Sunday, December 6, 2015

Itsenäisyyttä!


Tikuttelin eilen uusia Colour Aliken lakkoja ja silmiini pisti erityisesti sähkönsininen hololakka numerolla 495. Se on jotenkin täydellisen puhtaan sininen enkä voinut olla huomaamatta yhteyttä maamme lipun sävyyn. Tällä verukkeella siirrän siirtissunnuntain ensi viikkoon ja tänään paistatellaan päivää sinitaivaan alla!




Nappasin pullon siltä istumalta ja lakkasin kynnet tällä upealla hololla. Olin aikeissa tilata uusia A-Englandin sinisiä ihanuuksia (Whispering Waves ja Spirit of the Moors) mutta luulen tyytyväni tähän CA:n lakkaan ainakin toistaiseksi, niin kaunis se on.




Halusin lisää jotain hieman isänmaallista kynsiin, joten pikaisen tikkukasan tutkailun jälkeen kaivoin laatikosta Zoyan Norin, joka on sävyltään tasan saman sininen kuin 495. Lakkasin muutamaan kynteen kimallusta tällä hologlitterillä ja tein yhteen kynteen per käsi siniristilipun Norilla. Juuri sopivan hillittyä isänmaallisuutta! Kynnet tuntuvat ja näyttävät juhlavilta mutteivät siltä, että olisin aikeissa lähteä jääkiekon Suomi-Ruotsi maaotteluun.





Ihastuttavan sinivalkoista Itsenäisyyspäivää teille kaikille. Katsotanko teillä linnan juhlia? Itse olen pitänyt muutaman vuoden taukoa, koska en osaa katsoa juhlallisuuksia, elleivät ne tapahdu perinteisesti pressan linnassa. Kaavoihin kangistunut, much?



20 comments:

  1. Nämä on makeimmat itsenäisyys -kynnet joita olen nähnyt <3 Nori on niiiiin ihana lakka!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihana <3. Sinisessä on jotain taikaa kyllä! Napattuani lakkapullon käteen oli kynnet lakattu ja kuvattu sekä postaus ajastettu tunnin päästä. Enpä ole ennen nähnyt itseäni näin vilkaana :). Siirtissunnuntai oli kyllä jo ajastettu tulemaan tänään, mutta pakkohan se oli muuttaa ensi viikolle, kun tykkäsin itsekin näistä kynsistä niin kovin.

      Delete
  2. Wautsiwau! <3
    Kyllä mä aattelin juhlat katsoa ja bongata lähinnä julkkiksia. Haloo Elliä ja Nykäsen Mattia taidan odottaa eniten :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkin just huomasin, että juhlat on taas linnassa eli pakkohan ne on sitten katsoa. Nykänen on aika must bongattava :). Eikä mikään voita pukujen haukkumista/kehumista. Eikös nää siis just sitä varten järjestetä, että me saadaan istua sohvalla ja arvostella?

      Delete
  3. Mä en ole koskaan oikein innostunut linnanjuhlista, eikä julkkiksetkaan oikein nappaa, joten kyllä sitä ehkä sivusilmällä saattaa vähän seurata. Nopeampaa se on kyllä lukea sitten aamulla lööpit aiheesta. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. En mäkään julkkiksia jaksa tiirailla, kun en edes tiedä ketä ne nykyään on :D. Viime vuonna juhlissa oli kyllä vanha koulukaveri, mutta en kai mä nyt sen takia jaksanut niitä katsoa. Pukuja on vaan niin hauska arvostella! Mulla on aina kauhea päsmennys ja höpötys päällä koko ohjelman ajan, kun arvostelen jokaisen sisääntulijan. Jotenkin terapeuttista kommentoida tyyppejä, kun ei sitä kukaan onneksi kuule :).

      Delete
  4. Mä seuraan yleensä ainakin puolella silmällä linnan juhlia. En ajatellut tehdä itsenäisyyspäiväkynsiä ollenkaan, mutta tässä aamulla blogeja lukiessa vähän jo inspiroiduin ja nyt lisää! Nämä sun kynnet on aivan mahtavat. Mitään perinteistä siniristilippua mä en halunnut kynsille väsätä. =)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Paula :). Mulla oli ihan sama tunne, etten todellakaan tee mitään itsenäisyyskynsiä, mutta näin tässä sitten kävi. Kaikki oli ohi tunnissa sen jälkeen kun takerruin CA:n siniseen holoon. Mä syytän sitä :D. Kerrankin sain tehtyä jotain kivaa nopeasti!

