Tuesday, July 28, 2015

I Heart Berlin – TOP10


Nyt kun kynsisiskot rustailevat lakkapullot kilisten top10 –listojaan, päätin itse osallistua listailuun lakkakimaran jo esiteltyäni vielä toisella top10 –listalla. Seuraavaksi pääsette tutustumaan kymmeneen asiaan, joita rakastan eniten Berliinissä.

Olen käynyt Berliinissä kolme kertaa (2007 kesällä ja kaksi kertaa kesällä 2012) ja jokaisella reissulla itselleni on vahvistunut tunne siitä, että se on juuri omanlaiseni kaupunki. Berliinistä kun lähtee kotiin niin oikeastaan tuntee lähtevänsä kotoa. Kesällä 2012 tämä tunne kävi niin voimakkaaksi, että kipaisimme mieheni kanssa saman kesän aikana toisenkin kerran Berkuissa.

Mikä siinä kaupungissa sitten niin kovin viehättää? Ei mikään erityisesti mutta oikeastaan kaikki yleisesti. Lähdetään tutustumaan Berliiniin kera vuoden 2007 matkakuvien…

1 + 2 Kanit ja alakulttuurit 


Kyllä kai kaupungin valtaavat citykanitkin voidaan laskea yhdeksi alakulttuuriksi? Näitä ristiturpia oli kaupunki täynnä ja mikäs sen kotoisampaa kuin pupu siellä ja pupu täällä. Kanit valtasivat Berliinin muurin aikaan, jolloin ne saivat rauhassa asustella kahden muurin välisellä alueella ja lisääntyä kuin puput Porvoossa… tai tässä tapauksessa Berliinissä. Sotilaat harrastivat pupujen huviammuskelua (hyi olkoon!) mutta onneksi vahvin voittaa. Muuri murtui ja kanit pääsivät valtaamaan loputkin tästä ihanasta vihreästä kaupungista.




Alakulttuurit –käsitteellä tarkoitan tässä Berliinin yleistä fiilistä ja skeneä, joka korostuu etenkin entisen idän puolella. On vallattuja taloja, graffiteja, extempore teatteriesityksiä, katutaidetta ja festivaaleja. Kaupunki, jolta on viety kaikki osaa elää hetkessä ottamatta sitäkään kuitenkaan niin turhan vakavasti. 

”past is history, tomorrow is a mystery, present is a gift!”

3 Tierpark Berlin 


Suurin syy Berliininrakkauteeni liittyy luultavasti eläimiin, muihinkin kuin niihin kaneihin. Berliinissä on Euroopan ja maailman mittapuulla kaksi todella merkittävää eläintarhaa, jotka ovat ehdottomasti kauneimpia ja viihtyisimpiä missä olen koskaan vieraillut. Idän puolelta löytyy Tierpark Berlin, joka on pinta-alaltaan Euroopan suurin eläintarha. Se muistuttaa enemmän puistoa kuin tarhaa, sillä erolla että täällä eteen tupsahtaa yhtäkkiä vesipuhveli tai seepra. Berliinin molemmat eläintarhat on suunniteltu aitoja vältellen (pääasiassa vallihautojen avulla), joten yhteys luontoon voimistuu kaltereiden puuttuessa maisemasta. Puhumattakaan siitä miten mieletöntä täällä on valokuvata eläimiä! 


Kuvassa yläoikealla on edesmennyt Knut vielä ihan pienenä karhunköllerönä.
Knut asusteli Berlin Zoossa lännen puolella.


