Thursday, November 5, 2015

Has anyone ever died from crotch asphyxiation?


Dexterin siskoa Debra Morganina ei voi kuin rakastaa ©. Itselläni on jokin pakkomielle tällaisiin epänaisellisiin poliisinaisiin, joihin lukeutuu myös mm. Brooklyn Nine-Nine komediasarjan Rose. Postauksen otsikko on Debran suusta siepattua ja uskon, että kysymys on tullut eteen useammallekin naisihmisille. Vain onko joku muka kuullut mukavista sukkahousuista? Sellaisista, jotka eivät ole liian pitkät tai liian lyhyet, liian kireät tai liian löysät. Sellaisista, joihin ei tule reikää heti jalkaan vedettäessä tai viimeistään tärkeään kokoukseen juostessa. Sellaisista, joiden haara ei laskeudu epämukavasti polvien tasolle kymmenen askeleen jälkeen. 




Itse en ole koskaan ollut sukkahousuihminen. En varsinkaan voi sietää seitinohuita sukkahousuja, joihin tulee reikiä ennen kuin ne saa ulos paketista. Muistan lapsena tuijottaneeni äitini sukkahousulaatikkoa silmät suurina. Osa seittimäisistä nyloneista oli vedetty mystisesti solmuun ja selvyys tähän koodikieleen paljastui minulle vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Sukkahousut, joissa on reikä, mutta joita voi käyttää vielä esim. housujen alla, koodataan rikkinäisiksi solmulla. Muutoin on vaarana päätyä pomon kanssa aamukahvipöytään nyrkin kokoinen reikä polvessa.




Ainoat sukkahousut, jotka itse kelpuutan jalkaani ovat vähintään 50 denierin paksuiset ja mahdollisimman kirkkaan väriset. Tällaisissa paksuissa sukkiksissa ongelmana on erityisesti niiden joustamattomuus, joten haaravaluman vaara on suuri ja vikaostoksia tulee tehtyä usein (näitä kun harvemmin voi sovittaa ennen ostopäätöstä). Parhaat sukkahousut ovat matalalantioiset, joustavat, paksut ja poikki nilkoista… eli legginssit! Niitä ilman en voisi elää. Sukkahousut paha, legginssit hyvä. Tämä selvä?




Sukkahousumietteisiin ajauduin #getbuffednails instagramtilillä vilahtelevista lakkauksista. Sivulla on käsittämättömän upeita kynsiä, joissa on usein mukana yksi tai useampi tällainen ”sukkahousumainen” kynsi. Mietin miten voisin toteuttaa samanlaiset kynnet itse ja muistin Halloween-kynsissä käyttämäni Yves Rocherin Smoky Effect Top Coatin. Lakkasin kynsille kerroksen tätä tuhkantapaista jellyä ja leimasin päälle sokerikalloja Pet’lan Calaveras-laatalta. Tässä olisi taas ollut hyvä tilaisuus tehdä ihan oikeat pitsikynnet (joilla aina uhkailen), mutta jotenkin Calaverasin pitsimäiset kallot vetivät ajatuksena enemmän puoleensa.




Leimojen päälle maalasin kynsiin reunat Essencen Tattoo Liner –kynällä, joka on muuten ainoa toimiva kynsien koristelukynä, mihin olen koskaan törmännyt. Yleensä tällaiset kynät toimivat tasan sen kerran, minkä jälkeen kynän pää kuivuu eikä sillä enää tee mitään. Sain kynän synttärilahjaksi NailOxtailin Solelta syyskuun alussa ja edelleen tämä porskuttaa kuin ensimmäisellä käyttökerralla. Näitä on pakko käydä hamsteroimassa lisää. Tattoo Linerin kärki on normaalin tussimainen huopakynä ja sillä on huiman helppo tehdä tällaisia koristuksia puhumattakaan miten mahtava se on leimojen korjailussa. Kuivuttuaan jälki ei leviä pikakuivattajan vaikutuksesta, mikä on erinomainen plussa.


