Wednesday, January 6, 2016

New Year – New Stamper


Eilisen Pantonen pastelliväri-iloittelun jälkeen onkin hyvä… jatkaa samalla linjalla! Ihastuin Pantonen vuoden 2016 väripariin niin, että halusin nautiskella niistä hieman lisää. Suurin syyllinen löytyy kuitenkin Kaleidoscope by El Corazonin Dreams About Spring –kokoelman kauniista lakasta nimeltään Blooming Time. Lakan vaalean ruusuisella pinkillä cremepohjalla kelluu upeita metallisena kimaltelevia sähkönsinisiä mikroglitterhippuja. Hiput ovat niin pieniä, että on siinä ja siinä lasketaanko sinisyys jo shimmeriksi. Omasta mielestäni glitter erottuu lakan joukosta kuitenkin niin erillisenä, että sanoisin sen olevan ennemmin mikroglitteriä.




Olen aivan ihastunut tällaisiin outoihin lakkoihin, joissa on erikoista pientä hitulaa. Tästäkin kokoelmasta omistan kohta neljä lakkaa ja jokainen on aivan yhtä kaunis. Lakka levittyy käsittämättömän tasaisesti ja peittää melkeinpä jo yhdellä kerroksella. Itse laitoin kuitenkin varulta vielä toisen ohuen kerroksen päälle. Sininen hitula taittaa lakan pinkkiä pohjaväriä violetin suuntaan ja kynsillä sävy on todella upea. En halunnut peittää lakkaa liikaa, joten päätin valita leimoiksi jotain kevyttä. Pastellinen sävymaailma johdatteli leikkisän graffitilaatan luokse ja pääsin testaamaan tilaamaani Bundle Monsterin ja Madam Luckin yhteistyölaattaa BM-XL207. Harmikseni huomasin laatan pupukuvion olevan huonosti etsattu enkä saanut sitä nousemaan laatalta millään. BM oli taas aivan mieletön asiakaspalvelussaan ja vastasi uuden vuoden aattona viestiini viidessä minuutissa. Uusi laatta on jo matkalla luokseni ja pääsen pian testaamaan myös tuota hyvin tärkeää pupukuviota.




Leimasin ensin kynsille MoYou Londonin suorakulmalöllöllä koko kynnen kuviot eri puolilta laattaa. Käytin leimauslakkana Essencen sinistä Hello Hipstersiä, joka toimii kuin unelma leimauksissa. Näiden kuvioiden päälle halusin testata juuri testiin saamaani Clear Jelly Stamperia. Tämä on se aito versio CesarsShopista eikä mikään monista kopioleimasimista. Leimasin on löllöön verrattuna todella kova enkä voisi ikinä kuvitellakaan leimaavani sillä koko kynnen kuvioita. Syy tämän leimasimen himoitsemiseen löytyi itseltäni aivan muualta. Ensiksikin olen maailman surkein kohdistaja, enkä voi leimata kynsille pienempiä symmetrisiä kuvioita lainkaan. Toiseksi olin kuullut, etteivät leimat kuivu lainkaan tähän leimasimeen. Saan siis rauhassa siivota leimasimesta ylimääräiset leimaosat teipillä ja painaa sen jälkeen kuvion haluamaani kohtaan kynnellä katsomalla leimasimen avonaisesta ”peräaukosta” kirkkaan leimasintyynyn läpi.


Ensimmäinen testileima Colour Aliken mustalla leimauslakalla


Pelkäsin ensin saanko leimasimen toimimaan, koska olen kovin tottunut löllööni. Sain kuviot nostettua samalla keinahtavalla pyöräytystekniikalla, jota käytän löllönkin kanssa. Paras tulos tuli kun painoin leimasinta laattaan hieman tavallista kovempaa. Kuviot nousevat kovaan tyynyyn vääntymättöminä ja erittäin tarkkarajaisina. Ohuet viivat ovat itselleni aina vaikeita ja sama linja jatkui myös CJS:n kanssa. Kuvion painaminen kynnelle tapahtuu hieman erilailla kuin löllöllä, koska kohdistus on tehtävä keskeltä ulospäin. Tyyny kannattaa ohjata mahdollisimman lähelle kynnen pintaa ja mallata oikea paikka tarkkaan ennen kuvion painamista kynteen. Kiirettä ei ole, koska kuvio ei todellakaan kuivu leimasimeen. Kun oikea kohta on löytynyt, kuvio painetaan kynteen. Mikäli se ei pelkällä painamisella siirry kynnen pintaan esim. suuren koon tai kuperien kynsien vuoksi, keinautusliike molemmille sivuille auttaa. Tässä kannattaa kuitenkin olla tarkkana, koska keinautus vasemmalle saa kuvion helposti katkeamaan oikealta puolelta. Paluukeinautuksella kuvion saa kuitenkin liitettyä takaisin yhteen, koska leimasimen läpi näkee koko ajan mitä kynnellä tapahtuu.




