Wednesday, December 16, 2015

That’s No Moon!


Kuten maanantaina uhkailin, tänään on vuorossa ne kauan odotetut Star Wars –kynnet (tai ei kai näitä kukaan itseni lisäksi ole odottanut). Olen kerännyt näihin rekvisiittaa pääsiäisestä alkaen, joten olisin luultavasti joutunut syömään jokaisen muovi-trooperin ellen olisi saanut kynsiä blogiin The Force Awakens –leffan ensi-iltana.





Mieheni on odottanut tätä päivää kuin Death Staria nousevaa, itse olen lähinnä utelias. Onhan alkuperäinen Tähtien Sota -elokuva kuitenkin julkaistu synnyinvuonnani. Lucasfilmin siirryttyä Disneyn omistukseen (neljän miljardin dollarin vaihtaessa omistajaansa), olin hieman skeptinen seuraavan leffan tyylin suhteen. Omasta mielestäni jokaisessa tämän avaruuselokuvasarjan osassa on ollut omat hyvät ja huonot puolensa. Olen ihan höpönä Jar Jar Binksiin, vaikka hahmon hullunkurisuus ja kommellukset kulkevat monen mielestä jo kaukana Star Warsin rajojen ulkopuolella. Jedin Paluun ewokit aiheuttavat myös pakonomaisia ”awww”-huokauksia ©. Toisaalta uudempien (esiosatrilogian) synkkyydessäkin on jotain kovin vetoavaa.





Itselleni aito ja alkuperäinen Star Wars löytyy kuitenkin trilogiasta 4-6. Odotan innolla pääseväni näkemään taas Harrison Fordin Han Solona ja Carrie Fisherin Leia Organana. Mark Hamill on pysynyt aika hyvin piilossa Skywalkerin osansa jälkeen, joten saas nähdä mitä aika on tehnyt tälle jediritarille. Tämän viikonlopun projektina onkin katsoa vähintään Jedin Paluu, jotta osaan hypätä Star Warsin maailmaan taas täysillä leffateatteriin päästessäni (The Force Awakens sijoittuu ajallisesti 30 vuotta Jedin paluun jälkeen).




Olen armottoman huono käsittämään ja sisäistämään moniosaisia leffasarjoja. Tähän kun lyödään mukaan vielä käänteinen järjestys esiosatrilogioineen, olen aivan ullakolla. Mieheni saa luultavasti taas hermoromahduksen, kun katsomme Jedin Paluun yhdessä. Leffateatterissa en uskalla alkaa turhia kyselemään mutta kotisohvalla pääni yläpuolella on krooninen kysymysmerkki. Pakko myöntää, etten edes muista leffojen nimiä muuten kuin numeroina. Yritän saada nyt sisäistettyä edes sen, että vitonen on jääleffa ja kutonen on metsäleffa. Pahoitteluni kaikille HC-faneille!






Siirrytään nyt sitten näihin kynsiin ennen kuin huomaatte miten pihalla olen koko Star Wars –hässäkästä. Olen ihan hieman ylpeä, että sain ympättyä näihin kynsiin myös ensimmäiset galaksikynteni. Idea näihin kynsiin lähti alun perin Nail It! –lehden vuoden toisesta numerosta, jossa esiteltiin Star Wars –muotia ja niiden inspiroimia kynsiä. Halusin kynsille sekä Death Starin että Stormtrooperin mutta muuten suunnitelma oli auki vielä aloitusvaiheessakin. Olin tilannut LoiItYourselfiltä Star Wars vinyyleitä, jotka odottelivat myös pääsyä kynsille. Päätinkin sitten lisätä muille kynsille vinyylistensiilien avulla aiheeseen sopivia kuvia töpöttelemällä sienellä China Glazen Mingle with Kringle –lakkaa kynsille. Yleensä lakkaan stensiilien päälle suoraan sudilla mutta kynsien kaarevuuden takia en ole saanut tällä tavalla hyvää jälkeä. Sieni toimi paljon paremmin eikä lakkaa valunut vinyylin alle.




