Tuesday, January 20, 2015

More is always more... even when it's less!


Varoitus heti alkuun! Tämä postaus sisältää poikkeuksellisen lyhyitä kynsiä ja saattaa aiheuttaa taistele tai pakene -reaktioita. Pysykää rauhassa tietokoneen ääressä ja hengittäkää hitaita ja syviä henkäyksiä. Älkää yrittäkö säätää tietokoneen ruutujanne, kynnet ovat todella niin lyhyet kuin miltä ne näyttävät. Koska luonnonlait eivät ole vielä täysin hallussani, en voi kynsieni pituudelle tällä hetkellä mitään. Satutin siis sormeni kaatuessani ja jouduin ottamaan geelikynnet kokonaan pois, koska toisesta kädestä katkesi pari kynttä kipeästi. Sormet ovat edelleen hellinä mutta onneksi näissä nyt ei päällepäin näy mitään kamalia epämuodostumia vertikaalisen vajaavuuden lisäksi. En ole vielä päättänyt mitä teen jatkossa mutta ainakin nyt tällä hetkellä mennään näillä nysillä. Kärsikää siis kanssani!




Kiukustuneena kavenneesta  taiteilupinta-alasta päätin, että kyllä näillekin saadaan niitti poikineen aseteltua. Halusin testata Dance Legendin nudepöllölakkaa eli Anna Gorelovan Kot Baunia (07). Lakka muistuttaa yllättävän paljon Picture Polishin hippuhololakkoja, joista luonnollisesti mieleeni tulee Lakodom. Kot Baun on kuitenkin jelly (eli vielä läpinäkyvämpi kuin Lakodom) ja sen holohiput ovat hitusen isompia kuin Lakodomissa. Lakodom on väriltään sinertävänvalkoinen ja Kot Baun puolestaan luonnollisen nude. Helposti voisin kuitenkin luulla näitä lakkoja saman brändin tekeleiksi. Kot Baun on taas sarjassamme erittäin elegantteja lakkoja, joka näyttää pullossa jotensakin holohitulaa sisältävältä kaurapuurolta ja vasta kynsillä se herää todelliseen loistoonsa.




Peukkuun, etusormeen ja pikkurilliin (voi herraisä, että se onkin pieni) levitin kynsille kolme kerrosta Kot Baunia. Kerrokset levittyivät mukavasti ja kuivuivat nopeasti. Kynnen free edge näkyisi edelleen kolmenkin kerroksen läpi... mikäli sellainen näissä nysissä sattuisi olemaan. Ehkä vielä jonain kauniina päivänä. Keskisormeen ja nimettömään halusin jotain superglitteriä, koska paloin halusta käyttää peel offia luonnonkynsilläni ja nautiskella jälleen glitterin poiston helppoudesta. Superglitteriksi valikoitui tällä kertaa Zoyan Pixie Dust Cosmo, joka on muuten tikulla lähestulkoon dupe Shimmer Polishin Alicelle. Alicen sävy on hiukan kylmänsinertävämpi ja siinä on ehkä hitusen vähemmän taustatekstuuria kuin Cosmossa, mutta kyllä nämä tikut helposti toisiinsa saa sotkettua. Cosmoa kynsillä kolme ohutta kerrosta. Pelkäsin, etteivät kynnet kuivu, mutta odottelin ilmeisesti tarpeeksi kerrosten välissä, koska yhtään lommoa en näihin onnistunut kolhimaan.  




Koristeluihin nappasin Born Pretty Storelta tilattuja helmenpuolikkaita kolmessa eri koossa. Jokaisen helmenpuolikkaan ympärillä asettelin yksi kerrallaan hopeisia kaviaarihelmiä. Nysiinkin voi siis kasata koristeita! Jotenkin nämä koristeet käyvät vielä kaiken lisäksi hyvin töppökynsille, koska ne ovat niin huomaamattoman väriset. Seuraavaksi siis testaamme jotain väriloistoa niittien ja kaviaarihelmien kera. Yksi huomionarvoinen seikka lienee se, että Essencen Gel Look Plumping Top Coat toimii hyvin myös luonnonkynsillä koristeiden kuplimattomana kiinnittäjänä ennen pikakuivattajaa ja helmetkin säilyttivät hienosti kiiltonsa. Onneksi ostin tätä Kärkkäiseltä säästöön yhden pullon.

On my nails: 
  • Dance Legend - Cot Baun (Anna Gorelova)
  • Zoya - Cosmo (Pixie Dust)
  • Essence - Gel Look Plumping Top Coat 
  • Poshé - Fast Drying Top Coat

* * *     * * *     * * *     * * *

As you can see, I had a bit of an accident with my nails. It’s been really icy outside and I fell and broke a few nails painfully. I had to remove all my gel nails and I’m left with these stubs, which used to be nails. The nails are actually so short, I have no visible free edge on them.