Leimasin CJS:llä sinisten leimojen päälle tuplaleimat MdU:n pinkillä leimauslakalla. valitsin alla olevasta sinisestä leimasta haluamani kohdat ja puhdistin CJS:stä teipillä muut osat pois ennen leiman painamista kynnelle. Pidän todella paljon varjostuksien tekemisestä tuplaleimaamalla ja CJS tulee olemaan tässä hommassa todella suuri apuväline. Peukalon spraypullon tuplaleimasin MYL:n löllöllä, koska kuvio oli liian suuri leimattavaksi kuperille kynsilleni kovalla CJS:llä. Kuin ihmeen kaupalla tämä varjoleima onnistui tällä kertaa myös löllöleimasimella, jolla leimaaminen pitää tehdä täysin sokkona.




MdU:n leimauslakat tuntuvat toimivan todella hyvin CJS:n kanssa. Mitä paksumpi ja jankkisempi, sen parempi. Testasin myös tavallista shimmerlakkaa ja sekin toimi oikein mainiosti etenkin paksumpien kuvioiden kohdalla. Ohutviivaiset kuviot saa nousemaan helpommin jankkisella leimauslakalla, joka ei kuivu sekunnissa laattaan. Olen aivan innoissani uusien mahdollisuuksien äärellä. Voin vihdoin leimata pieniä kuvioita haluamilleni kohdille ja tehdä päällekkäisleimauksia niin paljon kuin sielu sietää. Ehkä onnistun jopa ranskisleimauksissa vihdoin. Me happy!  




Varoituksen sana vielä tähän loppuun. CJS:n tyynyn materiaali vahingoittuu helposti ja tyyny saattaa haljeta tai murentua reunoista mikäli sitä käsitellään kovakouraisesti. Itse painoin tyynyt kynnelle niin, että kynteen sattui (testimielessä) eikä tyyny ole tällaisesta tasaisesta paineesta moksiskaan. Rikkoutuminen saattaa tapahtua mikäli tyynyn irrottaa ja painaa takaisin leimasimeen kovakouraisesti. Itse pesin tyynyn tiskiaineella ja asettelin kuivatun tyynyn hellästi takaisin leimasimeen ilman ongelmia. Toinen asia, minkä suhteen CJS:n kanssa kannattaa olla tarkkana on asetoni, jonka käyttö tyynyn puhdistamiseen sameuttaa kirkkaan tyynyn eikä siitä enää näe läpi. Asetoni saattaa myös vaikuttaa materiaalin hapertumiseen. Itse puhdistan leimasimet aina vaateteippirullalla ja sama menetelmä toimi mainiosti myös CJS:n kanssa. Yleensä tällaisia kovempia tyynyjä pitää hieman karhentaa viilalla ennen käyttöönottoa mutta pitäkää viilat kaukana läpinäkyvistä tyynyistä, koska ne ovat nopein tapa tuhota leimasimen läpinäkyvyys. Saippuapesun lisäksi en tehnyt mitään esitöitä tyynylle ja se toimi erinomaisesti heti ensipainalluksesta alkaen.




