Thursday, December 11, 2014

Forget me not - How could I?


Nyt voin rehellisesti sanoa,että alkaa olla aikaslailla joulufiilis. Pakettia tippuu postista enemmän kuin itse ehdin avata (vieläkin yksi avaamaton paketti pyörii lattialla). Taas näitä ensimmäisen maailman ongelmia, vai mitä. Eilen olin aivan täpinöissäni, kun sain maailman parhaan joululahjan eräältä ystävältäni, Picture Polishin uudet lakat saapuivat, frankenointiin tarkoitetut glitterit/pohjat/pullot saapuivat maailmalta, FoxyPawsin pakettiin oli laitettu minulle ylimääräinen kaunokainen, Harlown tilaus tuli viikossa, sain uusia vinyyleitä postissa... Päähän tällaisessa touhussa hajoaa! Ei tässä mitään joululahjoja tarvita, kun saa availla näin ihania paketteja :).





Viime viikolla sain Born Pretty Storen tilaukseni ja sen mukana ison kasan ihania sormuksia, joita haluan käyttää kuvissa. Sormukset ovat BPS:ssa niin edullisia, että niitä voi ostaa ihan kuvausrekvisiitaksi. BPS:ssa oli ilmeisesti havahduttu koruhamstraukseeni ja otettu osaa touhuun. Sain esim. aivan ihanan sähkönsinisen muovisormuksen paketin mukana, vaikka en ollut sellaista edes tilannut. Joulu!




Sinisestä innostuneena tartuin (taas) kahteen pöydällä odottavaan uutukaiseen. Picture Polishin Forget Me Not on ruiskaunokin sävyinen sähkönsininen unelma, jossa on hopeista pientä hitulaa joukossa PP:lle tyypilliseen tapaan. Tämä on niin rakkauslakka! Kaksi helppoa kerrosta, jotka levittyivät kuin itsekseen. Täydellisyyttä! Koska minun on täysin mahdoton ajatella lakkaavani kynteni vain yhdellä kynsilakalla, otin mukaan toisen uutukaisen, joka matkasi luokseni MiNailsilta. Sain viimein aikaiseksi tilata niitä ihania ja paljon puhuttuja Dance Legendin julkaisemia Anna Gorelovan pöllölakkoja. Kynsille pääsi tummansininen flakie jelly Vodyanoy (Merman). Luulin jossain vaiheessa flakielakkojen olevan jo menneen talven lumia, mutta yhtä varmasti kuin tänä talvena ei ole satanut lunta niin flakietkin tekivät paluun. Jostain syystä en saa näitä useinkaan kynsilleni, vaikka laatikoista kyllä löytyy monen monta kaunotarta. Koska minulla on sininen kausi menossa (kuten Picassolla konsanaan), halusin saada kokoelmiini vielä tällaisen upean syvänsinisen flakien.




Picture Polishin uutuus Holiday on muuten myös flakielakka. Se on top coat holo- ja flakiehippusia. En ole ennen törmännyt vastaavaan yhdistelmään. Testailin Holidaytä Instagramissa eri väristen lakkojen päälle mutta teen erillisen postauksen myös blogiin jahka ehdin. Siltä varalta, että asia on joltain mennyt ohi, Picture Polishin aussilakkoja saa nyt CesarsShopista ihan kotimaan kamaralta. Niitä voi mennä sinne paikan päällekin ihastelemaan torstaisin avoimien ovien päivänä. Holiday saattaa olla tällä hetkellä varastosta loppu (tätä kirjoittaessani lakkaa oli kuin olikin vielä saatavilla) mutta kuulin, että sitä ja useita muitakin uusia sävyjä on tulossa heti vuodenvaihteen jälkeen :). Näiden kanssa kannattaa olla vikkelä, että saa haluamansa sävyt. Forget Me Not tulee kuulemma myös valikoimiin heti vuoden alussa.




Myös Dalen lakka levittyi kiitettävästi ja peitti hyvin kahdella runsaalla kerroksella. Ensin luulin, ettei tällä saa peittävää jälkeä millään, mutta kyllä siellä jellyssäkin sen verran oli pigmenttiä, että kaksi kerrosta riitti. Flakies ja jelly ovat kombinaationa upea, koska kerrostettaessa lakkaan muodostuu kolmiulotteinen syvyysvaikutelma. Tekisipä mieleni hankkia vielä punainen vastaava pöllölakka. Koristeiksi laitoin kynsiin muutaman sähkönsinisen sydämen ja niitin MiNailsin koristekiekosta. Ja kuvissa voitte luonnollisesti nähdä myös sen mainitsemani sinisen sormuksen. Itse pidin näistä kynsistä aivan mielettömän paljon ja otin kuvia varmaan sata kappaletta. Tämän PP:n lakan nimi on kyllä mielestäni hyvin harhaanjohtava, koska miten kukaan maailmassa voisi unohtaa tällaisen kaunokaisen?

