Sunday, March 29, 2015

Blogikilpailu Kanikimara


Eilen vietettiin blogin puolivuotispäivää ja samaan saumaan sattui myös 100. postaus. Sehän tahtoo sanoa, että nyt pistetään kilpailu pystyyn jokaiselle Bloggerin kautta blogia seuraavalle, niin vanhoille kuin uusillekin lukijoille.

Olen suunnitellut tätä kilpailua jo pidemmän aikaa. Idea välähti päähäni enkä saanut sitä sieltä enää pois joten kiusaan nyt sitten teitäkin neronleimauksellani. Kotonamme asuu kymmenen kääpiökania mutta näitä söpöliinejä ei olla unohdettu myöskään asuntomme sisustuksessa. Kun ovesta astuu sisään, mikään ei suoranaisesti viittaa kanihulluun perheeseen. Ei löydy kirjahyllyä täynnä posliinikaneja eikä sohvaa täynnä pehmopupuja. Silti niitä on kaikkialla. Ne ovat ryömineet kotiimme salaa ja ottaneet vallan sisustuksestamme.




Nyt haluaisinkin teidän arvaavan kuinka monta kaniaiheista sisustuselementtiä kodistamme löytyy. Lähimmäksi arvannut voittaa upean palkinnon, johon kuuluu: 
  • Sally Hansen - I Pink I Can (Sally Hansenin maahantuojan Bernerin sponsoroima) 
  • Sally Hansen - Firey Island (Sally Hansenin maahantuojan Bernerin sponsoroima)
  • Sally Hansen - Seepraviila (Sally Hansenin maahantuojan Bernerin sponsoroima)
  • Picture Polish - Holiday (CesarsShopin sponsoroima) 
  • Color Club - Angel Kiss (omakustanteinen) 
  • Isadora - Oasis (omakustanteinen)




Tämän postauksen kuvissa esiintyy ylväästi uusin ”sisustuselementtimme”. Pääsiäinen on aina vaarallista aikaa tässä huushollissa. Kauppareissuilta tuppaa kotiutumaan maidon lisäksi aina joku uusi ihana kani oli se sitten kortti, patsas, lelu, munakello, saippua, koruteline tms. Tämä kyseinen neonpunainen kani huuteli Cittarin kassajonossa minua kutsumaan itsensä kotiini. Tuossa se tuijottaa minua kynsipöydällä ja heilua lölleröi edestakaisin kun sitä vähänkin koskee. Näihin kynsiin on taas käytetty yli kymmentä lakkaa ja glitteriä sun muuta, joten en ala niitä tähän luettelemaan. Kysykää toki jos jotain haluatte tietää. Leimauslaattana toimii MoYou Londonin Zodiac-sarjan jänislaatta (yllättävää eikö totta!).




On paljon mahdollista, että olin edellisessä elämässäni koira, koska tämä lelu saa minut ihan höpöksi. Huomasin kassajonossa pinkkiä palleroa puristellessani, että se peijoonihan alkaa välkkyä neonväreissä, kun sitä vatkaa. Sain ihan tosissani hillitä riemuani, etten olisi pelästyttänyt kanssamatkustajia. Onneksi en kärsi (ainakaan vielä) epilepsiasta, koska tämän strobokanin tuijotteleminen saisi takuuvarmana kohtauksen puhkeamaan.




Näiden strobokanikynsien myötä haluan kiittää teitä kaikkia ihania lukijoita siellä jossain eetterissä. Olen tutustunut moneen ihanaan ihmiseen viimeisen puolen vuoden aikana ja kaikki on seurausta siitä, että uskalsin julkaista blogini ja kutsua teidät omaan pieneen maailmaani. Myönnän olevani kova höpöttämään myös itsekseni mutta olisihan se vallan hölmöä kirjoittaa blogia, jota kukaan ei lue. Kulttuuriantropologiselta tai psykososiaaliselta kannalta katsottuna sillä voisi hyvinkin olla jotain tieteellistä relevanssia, mutta ehkä emme nyt lähde sille linjalle. Puoli vuotta on hurahtanut sukkelaan ja mukaan on mahtunut niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Toivottavasti edessä on vielä paljon kynsilakkaa, asetonia ja kaneja.