I still wanted to do something with the ruins of my nails so I chose nude, cos it’ll hide the lack of length as much as possible. I have wanted to try the Kot Baun Anna Gorelova “owl polish” by Dance Legend for a while, but didn’t get a chance to take it on a test drive on my long nails. I think this polish looks a lot like Picture Polish polishes, especially Lakodom. This one is of course nude in color and more sheer, but it also has slightly larger holo particles in it. It could still be easily mistaken for a PP polish.

Kot Baun needed a blingy fellow, so I tested Cosmo by Zoya. I was dying to use peel off base coat again, since I couldn’t while having the gel nails (it sticks on the gel nail like glue and doesn’t help the removal at all). Now I can use my glitters again without having to spend an hour in the bathroom removing it. I didn’t want to give up on the idea of decorations even if I only have these stubs to work with. So I added a whole punch of pearls and caviar beads on the nails. Even though I hate this non-length, I quite like the result as it is elegant and subtle, yet blingy.


See you soon,


Malle

10 comments:

  1. Ei lyhyet kynnet ole rumat! Sulla ei ole edes hirvittävän lyhyt kynsipeti kuten mulla jos joudun lyhentämään nämä töpöksi. Mikä ei toivottavasti tapahdu koskaan! :D Mutta ymmärrän ihan täysin sun tuskan noiden kanssa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, ei lyhyet rumat ole, ne on vaan... lyhyet! Tuntuu, ettei mikään lakka pääse sillä tavalla oikeuksiinsa kuin isommalla pinta-alalla pääsee. Pitäisiköhän alkaa maalaamaan seiniä kynsilakoilla? Lakkojen poisto on kyllä niin unelmahelppoa, että tekisi mieli lakata kynsiä ihan vain poistamisen ilosta :).

      Delete
  2. Söpöt töpöt! Täytyy kyllä sanoa, että sulle passaa paremmin ne ihanat kotkan kynnet... :D Kaunis lakkaus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Söpö olet kuule itse :). Nää töpöt on mitä on! Mulla on jo salaa vähän ikävä niitä pitkiä kynsiä mutta karvapallot tykkää näistä enemmän, kun saa möyhiä ja rapsutella kunnolla ilman puhkeamisvaaraa :).

      Delete
  3. Alkutekstin ja siellä täällä päästämiesi etukäteismanailujesi perusteella odotin vieläkin lyhyempiä kynsiä, mutta hei, kyllähän nääkin parissa viikossa jo ihan kelvolliseen mittaan kasvaa! Odotapa vain ;) Ihanalta näyttää muuten nuo helmenpuolikas+kaviaaripalloasetelmat, en ymmärrä, miten jaksat aina näperrellä niiden kanssa :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä nyt oon tällainen näpertelijä :). Mä en taas ymmärrä miten sä jaksoit alkaa tekee vesimarmorointia? Mun maailmassa se se vasta onkin näpertelyä mutta ehkä se on se sotkunpelko minussa, joka puhuu :). Ja ihan vaan tiedoksi... ei näitä saa enää lyhyemmiksi ellei leikkaa lihaa :).

      Delete
  4. Mullakin on tuo sama pöllöpullo, Lakodomiakin vielä himotan. Tiäkkö, kävin tänään Ginassa, (I'm sorry), ostamassa keväisiä uutuksia. Näkyyy mun FB-sivuilla jos haluut kuolata. Lopeta ny se jänkkääminen säkin ja mee ostaa ku halvalla saa :D On ihanat nää helmihommat sulla, very elegant and stylish indeed <3 ja sun kynsistä, jos et halua laittaa geelejä takaisn niin nää on oikein kivat ja vasta nupuilla, kohta niitä saa jo fiilata lyhyemmiksi ja saat teippailla ja koristella mielin määrin, ja hei, sehän on silkkaa säästöä kun menee puolet vähemmän lakkaa ja koristeita! Multa vähän aina venyy nää kommentit... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä on hei sama ongelma! Musta tuntuu, että kommentoin aina romaanin verran muiden blogeihin :). Hyvä me! Sä et ole muuten kauhean kannustava mun lakon kanssa ;). Onneksi mun mieskin tajus jo eilen miten kiltti olen ollut ja haki mulle yhden Ginan uuden lakan (concrete), mutta tuo Dust vielä himottaisi ja Cotton kanssa. Onneksi nää on niin edukkaita, ettei ole kauhea morkkis jos ensi kuussa kotiuttaa muutaman :).

      Delete

Please, feel free to leave comments in Finnish or in English. I'd love to hear from you. Thank you lovelies :)