Monday, June 29, 2015

Pet’la Plates – Stamping plates pretty enough to be framed


Inhoan sotkea itseäni tai ympäristöäni minkään aktiviteetin yhteydessä. Kakunheittelyn tai ketsupin ympäriinsä pursuttelun hauskuus ei ole koskaan avautunut minulle. Myös kynsitaitelussa haluan mennä sieltä mistä siisteimmällä pääsen. Olen uskaltautunut kokeilemaan vesimarmorointia sekä liukuvärien tuputtelua suojaamalla sormeni lateksipohjaisella suoja-aineella mutta erityisen nautinnollista tämä ei edelleenkään ole.

Bongasin jossain välissä netistä kuvan leimauslaatasta, jonka avulla saisi tehtyä roiskemaalauksia kynsille ilman sitä roiskimista. Kyseistä laattaa ei ollut enää saatavilla mutta löysin pienen etsiskelyn jälkeen toisen vastaavan laatan ja sen myötä itselleni aivan uuden laattamerkin. Pet’la Plates on unkarilainen indielaattoja valmistava pieni yritys, jonka omistaja ja graafikko Petra suunnittelee laatat itse vierailevien suunnittelijoiden kanssa. Parasta ja oudointa laatoissa on niiden materiaali, joka on poikkeuksellisesti kullansävyistä messinkiä. Pet’lan omilla sivuilla sanotaan laattojen olevan harjattua kuparia, mutta toisaalla taas puhutaan messingistä (brass). Uskon enemmän tähän sinkin ja kuparin liittona syntyneeseen messinkiin, sillä puhdas kupari olisi kaiketi liian kallista laattamateriaaliksi.




Materiaalista riippumatta nämä laatat ovat sanoinkuvaamattoman kauniita, kuin kultaharkkoja. Painokin on sen mukainen. Laatoissa ei ole suojamuovia eikä pohjalevyä vaan ne ovat puhdasta metallia. Ensin ajattelin tämän tekevän laatoista halvan oloisia mutta lopputulos onkin päinvastainen. Pelkäsin myös asetonin hapettavan laatan heti tummaksi rumilukseksi mutta asetoni puhdisti nämä laatat paremmin kuin perinteiset ruostumattomasta teräksestä valmistetut laatat. Jos tummumista joskus tapahtuu, sen luvataan lähtevän helposti pois messinginkiillotusaineella.




Tilasin (kuten arvata saattaa) roiskemaalauksia sisältävän laatan lisäksi neljä muutakin laattaa ihan vaan testimielessä, you know! Selaillessani laattavalikoimaa tajusin nimittäin, että Petran suunnittelemat laatat poikkeavat paljon perinteisistä laatoista joiden kuviomaailmaan olen jo hieman kyllästynyt. Ainaisten kiekuroiden ja kukkien asemesta Pet’lan laatoilla nähdään myös aivoja, aseita, kuolleita lehmiä (tai saattavathan ne olla vain unilla), perinnekuvioita, henkilökohtaisia unelmia ja ufojen laskeutumiskuvioita. Jokaisesta laatasta näkee, että ne on huolella suunniteltu ja usein niihin liittyy jokin pieni tarinakin. Käydäänpä kiinni itse laattoihin. Peruslaatalla on 12 kuviota kooltaan kukin 2,4cm x 1,6cm eli hyvinkin riittävästi pitkille kynsilleni. Laattoja on saatavilla sekä beginner että expert-versioina. Beginner-version laatat on kaiverrettu hieman syvemmiksi, jotta leimauslakka ei kuiva liian nopeasti ja kuviot eivät ole aivan niin hiuksenhienoja kuin expert-laatoissa. Itse en huomannut näissä suurta eroa.




Olin niin innoissani laatoista, että päätin testata ne kaikki läpi paperille. Siinä menikin sitten yksi lauantai mukavasti asetoninhuuruissa. Luin lisäksi netistä muutaman kirjoituksen näistä laatoista ja voin sanoa, että tuon lauantain jälkeen tiedän ja ymmärrän taas paljon enemmän leimaamisesta. Itse ostin seuraavat laatat: Shenanigans (expert), Calaveras, Nazcar, Ceres ja Summerics (expert). En halunnut tuhlata luottomustaani eli MoYou Nailsin mustaa leimauslakkaa (koska en tiedä mistä sitä saisi lisää), joten käytin näissä testeissä pääasiassa Essencen mustaa leimauslakkaa. Testasin kuvioita myös tavallisella lakalla (Essencen Hello Hipsters ja China Glazen Public Relations), metallilakalla (Color Clubin On the Rocks ja China Glazen Passion), Konadilla (oranssi) sekä Models Ownin Chrome Cherisella (joka kuivuu yleensä liian nopeasti eikä kuviota saa nostettua).