      Delete
  5. Voi vitsit, että on upea lakka! ♡
    Ehdin nyt pitkästä aikaa istahtaa koneelle ja käydä läpi blogeja, ja jälleen miulla on jäänyt monta siun postausta väliin :/ Mutta laiskiaisena en jaksa laittaa kommenttia joka postaukseen niin laitan vaan tähän kommentin, joka sopii kaikkiin siun postauksiin/lakkauksiin:
    Aivan mielettömiä kynsiä olet jälleen lakkaillut! ♡ Mie oon niin kade, että sie jaksat oikeesti panostaa lakkauksiin niin mahdottoman paljon (täällä mennään yksi värisillä kynsillä...). Voitko lähettää miulle edes pienen hitusen siun inpiraatiosta ja tarmokkuudesta, että miekin pääsisin taas lakkailun makuun? :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. (\ /)
      ( . .)
      c(’’)(’’)

      Inspiraatiopupu lähettää halauksia ja glitterpapanoita Nannelle <3.
      Kiitos ihanista sanoistasi :).

      Delete
  6. Ai prkl, nyt tais tulla lakkahimotus...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihii, Colour Aliken lakoilla on sellainen vaikutus... ja Zoyalla :).

      Delete
  7. Toivottavasti linnan juhlissa olis paljon mauttomia pukuja ja kampauksia, koska pukujen arvostelu nyt vaan kuuluu juhlien katsomiseen olennaisena osana, vaikka se nyt ei niin korrektia olekaan. Hauskaa se kumminkin on ja harmitontakin, ainakin mun mielestä.

    Näillä kynsillä kelpaa viettää juhlakasta itsenäisyyspäivää! Niin kauniita sinisen sävyjä näissä että melkein taas tekisi mieli laittaa visa vinkumaan.

    Mukavaa itsenäisyyspäivää ja antoisia linnan juhlia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Tintti :). Arvaa katoinko linnan juhlia? No en mä muistanut! Siis oikeesti, tuijotettiin Dexteriä ja mässytettiin herkkuja kunnes oli pupujen ruokinta-aika. Onneksi sain tehtyä edes nää kynnet, muuten vois jo vähän hävettää :D. Toivottavasti sä hoidit tehokkaasti arvostelupuolen munkin puolesta!

      Delete
  8. Hyvää Itsenäisyyspäivää! :) Mä katselen linnanjuhlia sivusilmällä samalla kun bloggaan ja surffaan netissä :D Aivan upeat kynnet ja noi lakat, vau! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Sigi :). Mulla meni nyt niin sivusilmällä, että unohdin avata koko digiboksin. Tänä vuonna on tullut katsottua oikeeta telkkaria peräti kaksi kertaa, joten ei ihme, että koko kapistus unohtuu. Netflix oli pyörimässä ja linnan juhlat unholassa :D. Näin meillä!

      Delete
  9. Hyvää Itsenäisyyspäivää! Täällähän tuo töllötin suoltaa juhlia ja olen tainnu katella ihan muuta läppäriltä. Tosi upea toi sininen CA, ehkä pakko hommailla se, paitsi onkohan se kauheesti saman värinen kun se yks Essence joka just oli mulla??? Nää on kyllä niin muhevat ettei tässä mitään a Enkkuja tarvita, sanon ma!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tarkotakko sää nyt sitä Indigo to Go -lakkaa? Siihen verrattuna tää on ainakin tosi paljon vaaleampi. Lähellä samaa sävyä Dalen Night Rangerin ja FUNin Blue Tearsin kanssa. Muistuttaa aikas paljon Cadillacquerin Inkiä. Kyllä sä tän tarviit ehdottomasti :). Mä en tajua miten CA:n hololakat voi olla niin edullisia. Jotenkin on sellainen kutina, että hololakka maksaa aina sen kympin. Ja tosi monet sävyt on ollut suoraan tai lähelle dupeja esim. Aenkun ja Caldillacquerin kanssa. Kun vaan tietäis ennalta että mitkä niin ei tarttis ostella monta kappaletta kaikkia :). Tattista vaan!

      Delete

Please, feel free to leave comments in Finnish or in English. I'd love to hear from you. Thank you lovelies :)