Wednesday, August 19, 2015

Pseudomangaa ja siirtokuvia – Part II


Voin kertoa heti aluksi, että näistä kynsistä pidin todella paljon. Eli kannattaa näköjään kaivaa ne itselle oudot väritkin joskus esiin, koska erilaisilla yhdistelmillä nekin saa toimimaan todella hyvin. IsaDoran Bird of Paradise on ensimmäinen ostamani IsaDoran lakka. Olin juuri hankkinut Michael Korsin oranssin nahkalaukun ja halusin ehdottomasti löytää samansävyisen kynsilakan. No joo, tällä sävyllä mentiin metsään ja lujaa mutta en todellakaan tiennyt vielä silloin (noin kolmen lakan omistajana), että oranssit ja punaiset sävyt tummuvat kuivuessaan jopa monta astetta. Pullossa tämä sävy on melko lähellä laukun väriä mutta kynsillä lakka on kyllä enemmän tomaatinpunainen.





Olin taas unohtanut miten laadukkaita IsaDoran lakat ovatkaan. Lakkaaminen oli kuin sielunhoitoa ja lopputulos kiiltävä kuin vastamaalatun auton konepelti. Tämäkin crellymäinen koostumus tasoittui täydellisesti itsestään ja olin lähes murheen murtama, etten saanut lakata kynsille kuin kaksi kerrosta. Pikkurillissä on juuri kotiutunut Essien glass fleck-shimmer-hitula-mikälie ihanuus nimeltään Smooth Sailing. Lakka on farkunsininen ja olen korviani myöten rakastunut tähän yksilöön, kuten myös jokaiseen vastaavan koostumuksen omaavaan Essien lakkaan. Mochachino on vaaleanruskea versio tästä lakasta, Parka Perfect sekä Cashmere Bathrobe ovat samantyyppisiä mutta hituloita on niissä hieman vähemmän. Teen nyt tässä julkisesti virallisen etsintäkuulutuksen. Jos joku tietää muita Essien vastaavia glass fleck –lakkoja, PLEASE jakakaa viisautenne kanssani!





Halusin Bird of Paradisen päälle jotain koristeluja ja tuijoteltuani lakkatikkuja yhden kokonaisen päivän keksin, että ratkaisu on jälleen kerran hiekkaraita. Hiekkalakat toimivat mielestäni järjettömän hyvin raitoina ja raitojen tekeminen niillä on paljon helpompaa kuin tavallisilla lakoilla, koska jostain syystä rajoista tulee aina tarkat. Asettelin koristeteipit kynsien keskelle ja lakkasin väliin raidan Clichén persikkaisella mattahiekkalakalla Mini Saia. Peukaloon ja keskisormeen asettelin Essien Blancin päälle pseudomangatyylisiä japanittaria sävyihin sopivissa asusteissa. Siirtokuvien asettelu oli jälleen hidasta puuhaa (kuten eilisessäkin postauksessa kävi jo ilmi) mutta lopputulos oli kyllä vaivan arvoinen.

Tomaatinpunainen ei ole koskaan ollut itselleni läheinen väri mutta näillä kynsillä se tykitti melkein yhtä lujaa kuin vanha kunnon musta!




14 comments:

  1. No himpula :D kyl me ollaan samiksii! Kivat värit hei! Kivan reippaat muijan päät :) tykkään näistä!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun olis ehdottomasti pitänyt otsikoida tää postaus "Muijan päät"! Toi kuulostaa jotenkin giljotiinimaiselta :).

      Delete
  2. Aah, sielun hoitoa, ku kattoo näitä kuvia... <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siis varsinkin toi tomaatinpunainen on jotenkin niin täydellinen. Voisin vaan lakata sata kerrosta tolla lakalla, kun se levittyy niin hurmaavasti :).

      Delete
  3. Näistä tykkään <3 En ikinä osaisi laittaa omille kynsille joitain heebojen päitä, mutta sä saat nekin näyttämään hyviltä <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä oon kanssa aina ajatellut, että en halua kenenkään naamaa tuijottelemaan itseäni esim. vaatteissa, tatuoinneissa tai kynsissä. Mutta näissä japanilaistyylisissä tylleröissä on jotain niin ihastuttavaa, että saivat synninpäästön. Ja onneks ne saa nopeasti pois kynsiltä jos alkavat liiaksi kyyläämään :).

      Delete
  4. Mites toi Essien Smooth Sailing on mennyt multa kokonaan ohi, sehän on aivan ihana lakka! Ja vautsivau mitkä mangakynnet, japanilaistyttöjen päät ovat päässeet tässä osaksi upeita koristeluja :). Mulla on muuten joku ihme ongelma noiden siirtokuvien kanssa, mä en vaan osaa käyttää niitä vaikka niitä löytyiskin aika montaa sorttia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tää Essie on niin superkaunis! Just bongasin, että Essien syyskokoelmassa on tällainen mustantummana munakoisonvioletinruskeana. Joutuis ehdottomasti hankkimaan sen. Nämä glass fleckit on Essien parhaimmistoa. Mäkään en osaisi varmaan käyttää näitä siirtiksiä ellen olisi oikein yrittämällä yrittänyt. Toivottavasti loput ei jää laatikkoon homehtumaan. Säästin kyllä kauneimmat vielä syksyä ja talvea varten, joten ehkäpä niihin tulee tartuttua.

      Delete
  5. Oooh miten mahtavat! Ihan hirmuisen huikea lakkaus, jotenkin nämä värisävyt ja yksinkertaiset muodot yhdistettynä noihin naamoihin toimivat ihmeen hyvin yhdessä! ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :). Mä vähän pohdiskelin näitä jälkikäteen, että jättämällä pois minkä tahansa yksittäisen osatekijän näistä kynsistä olisi tullut tosi tylsät, mutta nyt ne jotenkin toimii. Hauskaa miten joskus oudot asiat toimii parhaiten yhdessä, vaikkei sitä osaisi kuvitella. Se kai tässä kynsihommassa onkin niin hauskaa :D.

      Delete
  6. Upeet! Tosi kiva toi raita keskellä kynttä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti :). Toi raita kyllä tuo ihan uutta puhtia tähän lakkaukseen. Pitäisi muistaa useamminkin käyttää tekstuureja raitoina, kun ne on niin helppoja.

      Delete

Please, feel free to leave comments in Finnish or in English. I'd love to hear from you. Thank you lovelies :)