4 Berlin Zoo 


Länsipuolella sijaitseva hieman perinteisemmän oloinen eläintarha on puolestaan lajimäärällä mitaten maailman suurin. Myös täällä on kiinnitetty erityistä huomiota aidattomuuteen ja eron tavalliseen eläintarhaan kyllä huomaa. Välillä joutuu oikein pohtimaan, että mikä kumman voima estää tuota hyeenaa hyökkäämästä kaulavaltimooni. Mutta kyllä nämä saksalaiset osaavat asiansa. Kaikki postauksen eläinkuvat ovat muuten Berlin Zoosta, koska vuonna 2007 kävimme vain siellä. Eläinten kuvaaminen on yksi lempiharrastukseni, joten voisin kuvitella käyväni näissä eläintarhoissa joka viikko mikäli olisin niin onnekas, että saisin asua Berliinissä. Eläintarhat ovat keskellä kaupunkia ja niihin pääsee helposti junalla/metrolla/bussilla. Tahtoisin ehdottomasti asua kerrostalossa Tierparkin vastapäätä, koska mikä sen mukavampaa kuin tuijottaa sen vesipuhvelin touhuja heti aamukahvin aikaan. Harmi, että Korkeasaari on Helsingissä niin skutsissa, ettei sinne tule raahauduttua kuin muutaman kerran vuodessa.




5 Arkkitehtuuri 


Mitä tehdään kirkolle, joka on pommitettu melkein maan tasalle? Lahdataan loputkin pois ja rakennetaan tilalle jokin persoonaton ja moderni palvontalaitos, joka ei vahingossakaan muistuta historiasta? Mutta ei! Berliini hyväksyy historiansa ja ottaa sen avosylin vastaan, johdattaen traumaattisen menneisyyden uljaaseen tulevaisuuteen rakentamalla lasisen mosaiikkitornin nousemaan pommitetun kirkon raunioista kuin feenix-linnun ikään. Ympäri kaupunkia näkee taidokkaita ja mielikuvituksellisia ratkaisuja, joissa uskalletaan yhdistää vanhaa ja uutta saumattomasti toisiinsa. Marie-Elisabeth-Lüders-Haus valtiopäivätaloa vastapäätä on mielestäni maailman toiseksi kaunein rakennus, heti Chrysler Buildingin jälkeen. Alexanderplazilla sijaitseva hykerryttävän futuristinen TV-torni huokuu modernia avaruusaikaa ja näkyy muuten kaikkialle Berliinissä... sekä myös olohuoneen sohvallemme ihan suoraan kirjahyllystä!




6 Historia 


Olemme mieheni kanssa kiinnostuneita paitsi nykyisestä Berliinistä, myös sen historiasta. Jos jostain löytyy kirja tai elokuva, joka kertoo Berliinistä niin se on melko nopeasti myös meidän osoitteessamme. En osaa selittää mikä juuri tämän kaupungin historiassa on itselleni niin merkityksellistä. Näillä reissuillamme vietämme jostain syystä aikaa lähinnä entisen idän puolella ja lännessä käymme pyörähtämässä pikaisella shoppailureissulla. Lännessä kaikilla on kiire, tärkeää tekemistä ja päämääriä. Idässä matka kahden pisteen välillä tuntuu merkityksellisemmältä ja ihmiset ovat enemmän kiinni hetkessä. Tämä voi olla täysin omaa kuvitteluani mutta niistähän unelmat tehdään.




7 Eläimet 


Mainitsinko jo, että Berliini on upean vehreä kaupunki, joka on täynnä puistoja ja eläintarhoja ja eläimiä ©. Ai mainitsin, okei jatketaan sitten eteenpäin (mutta katsokaa nyt noita murusia)…




8 Shoppailu 


Berliinin reissuilla en ollut vielä tietoinen sisäisestä kynsilakkahulluudestani, joten kempparit tuli kierrettyä kaukaa. Vaatekaupoissa sen sijaan vietimme runsaasti aikaa etenkin Alexanderplazilla. C&A on luottoliikkeeni Berliinissä ja se pitää aina tyhjentää reissun aikana. Galleriassa puolestaan on… no, vaikka mitä! Uudempi Alexa-kauppakeskus tuli korkattua vuoden 2012 reissuilla. Länteen teemme aina täsmäiskun lähinnä Desigualin isoon liikkeeseen Kudammin vieressä.