Vielä sunnuntaihin asti voitte osallistua blogin JOLULUARVONTAAN täältä (kliks)!




On my nails: 
  • Picture Polish - Forget Me Not 
  • Dance Legend - Vodyanoy (Merman) 
  • Glisten & Glow - HK Girl Top Coat


* * *     * * *     * * *     * * *

I’ve been receiving a lot of orders lately and my table is filled with new polishes and glitters and suspension base and jewelry and, well you name it. It’s really starting to feel like Christmas with all this unwrapping I’ve been doing. Born Pretty Store was kind enough to send me a few extra items and I fell in love with this blue plastic ring. I had to do my nails to match the ring. I chose Forget Me Not by Picture Polish and Vodyanoy (Merman) by Dance Legend. Forget Me Not is truly an unforgettable shocking blue polish filled with small silver particles. It’s easy to apply and covers like a dream. Vodyanoy (Merman) is one of the Anna Gorelova owl polishes. I finally managed to get my first owls! This one is a deep blue jelly with flakies. It covers with two generous layers and the flakies add a beautiful 3D effect to the jelly. Love it! I never wanted to remove these polishes, they were so fabulous. And the ring fit the pictures just perfect.

See you soon,


Malle

16 comments:

  1. Upeita nuo siniset kaunottaret...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä! Näihin jää koukkuun ja on aina pakko hankkia vielä yksi ihana sininen :)

      Delete
  2. Eikä miten ihanat! ü
    Btw, sun blogista on tullut yksi mun suosikeista! Niin mahtavia kuvia, kauniita kynsiä (tietenkin!) sekä rentoa tekstiä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Heidi :). Ihana kuulla, että blogista tykätään. Mä tykkään kyllä myös sun blogista tosi paljon. Eksyin sinne joskus, kun yritin löytää swatchkuvia Ginan lakoista ja sille tielle jäin <3

      Delete
  3. Mahtavia lakkoja! :)
    Mäki tilasin BPSltä kuvaussormuksia, muutama on jo näkynyt blogissa. :) ihania sormuksia siellä on, eikä edes kalliita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. BPS:llä on onneksi hyvät valikoimat pupuja, pääkalloja ja pöllöjä :). Sitä paitsi sormusten ostaminen on helposti selitettävissä, kun pakkohan niitä on saada blogiin!

      Delete
  4. Voi hitsi miten upeat kynnet ja kauniit siniset lakat :)!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Tintti! Nuo oikein hyökkää silmille ruudulta :). Onneksi sinisessä saa sentään värin oikein. Tuskailen juuri violetin lakan kuvien kanssa, kun kaikki kuvat on sinisiä!

      Delete
  5. Upeita sinisiä lakkoja! :) Nyt harmittaa kyllä tosi paljon, kun tilasin eilen juuri Llarowelta lakkoja, mutta en saanut mukaan tuota Forget me not -lakkaa, koska se loppui niin nopeasti, vaikka oli varaston täydennys PP lakoista :( On nimittäin niin kauniin näköinen että olisin kyllä mielelläni itsellenikin hankkinut :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo Forget me not on kyllä yksi vuoden hienoimpia lakkoja. Siniset aina tuppaavat kynsillä tummumaan niin paljon, että niiden ihanuus laimenee mutta tämä kyllä pysyi kynsilläkin upeana. Vuoden alussa saat tämän onneksi Cesarsilta Suomesta niin ei tarvitse maksaa isoja postikuluja :)

      Delete
  6. OOOOOOOH! Noi kummatkin lakat on niin MUST HAVE. Mä ihan oikeasti tarviin ne! :D Liian upeita.
    Kynnetki on aivan ihanat ja toi sormus sopii rekvisiitaksi täydellisesti. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihii, Fani! Mulla on tuo ihan sama juttu, että tarviin aina tietyt lakat. En siis halua, vaan tarvitsen! Mä rakastuin tuohon sormukseen noiden kuvien kautta itsekin, se on vaan jotenkin niin herkullisen näköinen :).

      Delete

Please, feel free to leave comments in Finnish or in English. I'd love to hear from you. Thank you lovelies :)