Shenanigans on laatta, jolta löytyy se havittelemani roiskekuvio, vieläpä kolmena kappaleena. Laatalta löytyy myös pilkkuja, lehtileikkeen palasia, eläinkuviota sekä ruutuja. Kaikki kuviot voisi toteuttaa myös muiden tekniikoiden avulla mutta itse tartun kyllä mieluummin leimasimeen kuin teippirullaan esim. ruutukuvion kohdalla.





Shenanigans oli näistä viidestä ainoa, joka oli hankala putsata, koska kuvioiden reunat olivat niin teräviä. Nukkaamaton puhdistuslappukin jäi ilkeästi kiinni kuvioihin, eikä musta väri meinannut lähteä pienistä kuvioista millään. Laatan ensimmäinen kuvio oli lähes mahdoton ennen kuin tajusin kääntää laatan toisin päin ja odottaa hetken ennen leiman nostamista. Tekstikuviot ovat itselleni yleensä mahdottomia mutta nämä nousivat tarkkoina ja helposti. Eniten ihmeissäni olin siitä miten hienot kuviot sain aikaan tavallisella lakalla ja Models Ownin Chromella. Olin varma ettei Chrome toimi lainkaan, koska laatta on expert-versio ja kaiverrettu matalammaksi.






Toinen expert-laatta Summerics oli toimi mainiosti yhdeksänteen kuvaan asti. Sen jälkeen Essencen leimauslakka ei nostanut enää pihaustakaan. Lakan vaihto MoYou Nailsin mustaan ratkaisi tämän pikkuhikan. Rakastuin erityisesti noihin herkkiin korallikuvioihin, jotka ovat jotenkin niin orgaanisen näköisiä. Hello Hipsters, Konadin oranssi ja MO:n Chrome Cherise toimivat taas mallikkaasti.







Calaveras-laatan hankin kahdesta syystä. Ensinnäkin pääkallot ©! Tämä on ehkä kaunein sugar skulls –laatta minkä olen koskaan nähnyt. Toinen syy oli kuvioiden pitsimäisyys. Olin aivan varma, ettei laatalta nouse yhtäkään koukeroa ja pääsen tanssimaan ”told you so” –tanssiani. Mutta kyllä sieltä vaan nousi kauniita kuvioita. Muutaman kanssa oli ongelmia pienimpien yksityiskohtien suhteen, mutta nämä testileimaukset on siis tehty ihan liukuhihnatyyliin ilman mitään harjoittelua. Paperilla ei ole vain ne parhaat otokset vaan ne ainoat mitä edes tein. Lakka- ja leimasinvalinnoilla on suuri osuus näiden laattojen toimintaan. Tällä laatalla esim. kovempi muovileimasin saattaisi toimia paremmin kuin löllösilikoni ja tavallinen kynsilakka näyttää nostavan enemmän yksityiskohtia kuin leimauslakka. Tavallaanhan tämä on ymmärrettävääkin, koska leimauslakka on usein niin jankkia, ettei se ehkä edes pääse pieniin kuvioihin skrapallakaan painettuna. Tavallinen lakka taas kuivuu pieniin kuvioihin nopeammin, joten sen kanssa saa olla hitusen rivakampi. Tämä laatta on tosin kaiverrettu tarpeeksi syväksi myös tavallista lakkaa ajatellen, koska se on beginner-versio.







