Monday, November 16, 2015

007 - Lupa lakata


Sain CesarsShopin Satulta James Bond –aiheisen Milvin siirtokuva-arkin testiin jo muutama hetki sitten. Mikäs sen parempi sauma laittaa nollanollaseiskat kynsille kuin uuden Spectre-leffan jälkimaininki. Itse en ole katsonut yhtään Daniel Craigin bondia, koska en voi sietää tyypin pökkelömäistä olemusta. Olen yrittänyt katsoa Skyfallia pariinkin kertaan mutta aina se tökkii niin pahasti, että pitää jättää homma kesken.




Pierce Brosnanin bondissa oli sentään vielä häivähdys sitä engelsmannia, joka tekee omasta mielestäni bondista bondin. Aito ja alkuperäinen on itselleni aina kultivoitunut Roger Moore, mutta olen lapsuudessani katsonut myös kaikki Sean Conneryn bondit, eikä Sean paljon Rogerille häviä. Nykyään näiden leffojen katsomisesta on jo niin kauan aikaa, että ne ovat fuusioituneet harmaissa aivosoluissani jonkunlaiseksi sekasikiö klöntiksi, enkä osaa yhtään sanoa mikä juoni missäkin leffassa on ollut.




Vaikka eihän tuo niin monimutkainen kuvio ole: Kaunis nainen tekee jotain pahaa, 007 nappaa naisen kiinni ja viettää yön tämän kanssa, minkä jälkeen joku kiltimpi (mutta yhtä hemaisevan kaunis) nainen tulee mukaan kuvioon ja 007 pelastaa maailman hänen kanssaan pitkien takaa-ajokohtausten saattelemana. Ja jossain tässä välissä juodaan tietysti ne kuuluisat martinit ”shaken, not stirred”. Ja joku possauttaa jotain jollain tosi hienolla ja modernilla vempeleellä, kuten esim. kuulakärkikynällä. 


Siirtokuvien kuvat ovat peräisin siitä ihka ensimmäisestä Bondista vuodelta 1962.
Dr. No -leffaa tähdittivät Sean Connery ja Ursula Andress (Honey Ryder).


Halusin kynsillekin jotain tuosta vanhasta kunnon bonditunnelmasta, joten punainen ja kultainen olivat aika selkeät valinnat. Bond tykkää tyylistä ja tyyli maksaa! Peukaloon, keskisormeen ja nimettömään laitoin Milvin siirtokuvat N296 valkoisen lakkakerroksen päälle (Avon Iceberg White). Etusormeen löysin valikoimistani sopivimman punaisen lakan Essenceltä nimellä Redvolution. Lakka on upea jelly ja sen tomaattinen sävy sopi nappiin siirtokuvien punaisen kanssa. Pikkurillissä on kaksi kerrosta Ginan mustaa ja päällä aitoa kultaa, kuten olla pitääkin. OPI:n Don’t Speak sisältää kirkkaalla pohjalla 18 karaatin kultahippusia, joita innostuin levittelemään muillekin kynsille koristeeksi.




Etusormen kuvio on maalattu Essencen Tattoo Liner kynällä, enkä todellakaan pysty kertomaan mitä sen pitäisi esittää, jos mitään. Kunhan tuhersin jotain ja tökkäsin kultaisen strassiniitin kaveriksi. Sovitaan, että se on vaikka Bentleyn ratti tai maalitaulu, tai jotain. Levitin kynsille ensin kerroksen Essien Gel Setteriä, mikä teki jotain hassua mustille kohdille siirtokuvissa. Kuvissa musta näyttää vähän tuollaiselta kuluneen retrolta (mikä sopii lakkaukseen hyvin) mutta alun perin musta oli kyllä ihan mustaa ja päällyslakka sai värin haurastumaan. Enpä ole ennen huomannut vastaavaa Milvin siirtiksissä. Joka tapauksessa levitin vielä kaikille kynsille kerroksen HK Girliä ja ihastelin vanhaa hyvää bondia ©.

Mitäs te olette bondeista mielipuolta? Hyvä, huono, uusi, vanha vai who cares?




16 comments:

  1. Nää on ihan mahtavat! Käsittämättömän upeet suorastaan. Mäkin haluun Bond kynnet :D miten en oo törmänny noihin siirtokuviin aiemmin..