9 + 10 Taide x 2 


Berliinistä huokuu samaan aikaan historia ja moderni dynaamisuus. Se ei ole staattisen jämähtänyt omaan olemassaoloonsa vaan etsii jatkuvasti uutta tasapainotilaa. Kaupunki on täynnä taidetta sekä kulttuuria kaikissa olomuodoissa ja jotenkin kaikki tuntuu olevan hyväksyttävää. Täällä kukaan ei katso vinoon keski-ikäistä neonpunatukkaista punkkaria mustassa huulipunassa ja ylipolvensaappaissa. Tuleeko mieleen ketään tällaista? Hmm, ehkä muutan eläkepäiviksi Berkkuihin.





Valitettavasti en tarjoa tässä nyt perinteisiä kuvia East Side Gallerystä ja maanpäämiehistä imuttelemassa, koska kävimme ihailemassa muurigalleriaa vasta vuonna 2012. Sen sijaan saatte ihastella ympäri kaupunkia siroteltuja nalleja! United Buddy Bears on 150 erilailla maalatusta nallepatsaasta koostuva taideteos. Vuonna 2007 näitä höpönassuja näkyi vähän jokaisessa kadunkulmassa ja kehitin nopeasti pakkomielteen kuvata jokaisen näkemäni.

Huomenna nähdäänkin Berliinin inspiroimat kynnet teemalla ”Rettet die Ampelmännchen”. Mikä on muuten teidän lempikaupunkinne?



12 comments:

  1. Hmmm... meillä on täällä matkakohteenvalintapohdinnat käynnissä ja tämä oli sitä ajatellen loistava postaus! Monilta kun on kysynyt ehdotuksia niin Berliini on tullut heti vastaukseksi. Hmmm...
    Oma lempikaupunkini on tähän mennessä ollut Pariisi, mutta omat arvot ovat semmoisessa myllerryksessä juuri nyt etten tiedä muuttuuko tämä piankin. Siellä varsinkin puistot aiheuttavat ihastusta <3 Muutenkin tulee niin kotoisa olo että olen palannut sinne huikeat 7 kertaa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vuonna 2007 kun kerroimme jollekin menevämme Berliiniin oli reaktio aina "miksi". Silloin Berliini ei ollut vielä noussut yhdeksi Euroopan suosituimmista kaupungeista. Vuonna 2012 tilanne oli jo aivan toinen ja sen kyllä huomasi myös Berliinissä, joka oli yhtäkkiä täynnä kaikkea turisteille suunnattua krääsää. Berliiniläiset itsekin ovat jo ärsyyntyneitä turistimassoihin, mutta ainakaan 2012 se ei vielä näkynyt paikallisten ystävällisessä käytöksessä. Kolme vuotta on tietysti voinut muuttaa paljonkin. En malta odottaa, että uusi lentokenttä vihdoin avataan niin pääsen taas Berliiniin. Lupasin nimittäin itselleni, etten mene sinne ennen uuden kentän avautumista, koska lentokenttä on ainoa asia, jota en voi Berliinissä sietää :). Pariisiissa haluaisin kovasti käydä mutten pidä ranskalaisten asenteesta. Olen ollut työmatkalla Lillessä ja lentänyt kotiin CDG:n lentokentältä, joka on muuten (mikäli mahdollista) vieläkin kamalampi loukko kuin Tegel. Harmitti ihan vietävästi olla niin lähellä Pariisia mutta kuitenkin niin kaukana :). Suosittelen kyllä Berliiniä lämpimästi <3.

      Delete
  2. En tiedä oonko "entisessä elämässäni" ollut saksalainen, mutta 4 kertaa Saksassa käynyt ja aina vaan tekee mieli lähteä sinne uudelleen! Berliinissä käynyt kanssa jo muutamia vuosia sitten ja tykkäsin kyllä tosi paljon!! Nyt tulee kauhee matkakuume..taas :D :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla on ihan sama kutina, että olen tainnut olla saksalainen joskus toisessa maailmanajassa :). Mulle iski Berliininikävä tätä kirjoittaessani, etenkin noita elukoita pitäisi päästä katsomaan.