Pet'lan Calaveras-laatalta löytyy toinen toistaan upeampia sokerikalloja,
jotka sopivat myös pitkille kynsille.


Nimettömiin lakkasin aksentiksi kaksi kerrosta Dance Legendin New Messiah kultaista holoa ja sen päälle kaksi kerrosta FUN Lacquerin Million Dollar Dreamin holoversiota. Sukkahousille vetäisin päälle mattalakan (Cesars Secrets) autenttisuuden nimissä. Tällaisia sukkahousukynsiä pitää kyllä kokeilla toistekin jollain muulla värillä. Mikä tahansa läpikuultava vesivärilakka sopii luultavasti pohjalle, mutta sehän ei selviä kuin kokeilemalla.

Mitäs tykkäätte sukkahousuista ja/tai kynsistä?




22 comments:

  1. Äääää kun nämä on ihanat ❤️ Nyt on pakko saada tuo YR Smoky lakka! Rakastan tälläisiä lakkauksia ja haluan nyt tälläiset itselle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos murunen <3. Mäkin tykästyin tähän tyyliin kovasti. Olispa noita Smoky-lakkoja muissakin väreissä!

      Delete
  2. Ihanat! Hassu sattuma, sillä mullakin oli samantyyliset kynnet ihan vasta (blogiin ne tosin tulee joskus parin viikon päästä). :D Sulla on tosin paljon hienommat kuin mulla! Täytyy kyllä käydä ostamassa tuo samainen liner jos sitä vaikka jotain saisi piirreltyä kynsille. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti :). En malta odottaa sun kynsien näkemistä! Mua ahdisti alkaa piirtään noita reunoja, mutta tuo kynä oli niin hyvä, että onnistui oikeaankin käteen.

      Delete
  3. Ihanat! En ole kuullutkaan tuollaisesta smoky-lakasta, mutta on ehkä pakkohankinta =) Ja tuollainen kynä myös!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Paula :). Tää lakka ja kynä on kyllä todella monikäyttöiset ja edulliset hankinnat!

      Delete
  4. Sukkahousut pahat, legginssit hyvät! Elämä on paljo helpompaa legginsit jalassa... :D Ps: Kynnet on turhanki sukkahousumaiset, haha. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Just näin! Legginsit <3. Yöllä ja päivällä :). Pitäiskö tehdä leggins-kynnet :D?

      Delete
  5. Voi hyvän tähden miten tarkasti oot saanut tehtyä nuo mustat reunat! Ja kyllä on upeat nämä kynnet ja matattu pinta oli tähän juuri nappivalinta :).

    Mä vihaan sukkahousuja ja legginsejäkin enkä tasan tarkkaan talvellakaan käytä kumpiakaan, palelen mieluummin :D.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Tintti! Tuo kynä on kuules niin mainio, että tää oli ihan helppoa jopa oikeaan käteen. Ei olis onnistunut koskaan lakalla tai maalilla. Legginsit <3.

      Delete
  6. No tuli kyllä nyt pakko saada toi Essencen kynä! Mulla on sukkahousujen kanssa aina se että en tahdo muistaa ostaa niistä kokoa suurempaa kuin normivaatteet, joten kun oon tällänen pitkäsääri niin aina niistä loppuu mitta ja sitten ne valuu. Välkky mikä välkky, itseään saa syyttää. Tai no syytetään sukkahousuja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla on ihan sama juttu! Aina pitää ostaa paljon isommat juuri pituuden takia. Sit ne on joskus vaan yläosastakin niin pitkät, että menee tissien päälle, jos vetää :D. Nyt syytetään muuten sukkahousuja, kun kerta saadaan!

