Saturday, December 26, 2015

Joululahjalauantai 4/4


Jouluaatto oli ja meni mutta vielä olisi yksi lahja jaossa. Käydään ensin nopeasti läpi mitä kaikkea kivaa joulukalentereiden luukuista tuli tällä viikolla. Sunnuntaina Essencen luukku oli taas sen kokoinen, että tiesin odottaa kynsiviilaa ja sehän se sieltä pamahti. Oi niitä aikoja, kun iso luukku tarkoitti jotain ekstraihanaa ylläriä. MUR:n kalenteri piti sisällään erityisen kauniin sävyisen huulipunan. Väri on erikoinen ja sitä on hieman hankala kuvailla mutta shimmerinen koralli lienee lähinnä oikeaa.




Maanantaina Essencen kalenterista putkahti tyylikäs viininpunainen kynsilakka nimeltään Rudolph’s Favorite. Sävy on tasan Essencen True Loven ja Do You Speak Love?:n väliltä. MUR:n kalenterista tupsahti puolestaan taasen uusi korostusväri ja tämä Golden Lights itseltäni jo löytyykin, joten se lähtee ehdottomasti lahjakoriin. Olen tykännyt tästä highlighter-sävystä todella paljon, joten toivottavasti se ihastuttaa myös lahjan saajaa.




Tiistaina Essence ihastutti kauniilla vaaleanpunaisella kynsilakalla My Wish List. Pelkäsin sävyn olevan identtinen Essien Romper Roomin kanssa mutta eipäs se ollutkaan. Tämä vaaleanpunainen on paljon kylmempi eikä itseltäni löydy mitään vastaavaa. Olen oikeastaan etsinyt juuri tällaista sävyä joko OPI:lta tai Essieltä mutta nyt se putkahti eteeni Essenceltä. Tikulle lakka levittyi nätisti mutta pitää vielä testata kynnelle, koska näillä vaaleanpunaisilla on paha tapa harrastaa raidoittumista. MUR:n puolelta paljastui kaunis punainen huulikiilto tutulla ihanalla tuttifruttituoksulla. Ei valittamista!




Aatonaattona Essencen kalenteriluukku avautui pinkkishimmeriseen päällyslakkaan See You in My Dreams. Näitä on aina yhtä kivaa testailla mustan lakan päälle, koska lopputulos on ihana yllätys. MUR:n kalenterista tullut purppuraisen vamppi huulipuna aiheutti hieman päänvaivaa sillä en saanut selville onko sävy dupe Rebel with Causelle. Väitän että vastaus on myöntävä, joten puna lähtee lahjuskoriin, koska se löytyy jo itseltäni. Tämän sävyn sanotaan olevan dupe MAC:n Rebelille.




Aattoaamuna avasin viimeisen luukun Essencen kalenterista ja osasin jo valmistautua pieneen pettymykseen. Ensin luulin luukun takaa paljastuvan hillittömän pussillisen irtoglitteriä mutta todellisuudessa kyse olikin pienestä kukkarosta. Tämä olisi ihan hurjan söpö kolikkopussina ellei pinnalta karisisi glitteriä ympäriinsä. MUR:n toiseksi viimeinen luukku sisälsi oranssiin taittavan punaisen huulipunan, jonka nimestä ei ole taaskaan harmainta hajua. Oma MUR:n punainen huulipunani on Dare ja se ei taita yhtään oranssiin.




Joulupäivänä sain avata MUR:n kalenterin viimeisen luukun ja odotukset olivat korkealla. Olin kyllä nähnyt jo kalenterin suojakuoresta vilaukselta, että kyse on jostain ihanasta luomiväripaletista, mutten tiennyt mitä sävyjä paletilla tulee olemaan. Mielestäni paletti on todella monipuolinen sillä se sisältää 12 kappaletta sekä matta- että shimmersävyjä niin luonnollisina nudeina kuin kauniina perusväreinä. Olen melko lailla varma, että paletti on tehty vain kalenteria varten, koska en ole ennen nähnyt tätä väriyhdistelmää eikä sitä löytynyt myöskään MUR:n nettikaupasta.




Siinä ne nyt sitten olivat, kaikki 49 kalenteriluukkua! Tällä viikolla kalentereista pomppasi kaksi dupea (highlighter ja huulipuna), joten dupejen kokonaismäärä kaksinkertaistui kertaheitolla (hehee). Lopullinen dupejen määrä on siis 4/49! Olin kyllä varautunut huomattavasti suurempaan lukuun. Jos katsotaan, ettei Message from the North Pole ole dupe Pixie Dustille niin dupejen määrä tippuu kolmeen ja tämä arvaus löytyy kuin löytyykin yhdeltä kilpailuun vastanneelta. Seuraavaksi lähin vastaus oli 7, joten voittaja on ehdottomasti arvaus kolmesta dupesta. Ja kukako tämä onnellinen joululahjan saaja on? Tättädädäää... voittaja on Mimosa!

Joululahja ei ole joululahja ellei se sisällä jotain kivaa ylläriä, joten en paljasta tässä koko lahjan sisältöä. Sen verran voin vihjata, että kalenterituotteista mukaan lähtee kolmen asemesta 18. Ihan mukava joululahja on siis vielä tiedossa Mimosalle. Otathan yhteyttä sähköpostitse niin saadaan paketti matkaan ©

Hyvää Boxing Daytä kaikille!





4 comments:

  1. Paletissa oli kivoja färejä ja muuutenkin kalenteri (MUR) oli mieleinen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä en ollut ihan vakuuttunut tosta MUR:n kalenterista, koska mulla on jo niin paljon noitten tuotteita. Olis ollut kiva, että kalenterissa olisi ollut jotain spesiaalia. Sen takia Essence oli ihana, kun melkein kaikki lakat oli tosi kauniita ja uniikkeja :).

      Delete
  2. Hooorraay!

    Laittelin viestiä sähköistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jihaa! Täältä lähtee paketti matkaan heti maanantaina :).

      Delete

Please, feel free to leave comments in Finnish or in English. I'd love to hear from you. Thank you lovelies :)