Wednesday, December 30, 2015

Starlight Blogger Award –haaste



Nyt on pakko myöntää, että kerrankin sain haasteen, jonka kysymysten kanssa jouduin pohtimaan hetken jos toisenkin. Kysymyksiä ei ollut monta mutta ne olivat sitäkin painavampia harteilla. Haasteen sain Charming Nailsiltä, joka on jo huima konkari blogirintamalla. Olen niin iloinen, että olemme blogiystävystyneet, koska muistan miten ihaillen ja kunnioituksella seurailin tätä kynsiblogien uranuurtajaa muutama vuosi sitten. Silloin en olisi ikinä uskonut kirjoittavani joskus oma blogia ja tutustuvani teihin ihaniin tyyppeihin. 


Hypätäänpä nyt sitten haasteen kimppuun ja katsotaan minne tällä kertaa päädytään. Kuvituksena nähdään vuoden ensimmäiset (muttei viimeiset) uuden vuoden kynnet (kirjoitetaanko yhteen vai erikseen, siinä vasta pulma?). Kynsillä kaksi kerrosta OPIn Push and Shovea tuplaleimattuna Dalen hololakoilla sekä triplaleimattuna mustalla CA:n leimalakalla Pet'lan Fireworks-laatasta. Koristeina irtoglitteriä mustana sekä holoisena sekä mustat tähtiniitit. Olihan muuten viimeinen kerta, kun lähden asettelemaan mikroglittereitä yksi kerrallaan!




1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?

Miksi tähän on niin vaikea vastata? Olenko kiittämätön paska vai tunteeton idiootti? Totuus on, etten ole koskaan oikein uskaltanut olla onnellinen, enkä ehkä siksi saa otetta tästä kysymyksestä. Se herättää minussa ahdistusta ja kiukkuakin mutta tiedän niiden olevan vain toissijaisia tunteita, joiden tarkoituksena on peittää oikea tunne, joka on nimeltään pelko. Pelkoon olen puolestani niin väsynyt, että peitän sen vaikka sitten välinpitämättömyydellä tai vihalla, kunhan päällä on kasa jotain niin synkkää ja mustaa, ettei läpi pääse vahingossakaan mitään todellista. 

Tiedän, että onni koostuu pienistä asioista, mutta ne pienet asiat juuri ovatkin niitä tärkeitä enkä halua elämän tietävän minun olevan niistä kiitollinen. Elämällä kun on ollut julma tapa viedä ne pois ulottuviltani. Uskallanko siis ottaa riskin ja myöntää itselleni olevani jostain kiitollinen? Olenko valmis menettämään sen mikä saa minut onnelliseksi? Ellen uskalla tuntea onnea ja kiitollisuutta olen jo tavallaan menettänyt kaiken mitä menetettävissä on. 

Joten mistä olen kiitollinen? Kodin lämmöstä, aamunpöpperöisestä halituokiosta, karvaisista lapsukaisista. Miehestä, joka osaa keittää täydellistä kahvia. Kanivauvasta, joka tunkee karvaisen ja taivaallisen vauvantuoksuisen pyllynsä poskeani vasten rapsutettavaksi (olemmeko adoptoineen vahingossa papukaijan?). Siitä, etten ole tänä vuonna viettänyt hetkeäkään sairaalassa täynnä huolta, pelkoa ja ahdistusta. Tulihan se tärkein sieltä kun oikein tivasi itseltään. 

Sairaalaton vuosi on iso asia. Sairaalaan, kuten kaikkeen muuhunkin ikävään tottuu ja siitä tulee salakavalasti osa elämää. Jossain vaiheessa ilman sairaalaa eläminen on tavallaan vaikeampaa, koska se on ikään kuin elämän julma pila, viittaus onnen mahdollisuuteen. Sairaala tulee kuitenkin aina takaisin ja pysäyttää kaiken. Sen kanssa osaa jo elää, se on kuin vanha tuttu. Nämä pienet onnelliset hetket sairaalan ulkopuolella aiheuttavat päänvaivaa. Onko lupa olla onnellinen, uskallanko olla kiitollinen? Painan poskeni vasten kanin pyllyä ja itkisin jos vain kykenisin.




2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?

En oikeastaan usko katumiseen, koska elämän kudos on niin hienostunut, että luoja tietää mistä itseni löytäisin jos lähtisin muuttamaan asioita. Takuuvarmasti elämäni olisi erilainen monenkin valinnan tai yksittäisen asian muuttamisella, mutta siinä se sitten onkin. Erilainen, ei suinkaan välttämättä parempi. 