Ceres-laatta on saanut nimensä viljavuuden ja maanviljelyn jumalalta ja sisältää toinen toistaan kauniimpia viljaympyröitä, joiden uskotaan olevan myös UFOjen laskeutumiskuvioita. Olen UFO-fani ja rakastan viljaympyröitä, joten laatta oli must-hankinta. Kuviot nousivat kuin unelma kaikilla mahdollisilla lakoilla. Ensimmäisen ja toisen kuvion sisältämät pienet yksityiskohdat meinasivat vähän tuhriintua koska liian vähän kuivunut lakka vuoti yli kuvioista leimasimen painon takia. Tähän auttaa luultavasti hetken odottelu ennen leiman nostamista laatalta. Kultaisella lakalla ensimmäisen kuvion detaljit nousivat heti paremmin, luultavasti siksi koska lakka kuivui nopeammin kuin leimauslakka.






Viimeisenä laattana esittelen Nazcarin, joka on täynnä nazcakulttuurin Perussa maahan piirrustelemia kuvia. Tämä liittyy taas niihin UFOihin, sillä maahan raapustetut geoglyyfit ovat niin isoja, ettei niiden maalaaja voi niitä nähdä kokonaisuudessaan. Ainoa tapa nähdä kuviot on lentokoneesta käsin, mikä saattoi olla hieman hankalaa 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Neljännen kuvan kolmisormisen apinan on sanottu ennustavan maailmanloppua epämuodostumien kautta! En tiedä kumpi on käsittämättömämpää, itse nazcakulttuuri vai se miten hienosti leimat nousivat laatalta (täysin toisiinsa verrattavia asioita, eikö?). Katsokaa nyt noiden viivojen ohuutta! Jälleen kerran tavallinen lakka toimi paremmin kuin leimauslakka.




Voin sanoa rehellisesti ja käsi sydämellä rakastavani näitä laattoja. Näissäkin on omat kikkailunsa ja olen kyllä vannonut, etten kikkaile laattojen kanssa. Mielestäni kuitenkin näiden kanssa kikkailu perustuu haluun oppia lisää leimaamisesta eikä siihen miten yritetään saada huono laatta toimimaan. Laattojen kuviot ovat originaaleja sekä huolella suunniteltuja ja itse laatat liian kauniita laatikkoon pantaviksi. Jos jotain kehitettävää pitäisi keksiä niin laatan nimen voisi painaa hieman kauemmaksi itse kuviosta, ettei se siirry vahingossa kynnelle :).

Onko teillä muuten vinkata tavallista mustaa lakkaa joka toimii leimaamisessa? Itse testasin Essencen uutta Gel-lakkaa, ja se toimi melko hyvin, tosin pigmenttiä saisi olla vähän enemmän. Olisiko esim. Essien musta kokeilemisen arvoinen?



22 comments:

  1. Kiinnostavia laattoja ja kuvioita! Voisin jossain vaiheessa tilata itselle muutaman kokeiluun! Uudet laatat ovat aina tervetulleita. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mua kanssa kiinnosti just näiden laattojen erilaisuus muihin verrattuna. Laattojahan ei voi koskaan olla liikaa :).

      Delete
  2. Tuo Sugar Skull laatta...ihana! Paljonko yksi laatta maksaa ja paljon postit, en jaksa kännyllä räveltää etsiä joten kysyn sulta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yksi laatta on 8€ ja postarit saman verran (tais olla niin että 5 laattaa sai noilla postareilla). Sivuilla on nyt joku muuttojuttu menossa, joten ostoksista saa 10% alennuksen, koska toimitus saattaa viedä vähän enemmän aikaa. Mulle tulivat kyllä silti alle viikossa eli nopeaa toimintaa oli. Tuo Sugar Skull laatta huutaa päästä kynsille. Kun vielä jaksaisi tehdä kynsihuollon :).

      Delete
    2. Ei prkl...itken. Sugar skull laatta on sold out. Nyyhkis. Kissan silmät oli yhdessä laatassa, ehkä pitää sekin ottaa sitten kun noita taas saa :)

      Delete
    3. Voihan kehvele! Se kissansilmälaatta oli tosi kaunis. Meinasin napata senkin vahingossa ostoskoriin :).

      Delete
  3. Mä oon salaa näitä laattoja himonnutkin! Innolla odotan mitä saat aikaiseksi! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin määkin odotan! Joku ei vaan jaksa alkaa tekeen kynsihuoltoa ja nakuilee ylikasvaneilla kynsillään täällä :).