Kilpailuun voitte osallistua liittymällä lukemaan blogia Bloggerin kautta (oikea palkki / follow me / vasen ylänappula, jossa lukee ”B”) ja jättämällä kommentteihin nimimerkin, jolla luette blogia sekä toimivan sähköpostiosoitteen. Kilpailu on vain Suomessa asuville lukijoille postin kynsilakkarajoitusten takia. Mikäli käy niin hassusti, että kilpailussa tulee tasapeli useamman lukijan välillä, arvon voittajan näiden kesken. Tai siis joku ihanista onnettaristamme arpoo, kuten edelliselläkin kerralla. Toivotaan vain, etteivät arpalipukkeet maistu liian herkulle arvontapäivänä tai voittaja pitää julistaa poissulkumenetelmällä.





Kilpailuaika on 29.3.- 10.4.2015 ja voittaja julkistetaan seuraavan viikonlopun aikana. Voittajan julkistamisen yhteydessä esittelen toki kuvamuodossa todistusaineiston kaniesineistön määrästä ja laadusta. En ole vielä itsekään tehnyt inventaariota asiasta, joten tulos on yllätys meille kaikille. Sen verran voin vielä vinkata, että asumme 80 neliön kaksikerroksisessa asunnossa, jossa on keittiö, olkkari, makkari ja kanihuone. Eläviä tai tuhkattuja kaneja ei lasketa mukaan kanikimaraan. Jos sisustuselementiksi tarkoitetut kanit on ryhmitelty selkeään asetelmaan, ne lasketaan yhdeksi ”kaniksi” oli rykelmässä sitten kolme tai kymmenen kania. Kaniksi luetaan kaikki selkeästi kaniin viittaava esim. kanin korvat, vaikka kokonaista kania ei näkyisikään. 

Koska kyseessä on harmiton blogikilpailu eikä perustuslain uudelleenmuokkaus, lopetan höpinän tähän ja toivotan kaikille mukavaa ensi viikkoa ja hyviä arvauksia!




50 comments:

  1. Onnea synttäreiden johdosta oikein kovasti <3 hauskan kilpailun keksit! Aika vaikea on arvata...mutta arvaan että 56? Meniköhän likellekään oikein :) ihanat kynnet taas kerran ja hauska pinkkikani! Muistelen itsekin ostaneeni ehkä joskus pääsiäisen alla tuollaisen jutun jota ravistellessa se alkoi vilkkumaan. Oli kuminen ja kissat taisi syödä sen heti rikki ja se valopallo tuli esille :) jouti sitten roskiin :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Taina :). Pitäisiköhän munkin esittää joku arvaus, kun en ole vielä laskenut puputilannetta? Hauska ylläri tulossa itsellekin. Mä yritin viihdyttää kaneja vilkkukanilla mutta ei ne oikein syttynyt :D.

      Delete
  2. 51 huuteli mun nimeä, niin se olkoon vastaukseni.sanetsi nimimerkillä luen.
    sanetsi@jippii.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Arvaus kirjattu ylös. Onnea kilpailuun :).

      Delete
  3. Onnea puolivuotis päivälle! Sun höpötyksiä on mukava lukea! :)

    Kauheab vaikea veikata, mutta heitetään nyt joku numero.. :D Veikkaan siis 46!

    ReplyDelete
  4. Iihanat pinkit kynnet <3 Ja oot puolessa vuodessa noussut todella nopeasti Suomen kynsibloggareiden kärkikahinoihin, mahtavaa! :)
    Mä voisin veikata kaniesineiden määräksi 42.
    Heidi | somethingwrong@live.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt mä en kyllä enää tiedä mitä sanoa muuta kuin Kiitos isolla K:lla <3. Aivan mahtavaa jos tykkäät blogista. Mäkin tykkään sun blogista tosi paljon. Enkä tulisi toimeen ilman Ginan swatcheja :).

      Delete
  5. Vähänkö ihana kisa :D
    veikkaan.. 39.
    kynsinauhatanssi@suomi24.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Puput on niin ihania, että niitä pitää tunkea joka paikkaan :).

      Delete
  6. Arvaisinko, että 47. Arvasin!
    postin.tuomaa@gmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näpäkkä arvaus! Saapas nähdä miten käy. Tää on niin hauskaa, kun en itsekään tiedä oikeaa vastausta vielä :).

      Delete
  7. Mää heittäydyn hurjaksi ja arvaan 356... :D Haha! :D Toi luku oli vaan niin kiva kirjottaa tähän.
    T: Katarooma ja laurakatarooma@gmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä ensin repesin tälle luvulle mutta sitten mies muistutti, ettei kannata ennen laskutoimitusta. Hyyty muuten hymy aika iloisesti :). Eli jäädään jännityksellä odottamaan!