    ReplyDelete
    Replies
    1. En mäkään näitä olisi bongannut, ellei Satu olisi tyrkännyt käteen :). Onneksi tyrkkäsi, koska kivathan näistä tuli. Kiitos Camilla!

      Delete
  2. Eiiii taas samiksia!!! Ajastin Bond-kynnet tulemaan olikohan loppuviikolle :) näet ne sitten :)
    Mutta nää on kivat ja Bondin näköiset :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aina me onnistutaan :). Ihme, etten tehnyt vielä noita MM:n leimauksia samana päivänä! Mut tää on vaan kivaa, kun näkee mitä toinen on tehnyt samoilla jutuilla :). En malta odottaa! Kiits <3.

      Delete
  3. Eikä miten mahtavat kynnet! Vähäkö mää tahon nuo siirtikset kans, niiiin upeat! ♡.♡ Mää oon aika lailla samaa mieltä sun kans bondeista, uusimmat ei enää oo oikeita bondeja, niisä ei oo sitä kunnon englantilaista ja Bondin tunnelmaa. Ja Daniel ei oo yhtään sopiva näytteleen sitä, hyh. En oo määkään silti kattonu uusimpia ku ei vaa innosta näyttelijä. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Satsuli :). Jännä juttu, etten ole edes tullut ajatelleeksi, että näitä leffoja on tehty jo 60-luvulta saakka. Kyllähän siinä jo maailma muuttuu pikkaisen. Tätä vakoilupuuhaa vaan on kiva katsoa vähän enemmän pilke silmäkulmassa kuten Connery ja Moore tämän homman hoitivat :D.

      Delete
  4. Nää on kyllä just sellaset kunnon vanhan liiton Bond-kynnet. Komiaa!
    Maailma ja Bondit menee eteenpäin, ite oon katsonut kaikki nää uudetkin Bondit, viimeksi lauantaina käytiin leffassa uusin tarkistamassa. Meno on hurjaa ja kyllä Danielissakin löytyy särmää kun antaa mahdollisuuden. Voin kyllä suositella uusiakin, kunhan ei odota niiltä vanhaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti :). Mä taidan olla niin kaavoihin kangistunut, ettei musta ole noihin uusiin bondeihin. Nykyään leffan katsominen loppuu minuutin jälkeen, jos se ei iske. Maailma kun on leffoja täynnä. Ei jaksa tuhlata aikaa johonkin mikä ei tunnut omalta. Sama juttu kirjojen kanssa. Paitsi, että nyt mä luen FBI:n historiikkia silmät ja aivot solmussa vaikka kiukun kanssa. Miten voikin olla asiatekstin lukeminen niin vaikeaa? Ihan kuin toi kirja ei olisi edes mitään tunnettua kieltä :D.

      Delete
  5. Bondeissa parasta tunnarit? Juoni tiivistettynä kolmeen sanaan: räiskettä ja rätinää? :D Kynnet on upeat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos <3. Mä unohdin tunnarit kokonaan! Joo ne on parhautta, edelleenkin :).

      Delete
  6. Vau, nää on huikeet! Näissä on Bond-tunnelmaa parhaimmillaan! Mun lemppariBondleffa on itse asiassa Skyfall, tätä uutta Spectreä en ole vielä ehtinyt käydä katsomassa. LemppariBond sen sijaan ei tosiaankaan ole tämä uusin vaan Pierce Brosnan, siinä oli sellaista pilke silmässä -tyyppistä menoa ja herrasmiesasennetta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Tintti :). Piercellä oli kyllä ehdottomasti vielä homma hanskassa. Nykyisen bondin kohdalla tekisi mieli mennä mittaamaan pulssi, kun ei ole mitään pilkettä missään :D.

      Delete
  7. Pikkusenko on äkäset kynnet! Ihanat! ♡

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana sana tuo äkänen :). Kiits Nanne <3.

      Delete
  8. Tosi upeet! Pikkurilli on ihana♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Tinkerbell :). Mä en käsitä miten käytin nyt vasta ekaa kertaa tätä kultahippulakkaa?

      Delete

Please, feel free to leave comments in Finnish or in English. I'd love to hear from you. Thank you lovelies :)