Galaksikynnet toteutin lakkaamalla ensi kynsille kerroksen Ginan mustaa ja päälle kerroksen Zoyan Stormia. Tähän päälle aloin töpsötellä pienillä meikkisienenpalasilla erilaisia Colour Aliken hololakkoja täysin summittain. Lakkojen numerot ovat 503 (viininpunainen), 535H (multichromeholo), 495 (sininen) ja 501 (tummanvihreä). Sähkönsininen 495 muuttui töpsöteltynä mustan päällä aivan upeaksi turkoosiksi ja paljasti sen mitä epäilinkin. Tarvitse ehdottomasti myös A Engladin Spirit of Moorsin, joka on aivan puhtaansininen eikä taita yhtään vihreään (tilattu!).




Olin ihan turhaan pelännyt galaksikynsien tekemistä, koska homma oli hauskaa ja helppoa. Suojasin varmuuden vuoksi kynsinauhat Glisten&Glow’n Ctrl-Alt-Delillä mutta eipä tässä paljoa sotkua tullut, kun työskentelin pienten sienenpalasten ja pinsettien kanssa. Lakkasin kaikille kynsille pikakuivattajan ja aloin maalata peukalon Death Staria sekä keskisormen Stromtrooperia. Onneksi Nail It! –lehdessä oli ohjeet miten hommassa kannattaa edetä. Käytin RaPaintsin mustaa sekä Oumaxin valkoista akryylimaalia ja kahta pientä sivellintä. RaPaintsin musta on aivan järjettömän hyvä ja pigmenttinen maali. Harmi ettei tätä ollut varastossa valkoisena Cesarsilla, koska haluan ehdottomasti myös valkoisen samasta sarjasta. Oumaxi on paksua ja huonopigmenttistä eikä levity kauniin tasaisesti.




Tehtyäni stensiileillä kuviot muihin kynsiin, töpöttelin vielä kultaista Mingle with Kringleä muillekin kynsille koristeeksi. Päälle lakkasin ensin kerroksen Konadin päällyslakkaa tärisevin käsin, koska olin varma että onnistun levittämään maalaukseni viime hetkillä. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja sain lakattua vielä loppusilaukseksi kynsille kunnon kerroksen HK Girliä.




Pelkäsin taas ihan suotta akryyliväreihin tarttumista. Olen erityisen ihastunut Death Starin kolmiulotteiseen vaikutelmaan, jota en olisi ikinä osannut tehdä ilman mallikuvaa ja ohjeita. Stormtrooperin kypärän ohjeissa muistettiin jopa mainita hologlitter, jota piti lisätä hieman visiirin toiselle puolelle tuomaan elävyyttä. Käytin tähän Essencen I © Magic holotopperia. 

Mitäs tykkäätte Star Wars –kynsistä? Aiotteko mennä katsomaan uuden leffan? Tähän loppuun on vielä pakko lisätä Youtube-video, johon olen Eddie Izzard –fanina erityisen rakastunut ©.





16 comments:

  1. Hauskat ja minusta tosi hyvin onnistuneet! Etenkin tuo keskisormen hahmo. En ole yhtään Tähtien sotaa katsonut, en jotenkin pidän sen tyyppisistä elokuvista :) mutta tiedän hahmot jne. joten näistä kynsistä tunnistaa heti mitä ne esittävät, tosi hyvin siis onnistuit :) galaxikynnet on tosi hienot!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :). Mä en jaksais enää odottaa, että pääsee näkemään tän uuden leffan.

      Delete
  2. Aivan mahtavat kynnet, vitsit kun olet jaksanut nähdä vaivaa taustatöineen päivineen! :) Itse en ole Star Wars -fani, itseasiassa yhtäkään elokuvaa en ole kokonaan katsonut (älkää kivittäkö). Tänä vuonna tosin olen tullut siihen ajatukseen, että pakko ne on ennemmin tai myöhemmin katsoa vaikka en tykkäisikään, typerää se on olla tietämättä mistä puoli maailmaa puhuu :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti :). Mä heitin sua virtuaalisella lumipalolla päähän :D. Kyllä ne kannattaa katsoa ihan jo senkin takia, että tajuaa miten mielettömän edistyksellisiä Lucasin tyypit oli ekan trilogian aikaan, kun joutuivat kehittämään teknologiaa itse. Visuaalisesti todella upeita teoksia!