      Delete
  7. Oi miten nätit! Tykkään todella paljon, niin kuin kaikista sun kynsistä. :D <3 Mä oon miettinyt tuon Essence kynän ostamista ja pakkohan se on napata seuraavaan tilaukseen mukaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Fani <3. Voin suositella tuota kynää kyllä täysin varauksetta. Mäkin käyn lauantaina hakemassa varakappaleen, jos niitä on vielä jäljellä :).

      Delete
  8. tahdon Million Dollar Dreamin ja tuon tussin ! upeat kynnet :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :). Molemmat ovat kyllä erittäin hyvät hankinnat!

      Delete
  9. Nää on ihan helVEtin ihanat! Aion kyllä napata idiksen! Sukkahousut? Joskus välttämätön paha, enempi vaan ne pitkät kalsarit joita te nyt niin hienosti leggareiksi kutsutte :D Hitto että osasinkin ostaa sulle osuvan lahjan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. TÄÄÄNKS <3! Tää kynä oli ihan täydellinen lahja :). En takuulla olisi tullut ostaneeksi itse, koska ajattelin että tää on ihan yhtä penaalista kuin aiempi versiokin.

      Delete
  10. Kyllä mä olen löytänyt mukavia sukkahousuja. Valitettavasti se vaan on ihan tuuria. Kun löytää hyvät sukkahousut, niin pakko kirjoittaa ylös mitkä ne oli. Pituudesta johtuen mullakin on ongelmaa löytää riittävän pitkiä sukkahousuja, mutta välillä se onnistuu. Kerran ostin paksut sukkahousut, joiden haarat sai just ja just kiskottua polvien yläpuolelle. Toisen merkkiset samaa kokoa on sopivat. Sitten kun löydät jonkun hyvän merkin/mallin, niin niitä ei sitten kohta enää löydykään kaupasta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Just noin! Varsinkin paksut sukkikset joustaa vähemmän kuin ohuet, joten niiden kanssa on aina ihan arpapeliä miten pituus toimii. Mä ostin joskus yhtä hyvää mallia Lindexistä kaikki värit varastoon ja tuolla ne on edelleen, paksut kun ei mene rikki niin helposti. Kerran ostin Seppälästä kiiltävät legginsit, jotka oli sukkispaketissa eikä niitä voinut kokeilla. Ostin L-koon varulta mutta ne perskuleet jäi just sillain inhasti polvien yläpuolelle haaroista. Ihanaa jakaa tällaisia "suuria" arkielämän huolia muiden kanssa :D.

      Delete
  11. Älyttömä upeet kynnet♥ Mä pukeudun melkein aina sukkahousuin ja hameeseen tai mekkoon. Sukkahousut tai legginsin tuntuu paljon kivemmilta ku kireet farkut! Mä oon onnistunut vissiin ostamaan just mulle täydellisiä sukkiksia ;D. Ainut ongelma niissä on se varpaiden sauma. Pitkän aikaa jos joutuu kävelemään tai seisomaan ni se sauma alkaa kaivautua varpaiden ihoon. Se muuten sattuu ihan törkeen paljon! Onneks yleensä tiedän jo etukäteen sellaset tilanteet (shoppailu, työpäivä) ja tiedän pukea legginsit jalkaan :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :). Mä en voi sietää farkkuja. Jotenkin mun paino vaihtelee niin paljon, että ne on aina joko liian löysät tai liian kireät. Kaappi on täynnä farkkuja mutta kuka jaksaa käydä läpi mitkä niistä sattusivat tänään tuntumaan hyvältä päällä :). Legginsit on niin helppo nakata päälle varsinkin kun ne käy kaikkien muiden vaatteiden kanssa ja tykkään pitää ylipolven saappaita. Toi sukkisten varvassaumajuttu on todella ärsyttävä. Olinkin jo unohtanut, että se on yksi syy miksi leikkasin paksuista sukkiksista aina jalkaterät irti :D.

      Delete

Please, feel free to leave comments in Finnish or in English. I'd love to hear from you. Thank you lovelies :)