      Delete
  8. Heh, pakko osallistua! :D Mitähän mä veikkaisin... Sanotaan vaikka 137 kun se tuli ensimmäisenä mun mieleen.
    Belegwen | belegwen81 at gmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siis aina kannattaa sanoa se mikä tulee ekana mieleen :). Kiva kun osallistuit <3.

      Delete
  9. Osallistun tietenkin kisaan ja toivotan samalla onnea blogisi merkkipäivän johdosta! Sulla on persoonallinen itsesi näköinen blogi, jota on kerrassaan ilo seurata ja lukea :).

    Mun veikkaus on 84.

    Tintti - polishfiction at gmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Tintti! Mäkin tykkään kovasti lukea sun blogia ja ihailla kauniita kynsiä, vaikka pakko myöntää että Morttia on jo vähän ikävä kanssa :).

      Delete
  10. Jestas mitkä ihanuuskynnet! ♥___♥

    Vähänkö hauska kilpailu! :D Mä veikkaan... hmmmm... 108kpl.

    Luen nimellä Katri ja sähköposti onpi: sitronella@hotmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos, Katri :). Mua alkaa kohta itteänikin jännittämään paljonko noita kanituksia on! No, kohtahan se nähdään...

      Delete
  11. Onpa hauska kilpailu. Ihana lukea näitä sun höpötyksiä ja kattella kauniita kynsiä. Onnea blogille! :)
    Veikkaisin kaneja löytyvän 59 kpl.

    Luen nimimerkillä Vibamon ja osoite on yllätyksellisesti: vibamon@gmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kaunis, Vibamon :). Kynsihöpöttelijä täällä höpöttelee, joten kiva kuulla, että joku jaksaa lukeakin aivoituksia (tai aivottomuuksia). Onnea kilpailuun!

      Delete
  12. Veikkaisin 216 kpl kaniaiheista sisustuselementtiä löytyvän. =)
    Luen nimellä Pamela, pamela.paavola@gmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanan iso luku :). Miten me mahdutaan tänne kanien ja kanisisustusjuttujen sekaan edes? Meinaanko mä oikeasti kuvata nää kaikki todistusaineistoksi???

      Delete
    2. Jään mielenkiinnolla odottamaan oikeaa lukumäärää! :D p.s, ihana blogi sinulla :)

      Delete
  13. Minä veikkaan 48 kaniaiheista juttua. :) Ja onhan puput söpöjä, niin kai niitä nyt muutama saa olla.. ^^
    Luen nimellä Kattivaara ja sposti on kattivaaranblogi@gmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä totta, että voisihan tämä kiinnostuksen kohde olla huonompikin. Mieti jos olisin hurahtanut vaikka vanhoihin kirjoituskoneisiin tai auton jarrulevyihin. Siinähän sitten sisutettaisiin :).

      Delete
  14. Hei pupuleidi, mun veikkaus on 217,5 koska yks meni rikki etkä raaskinut heittää sitäkään pois? Luen nimellä "Hullu turkulainen" ja lähetä savumerkkejä jos voitto osuu! Noi pinkit kynnet ja pupu ovat huisin ihanat :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Taas mä nauran täällä itekseni... sulle :). Sulla on aika hyvä intuitio, joten katsotaan miten tuon arvauksen kanssa käy. Mua kyllä pelottaa jos niitä on noin monta! Mä jos alan lähetteleen savumerkkejä niin tää koko mökki on liekeissä (ja aikamoisissa liekeissä olisikin tällä liuotinmäärällä) :). Ne varmaan kyllä postissa löytää sut tolla Hullu turkulainen nimellä <3.

      Delete
  15. Hihihi. :D Ihana arvonta! Mukana ollaan tottakai, luen nimellä Fani Bloggerin kautta!
    Fanny-91@windowslive.com
    Veikkaan, että öö ää yy 58! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hieno arvaus! Mä en uskalla arvata mitään :).

      Delete
  16. hauska arvonta :D arvaisin 72 mutta luulen vastauksen menevän pahasti alakanttiin... dropsofadream@gmail.com / Johanna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Miten sulla nyt sellainen tunne on ;).

      Delete
  17. Mul tuli ekana mieleen 57, joten arvaan sen sit :D
    tinkerbellsnaildiary@gmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täähän on kuin lottonumeroita arvottais! 57 otettu vastaan. Onnea arvontaan :).