      Delete
  3. Wau, kynnet on kyllä toteutukseltaan älyttömän hienot!
    Mä en vaan ymmärrä noita leffoja, oon varmaan outolintu, mut mitä niin ihmeellistä niissä on, että koko maailma sekoaa niistä? :D Oon yhen kattonu lähes kokonaan ja muista sivusilmällä pätkiä, mut en siltikään ymmärtäny.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Anni :). Ei kai sitä nyt kaikkien tarttekaan olla kaikesta kiinnostunut. Mä en ole koskaan tajunnut LOTR-hypetystä. Mä yritin katsoa niitä mutta nukahdin.

      Delete
  4. Nämä on niin ihanat, että mä en vaan kestä! <3 <3 <3 Me mennään vasta perjantaina katsomaan toi leffa, enkä oikein tiedä, että pysynkö nahoissani siihen asti!!! Upeasti toteutettu toi Death Star ja noi muutkin!
    Ehkä mä just paljastin itseni jonkinlaiseksi nörtiksi? ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Paula :). Vitsi, kun pääsiskin jo tällä viikolla katsomaan leffan. Mä pääsen vasta joulun jälkeen. Mutta on se sen odotuksen arvoista!

      Delete
  5. Upea toteutus :)
    -JossuK

    ReplyDelete
  6. Nörttipuoleni oikein hyrisee näitä kynsiä katellessa. :D Naurattaa...
    Kyllä se uus filmi pitää nähdä. Teatteriin ei ehdi ihan heti, mutta on kai se siellä monta viikkoa pyörimässä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla oli vähän sama fiilis näitä tehdessä :). Luulisi, että toi leffa pyörii kauan teattereissa, kun on niin eeppinen. Mäkin pääsen vasta joulun jälkeen katsomaan. Se on sit vähän niin kuin myöhästynyt joululahja!

      Delete
  7. Upeat!! Pitääkö tässä itsekin ruveta Star Wars-kynsiä vääntämään.... :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Tuuli :). Kyllä nyt on sen verran legendaarinen leffa kyseessä, että suosittelen lakkauksia! Mä pääsen katsomaan leffan jo sunnuntaina, kun ei jaksa odottaa kauempaa. Ensin piti mennä vasta joulun jälkeen mutta ei pysty odottamaan.

      Delete
  8. Täällä taas "vähän" jälkijunassa ihastelen näitä upeita Star Wars kynsiä. Siis ihan huikea lakkaus ja varsinkin toi Death Star kynsi on julmetun makee. Mä oon ihan Tähtien Sota -friikki ja tietysti leffa oli nähtävä heti ensi-iltapäivänä. En muistanutkaan että Nail It -lehdessä oli ohjeita Star Wars -kynsien tekemiseen, pitääpä kaivaa toi kyseinen lehti esiin ja kokeilla itsekin duunailla jonkun sortin kynnet tähän teemaan liittyen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihana <3. Mäkin tykkäsin, että tuo kuolemantähti onnistui yllättävän hyvin. Pitäisi vaan uskaltaa tehdä enemmänkin varjostuksia. Akryylimaalit kun on niin kivoja, että kaiken saa korjattua jos menee pieleen, uutta vaan päälle. Meidän piti mennä leffaan vasta ensi viikolla, mutta ei ihan jaksanut odottaa ja käytiin sunnuntaina :D. Oli se hitsi vieköön kyllä hieno! Ei sitä oikein olis paljon paremmin voinut tehdä. Joo, Star Wars -kynnet vaan työn alle.

      Delete

Please, feel free to leave comments in Finnish or in English. I'd love to hear from you. Thank you lovelies :)