      Delete
  3. Oh, kuulostaapa mielettömältä paikalta! ♥ Itse en ole saanut mahdollisuutta matkustaa niin paljoa, että olisin vielä löytänyt lähellä sydäntä olevaa paikkaa. Toivottavasti asia korjaantuu vielä, sillä haluaisin ehkä enemmän kuin mitään nähdä maailmaa. Kauhukuvani lieneekin se, että vielä 80 vuoden päästä makaan sohvalla ilman, että olen koskaan kunnolla tiedostanut millainen meininki toisella puolella palloa on.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla meni jo pahin matkustuskuume ohi pari vuotta sitten. Siihen asti piti aina päästä pari kertaa vuodessa jonnekin. Saattaa tosin johtua tästä eläintarhastakin, joka pitäisi ensin roudata jonnekin hoitoon. 13 elukan hoito maksaisi varmaan enemmän kuin meidän kahden loma :). Ehkä sitten joskus eläkepäivinä taas innostuu enemmän. Onneks sulla on vielä paljon aikaa matkustaa vaikka kuuhun <3.

      Delete
  4. Mä kävin 2007 myös seikkailemassa Berliinissä vajaan viikon verran ja tykästyin kovasti kaupungin tunnelmaan. Todettakoon että "minun Berliinini" ei näyttäytynyt vehreänä, enkä bongaillut eläimiä ainakaan yhtä tiuhaan kuin sinä, mutta muuten historian havina, nähtävyydet ja yleinen tunnelma tekivät kyllä vaikutuksen. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö olekin jännä miten eri ihmiset kokee saman paikan erilailla? Itse kun menin esim. Geneveen tiesin vihaavani paikkaa heti, vaikka kaikki oli näennäisesti ympärillä kaunista. Se ei vaan tuntunut oikealta ja paikassa oli jokin uhkaava energia. Rooma taas oli kaikessa sekasorrossaan hurmaava, enkä olisi koskaan osannut pelätä kulkea kaduilla, vaikka joka toinen mies lähti seuraamaan (olin silloin blondi) :).

      Delete
  5. Musta tätä oli ihana lukea, koska olet ottanut huomioon asioita et turistin näkökulmasta, vaan siitä, mikä auttaa viihtymään ja rakastamaan kaupunkia. Itse en Berliinissä ole vielä käynyt, vaikka mieliteko olisi kova. Viime syksynä jäi Frankfurtissa aika ikävä kuva saksalaisista, mikä ehkä vähän on jättänyt ikävän kuvan saksasta omaan mieleeni (vaikka tiedän, että berliinistä ja muusta saksasta ei monen mielestä voi edes samassa lauseessa puhua :D)

    Itselleni se kaupunki on Pariisi. Se on ollut oma kotikaupunki pari vuotta, joten ne kadut on rakkaita ja se tunne ja energia, minkä saan aina Pariisiin palatessani, on ihan mieletöntä. Siksi onkin viime vuosina tullut priorisoitu lentolippurahat melkein aina Pariisiin... :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla, että tätä oli mukava lukea. Tuli kamala ikävä Berliiniin kirjoittaessani ja kuvia katsellessani. Pariisi pitäisi kyllä kokea joku kerta. Voin vain kuvitella miten ihanaa siellä on ollut asua :).

      Delete
  6. Mulle on jääny Berliinistä mieleen just nuo karhut joka kulmalla, sekä makeat jalankulkijoiden liikennevalot...

    ReplyDelete
    Replies
    1. No mut sittenhän me ollaan kiinnitetty huomiota ihan oikeisiin asioihin molemmat <3!

      Delete

Please, feel free to leave comments in Finnish or in English. I'd love to hear from you. Thank you lovelies :)