      Delete
  18. Koska olen huono arvaamaan, päädyn lukuun joka alkaa yhdeksällä, ihan vain kun sillä alkavia lukuja ei kukaan ollut aikaisemmin arvannut. Ja koska toista numeroa on niin vaikea miettiä (alkaa vain ahdistamaan!) sanotaan että sekin on yhdeksän ja arvaukseni on täten 99. Jännittävää kuulla, mikä mahtaakaan olla oikea määrä! :D

    Mutta Malle kulta! Nyt koen aiheelliseksi vuodattaa muutaman sanasen blogistasi. Tänään julistin omassa blogissani GoT:n maailman parhaaksi televisiosarjaksi kaikissa kategorioissa, ja nyt voisin julistaa sinun blogisi maailman parhaaksi blogiksi ihan kaikista kategorioista katseltaessa. Kynnet joita teet - voiko tähän edes löytää sanoja? Olet taitava kaikessa mihin sutisi suuntaat, ja sitä on isolla iillä ihanaa katsella. Jaat myös läjäpäin kullanarvoisia vinkkejä, jotka auttavat miestä mäe-... naista kynsilakkavuoressa. Kirjoitusasustasi en viitsi edes aloittaa, sillä tämä nyt vain on se ainoa blogi jonka yhtäkään tekstin pätkää ei halua missata. Tiedä tämä: blogisi tulee keräämään paljon huomiota ajan kuluessa, ja olet sen täysin ansainnut. Jos voisin, antaisin nyt kyllä halinkin sulle, niin ihanalta ihmiseltä vaikutat ja niin iloinen olen puolestasi ja toki myös itseni puolesta kun tätä blogia saan ihastella!

    Niin, että jatka samaan malliin <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt mä kyllä alan itkeä, Nena <3. Ei kukaan voi sanoa noin kauniita sanoja! Kiitos tuhannesti ja miljoonasti ja triljoonasti. Itse sitä on niin superkriittinen kaikelle tekemälleen, että joka toinen päivä haluaisi vain unohtaa koko kynsitouhun, kun kaikki muut on niin hyviä ja itse on niin tyhmäpaskaruma. Sitten sä tuut ja kirjoitat jotain näin ihanaa ja mä jaksan taas ties kuinka kauan. Isot halipusut virtuaalisesti sinnekin suuntaan :). P.s. Mä luen ihan samoilla ajatuksilla sun blogia ja tiirailen vinkkejä sieltä itselleni, joten onneksi säkin olet olemassa <3.

      Delete
  19. Voi ei kuinka hauska kilpailu! xD Pakkohan tähän on osallistua :D
    Miun arvaus on... öööö.... 24 puputupunaa :P
    Seuraan siua bloggerin kautta nimim. Nanne /pinkkipantteri82@gmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt mun tuli kauhea ikävä Pupu Tupunaa :). Pitäiskö niitä kohta alkaa oikein laskemaankin?

      Delete
    2. Kannattaa se alkaa jo laskemaan, lopetat sen laskemisen sitten 24 kohdalla xD
      Mie muuten yks päivä olin shoppailemassa (ylläri) niin näin sellasen lastenvaatekaupan ikkunassa kaksi puputupunatyynyä ja sie tulit heti miun mieleen ^.^

      Delete
    3. Voi ei, ne oli varmaan iiiihania. Mulle tarttuu aina kaikkialta (esim. bensikseltä) matkaan pupuja. Nyt mulla onkin aikamoiset voimat takanani, kun ihanat blogi- ja someihmiset kertoo mulle aina mistä löytyy hyviä pupuesineitä. Ihana Nanne <3.

      Delete
  20. Vaikka 103?:)
    luumunkukka(at)luukku.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aika herkullinen arvaus :). Toivotaan onnea tuolle luvulle!

      Delete
  21. Hmm...veikkaisin 222kpl...
    Luen nimellä Latania / latania2007(at)hotmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tää on jo aika paha veikkaus :). Mä varmaan pyörryn jos lukema alkaa hipoa tällaisia sfäärejä!

      Delete
  22. Onnea puolen vuoden johdosta! Aikamoista vauhtia oot menny, kun on jo yli 100 postatusta blogissa. Oon ihastellu kynsiä (ja kaneja) Instan puolella aikasemmin ja nyt tajusin vierailla blogissa. :D
    Veikkaan 52 kanielementtiä. backinreverieÖgmailÖcom

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ja mukava, kun tulit tänne blogin puolellekin piipahtamaan :). Kohta nähdään mikä arvaus osuu lähimmäksi. Voin sanoa, että itse en ainakaan olisi tätä arvuuttelua voittanut!

      Delete

Please, feel free to leave comments in Finnish or in English. I'd love to hear from you. Thank you lovelies :)