Yksittäinen iso asia, johon olisin halunnut kyetä vaikuttamaan on oma itsesuojeluvaistoni, joka on vuosien mittaan kehittynyt herkemmäksi kuin Yhdysvaltain ydinaseohjelma kylmän sodan aikaan. Tunteet ovat aina olleet itselleni se vaikea paikka ja puolustusjärjestelmäni on tehnyt jossain vaiheessa päätöksen sulkea tiukan paikan tullen tunteet yhtälön ulkopuolelle ja pistää autopilotin ohjaimiin. Näitä tilanteita on tullut siinä määrin, että autopilotti on ollut päällä vähän liiankin usein. Selviytymiskeinona vallan mainio, mutta asioiden jälkipuinti, kohtaaminen ja elämässä eteneminen on vaikeaa, kun suuri osa elämästä on vahvan panssarin takana. 

Tiedän asioiden tapahtuneen mutta tunneside on poissa ja olo oman elämän suhteen on kovin ulkopuolinen. Monet asiat olen upottanut tiedostamattani niin syvälle, etten edes muista niiden tapahtuneen. Palapelistä puuttuu palasia ja peilistä katsova naamio muistuttaa Picasson maalaamia vääristyneitä kasvoja. Olisi mukava muistaa miltä tuntui istua isän sylissä, leikkiä nukeilla lapsuudessa, seisoa sateessa silmien vuotaessa kilpaa taivaan kanssa. Mutta tunteet taitavat olla jokotai-juttu, kaikki tai ei mitään. Tällä hetkellä ei mitään on ainoa vaihtoehto. Katsotaan sitten ensi vuonna uudestaan.




3. Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?

Tämä pieni ja viattoman oloinen kysymys saa aivoni räjähtämään. Elämän tarkoitus tuntuu viittaavan johonkin muuhunkin kuin vain itse elämään. Tähän vastaaminen johdattaa pohtimaan myös asioita syntymän ja kuoleman ulkopuolelta. Kuoleman jälkeiseen elämään uskominen vaikuttaisi vahvasti elämän tarkoituksen sisältöön ja koko käsite viittaisi suoraan omaan arvomaailmaani. Jäävään itseni tämän filosofisen ja arvoituksellisen pohdiskelun ulkopuolelle, koska en kykene määrittelemään elämää tässä kontekstissa itseäni tyydyttävällä tavalla ja siten jo pelkkä ajatelma on vailla tarkoitusta. Jokainen on vapaa ja pakotettu valitsemaan oman elämänsä tarkoituksen itse, määrittelemään itse oman vankilansa rajat.

Biologiselta kannalta vastaus on ainakin näennäisen helppo, koska elämän tarkoitus on luonnollisesti elämän ylläpitäminen. Koska biologiset yksiköt ovat elämänkaareltaan rajallisia, elämän ylläpitäminen vaatii suvunjatkamista. Yksittäiset biologiset yksiköt ovat elämän tarkoituksen kannalta merkityksettömiä ja toimivat geenien ylläpitojärjestelminä hiileen perustuvassa elämänmuodossa planeetalla Maa. Tavallaan tämä kliinisen kuuloinen määritelmä on myös erinomaisen lohdullinen. Elämän tarkoitus on elämä itse. Jos tällä planeetalla ei olisi yhtäkään lisääntymiskykyistä ja elämää ylläpitävää organismia, en kykene käsittämään miten elämää voitaisiin sanoa olevan olemassa. Tietysti tätä pohdintaa varten vaaditaan tietyn aivojen kompleksisuuden asteen saavuttanut olento (evolutiivisesti hieman amebaa kehittyneempi), joka tiedostaa oman olemassaolonsa ja siksi pelkää sen menettämistä, jääden ikuiseen kierteeseen pohtimaan tämän kaiken tarkoitusta. Ja taas ollaan jumissa filosofian äärellä!

Elämän tarkoituksen pohtimiseen liittyvän problematiikan kiteyttää mielestäni erinomaisesti Douglas Adams kirjassaan Linnunradan käsikirja liftareille. Elämän (maapallon) tarkoitus on kertoa elämän tarkoitus, joka kymmenen miljoonan vuoden jälkeen paljastuu luvuksi 42, mutta vastaus ei pidä sisällään itse kysymystä (koska maapallo tuhoutuu viisi minuuttia ennen tätä lopullista vastausta) ja on siksi täysin merkityksetön. Eli 42, repikää siitä riemua! Jihaa!!!





Pääsinpäs tästäkin ikeestä ja vielä sopivasti ennen vuoden vaihtumista. Nyt kun nämä perusasiat ovat selvillä on hyvä pujahtaa uuteen seikkailuun ja uusiin pettymyksiin. Huomenna katsastetaan vielä toiset uuden vuoden kynnet, jotka on toteutettu tällä samaisella ihanalla ilotulituslaatalla.