      Delete
  4. Sokerikallot ja korallit nappas mulle myös, itseasiassa hyppäsin tuolilta kun näin nuo kallot! WakaWaka, tahon! Essien mustaa kandee testata, aattele piti mennä Epsanjaan asti että sain ostettua sen itelleni :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No mun pitäis varmaan mennä kanssa sinne Espanjaan hakemaan Essie :). Ei vaan saa aikaiseksi ostettua mustaa tai valkoista muuten kuin Ginan tai Essencen valikoimista. Mulla on vielä Wet n Wild odottamassa testausta, joten ehkä se toimii.

      Delete
  5. Vau mitä laattoja! Todella mielenkiintoisia kaikin puolin, näitä voisin itsellekin tilata rahatilanteen antaessa periksi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nämä on kyllä todella erityislaatuisia kaunottaria. Eka kerta, kun oli pakko testata laatat kokonaan läpi ihan vaan mielenkiinnon vuoksi :).

      Delete
  6. Mää himoitsen noita laattoja, jostain syystä. Apua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siksi kun ne on niin taiteellisen upeita? Pelastusta ei ole luvassa :).

      Delete
  7. Mielenkiintoinen postaus. Mä en edes huomannut valikoimaa selatessani, että siellä oli "eri tasoisia" laattoja, joten mietin nyt, kumpi tuo ainokaiseni on. Kuviot ei ole kovin syvät joten veikkaisin sen olevan expert:) Mulle tuli kaupassa valinnan vaikeus ja siksi tilasin vain yhden laatan mutta olen senkin jälkeen käynyt pariin otteeseen katselemassa valikoimaa....

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulle jäi myös vähän epäselväksi se onko jokaista laattaa sekä expert että tavallinen vai miten se homma menee. Laskussa luki mitkä laatat oli mitäkin, en mäkään muuten olisi tiennyt enää laatat käsissäni kuka on kuka. Joku bloggari oli tehnyt vertailupostauksen missä käytettiin saman laatan molempia versioita ja kyllä niissä näytti eroa olevan. Expertin viivat oli paljon kapeampia ja onnistuessaan kuvio todella tarkka muttei ehkä niin näyttävä kuin voimakkaamman viivan antava tavallinen laatta. Tää menee jo hifistelyksi :).

      Delete
  8. Petlaplaten laatat on ihanan persoonallisia! Mulla on vain yksi, pitäis varmaan tilata lisää mutta kun budjetti meni sekaisin (juoksumatto piti korjata ja astianpesukonekin meni vaihtoon, plääh).

    Tää postaus on muuten yks parhaimmista leimauslaattaesittelyistä mihin olen törmännyt :). Kiitos paljon erittäin seikkaperäisestä esittelystä ja meille kynsi-ihmisille tärkeän tiedon jakamisesta! En tiennyt minäkään että näitä laattoja on kahta eri lajia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä niin inhoa tuollaisia ylimääräisiä kuluja, jotka haittaa kynsiharrastusta :). Meillähän meni ne kaksi tietokonetta peräkkäin, joten tiedän tunteen. Kiva, että postauksesta oli hyötyä. Leimailin vielä vähän lisää China Glazen Fall 2013 Autumn Nights lakoilla ja siinä sivumennen testasin jopa vesivärilakkoja :). Hyvin toimi esim. Dalen Levitan ja OPI:n Indigo Motif. En tiedä onko nuo laatat vaan niin täydellisiä vai mikä lie syynä, mutten löytänyt lakkaa, joka ei olisi leimannut niillä. OPI:n Silver Canvas oli ainoa, joka vähän kenkutteli.

      Delete
  9. Oi mikä esittely! Tilasin taannoin ja sainkin käsiini oman pakettini, mutta en ole vielä ehtinyt testailla :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkin yleensä laitan vaan laatat odottelemaan käyttöä, mutta nämä oli ihan pakko koeajaa heti :).

      Delete
  10. Hei, voisitko joskus tehdä tuolla Calaveras laatalla itsellesi kynnet ja postata tänne? On niin ihana laatta että oli pakko pistää itsekkin tilaukseen ja tilasin samalla myös Puzzles laatan! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ensi viikolla tulossa kynsiä Summericsilla, Calaverasilla ja Ceresillä :). Eihän näillä malta olla leimailemattakaan! Jouduin itsekin tilaamaan muutaman laatan lisää, hups...

      Delete

Please, feel free to leave comments in Finnish or in English. I'd love to hear from you. Thank you lovelies :)