19 comments:

  1. Kiva kun vastasit, oli mukava lukea :) ja ennenkaikkea on ollut kiva tutustua, taas harmittelen sitä kun asutaan niin kaukana <3 olisi ihana päästä hoitamaan kanivauvoja :) kyllä ne eläimet on raikkainta meille molemmille. Hyvää uutta vuotta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mieti, kun asuttaiskin lähempänä niin mä pääsisin rapsuttelemaan kisuja ja koiruutta ja sä pääsisit kupsuttamaan kaneja <3. Mulla on aina vähän paha tapa mennä ihmisten luokse tapaamaan heidän lemmikkejään. Tai sitten haluan mennä katsomaan jotain aineetonta, kuten esim. moottoripyörää. Ihmiset unohtuu yhtälöstä vähän liiankin helposti. Mutta silloin on helppoa olla kaveri, kun molemmat osapuolet on yhtä eläinrakkaita :). Ihastuttavaa uutta vuotta sinnekin suuntaan!

      Delete
  2. Huhhuh, olipas siinä pohdiskelevaa tekstiä! Jotenkin kuitenkin arvasin tuon lopun 42, olen sitä muidenkin vastaavissa postauksissa odottanut, mutta täältä tiesin sen löytyvän. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä meinasin jättää ton lopun pois, kun se oli vähän ennalta arvattava :D. Mutta nää nyt on näitä mun aivopieruja, joten mitä niitä suotta editoimaan!

      Delete
  3. Haastavia kysymyksiä kyllä. Huh hei! Osaisinkohan ite ees vastata mitää näihin... :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäpäs haastankin sut nyt täältä vastaamaan tähän haasteeseen <3. Ei ollut kyllä helpoimmasta päästä, mutta onneksi kysymyksiä ei ollut montaa :).

      Delete
  4. Huh, onneksi ei mulle ole kukaan heittänyt tätä haastetta! :D
    En osaa sanoa sun vastauksiisi muuta kuin... iso, lämpöinen ja hellästi ruttaava hali. ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai miten niin ei ole sua haastettu? Tämä vääryys pitää korjata heti ja mä haastan sut nyt! Hali otettu vastaan ja lähetetty yhtä ruttaavana takaisin <3.

      Delete
    2. Kieltämättä arvasin jo tuon kommentin kirjoittaessani, että sä varmaankin aiot "korjata tämän vääryyden"... miksi, MIKSI mun piti silti kirjoittaa se?! :D (Pölö ♥) (Ps. Toivottavasti toi ei näy copywrightina. Toisaalta omistan tuon Pölö -sanan vain sulle!)

      Delete
    3. Voihan Pölö <3. Mä en voinut vastustaa kiusausta, kun tilanne oli niin herkullinen :).

      Delete
  5. No tämä ei tosiaankaan ole ollut mikään helppo haaste, melkoista syväluotausta vaativia kysymyksiä. Toivottavasti vuosi 2016 on sulle lempeä ja täynnänsä pupumaista suloisuutta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pupumainen suloisuus on kyllä aina hyvän vuoden varma merkki! Mahtavaa seuraavaa vuotta sinnekin suuntaan <3.

      Delete
  6. Kylläpä oli ajatuksia herättävät vastaukset! Itselläkin on ongelmia tuon onnellisuuden kanssa, en uskalla tuntea onnellisuutta koska se on niin katoavaista. Parin viime vuoden aikana olen kyllä oppinut kohtaamaan pelkojani mutta töitä riittää sillä saralla vielä :) Varovainen määrä onnea vuodelle 2016 <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana olet <3. Sähän sen osasitkin hyvin asetella... "varovainen määrä onnea" :). Kuulostaa turvalliselta ja ehkä jopa mahdolliselta. Kiitos ja sitä samaa sinullekin!

      Delete
  7. Kiva lukea tällainen postaus myös sulta. Me ei vielä tunneta kovinkaan hyvin, mutta ehkä ajan kanssa sitten paremmin. =) Mutta siis onnistuit kyllä välittämään tänne asti tuon kanivauvan söpöyden <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mu työ maa päällä on tehty, jos kanivauvan suloisuus on saatu välitettyä eteenpäin. Mä yritän haistella sitä varastoon, kun pelkään että vauvatuksu katoaa minä päivänä tahansa :).

      Delete
    2. Oikeesti mä heitän tän Lenovon kohta seinään! Näppiksen N-, A- ja O-kirjaimet toimii satunnaisesti. Tää kone vaihdettiin jo kerran uuteen mutta paska mikä paska. Mä en tiedä miten mä selviän loppuvuoden ajatellen vauvatuksua!!!? Mikä se edes on :D?

      Delete
  8. Melkoista aivomyrskyä!
    Mahtavaa luettavaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaa! Siltä mun pään sisällä kyllä tuntuukin suurimman osan aikaa. Poutasäätä odotellessa :D.

      Delete

Please, feel free to leave comments in Finnish or in English. I'd love to hear from you. Thank you lovelies :)