Nyt on Pantonet saatu ulos systeemistä ja CJS-kärpänen puraisi sen verran ankarasti, että tahtoisin käydä kaikki laattani läpi pienten ja symmetristen kuvioiden etsimiseksi. CesarsShopiin on tulossa myös uusia pehmeämpiä vaihtotyynyjä leimasimeen ja tilasin heti ennakkomyynnistä itselleni tämänkin tyynyn testiin. Leimasimen hinta on suhteessa kova mutta näin jälkikäteen (jo tuotetta testattuani) ei mielestäni ylivoimainen, koska kohdistus- ja kuivumisongelmat ovat kerralla poispyyhittyjä. Mikäli tyynystä pitää hyvää huolta ja säilyttää sitä erillään pienessä pussukassa, kuvittelisin leimasimen kuitenkin olevan pitkäikäinen. Tätä on tietysti tässä vaiheessa aivan mahdoton arvioida. Tilasin itselleni muutaman kirkkaan feikkileimasimen testiin ja kerron testituloksista kun saan leimasimet käsiini. Olen iloinen, että sain tämän aidon version testiin Cesarsilta, koska nyt voin tieteellisen kuriositeetin nimissä käyttää rahaa muutaman kopion ostoon ja kertoa teillekin testituloksista.

Leimataan kun tavataan!


35 comments:

  1. Ihania leimauksis ja hyvä esittely CHS:sta :) sain vihdoin ja viimein, pari kk odotettuani, BPS:n testilaatat. Joten nyt leimaillaan kun on uusia laattoja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :). Noi BPS:n toimitusajat on kyllä ihan järkyttävät. Onneksi Suomesta tilatessa saa tuotteet muutamassa päivässä. Sillä höykällä jaksaa odottaa muutamaa pitkämatkalaistakin!

      Delete
  2. Murr.. Mä ostin juuri tuon leimasin CesarsShopista ja eilen koitin sitä ekaa kertaa, mutta ei ei ei toimi.... En saa kuviota edes kokoinaisena leimasimeen ja sitten kun saan niin se kuivu siihen??? En tiedä missä on vika, mutta ei onnistunut vaan täällä... Lopulta luovutin ja otin käyttöön vanhan luottoleimasin ja johan toimi. Täytyy varmaan koittaa uudestaan jossain vaiheessa, nyt ei vielä hermot anna periksi. :D

    Sun kynnet on kyllä jälleen oikein onnistuneet. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nää leimausasiat on niin mystisiä! Mä en ole ikinä saanut mitään nousemaan Konadin kovalla ja pelkäsin, että räpellän tänkin kanssa. Mutta hyvin toimi, vaikka onkin paljon kovempi kuin luottoleimasin. Kannattaa kyllä ehdottomasti kokeilla eri lakkoja ja laattoja. Mulla oli pari BM:n pikkulaattaa, joilta en saanut kuvia nousemaan ollenkaan CJS:iin enkä keksi mikä siinä voi olla syynä. Henkimailman asioita :D. Kiitos Fani <3.

      Delete
    2. Makaan en aluksi saanut CJS:ia toimimaan, mut muutaman kerran kun pyyhkas asetonilla ja sit vaan kokeili eri laatoilla niin kauan et hoksas oikeen tekniikan, niin nyt pelittaa. :)

      Delete
  3. Oih miten ihana hemppislakkaus! Miten voikin olla näin hellyyttävät graffitikynnet? :D ♥ Kiitos muuten kattavasta CJS-esittelystä, se oli oikein mielenkiintoinen lukea :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Nena <3. Tää hempeys vaati jotenkin vastapainoksi vähän rankempaa leimausta. Kiva, jos esittelystä oli jotain hyötyä :).

      Delete
  4. Tulin kattoo että vaivaaks sua joku kun on niin paljon näkynyt vaaleanpunaista? Ei niissä mitään vikaa ole, päinvastoin. Tosi kauniit ja kiva että oot voinu kurkistella peräpäästä ja kohdistella leimoja. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä luin eka, että "kiva että oot voinu kurkistella peräpäästä ja ahdistella leimoja" :D. Se oli mun mielestä ihan kauheen hyvä läppä, mut mä olinkin lukenut väärin. Pöh! Leimojen ahdistelu kuulostaa kivalta :). Kyllä mua varmaan tiäkkö joku vaivaa, kun on niin hempeät tunnelmat kynsillä. Alkaa jo kohta ahdistaan tämä ylenpalttinen pinkkiys!

      Delete
  5. Ihanan hemppikset kynnet! Tuo on kyllä hyvä uudistus tuo pehmeämpi tyyny, sitä melkein voisi jo itsekin kokeilla. Mä palaan aina leimasinkokeilujen jälkeen luottopinkkiini, mitä sitten tapahtuu kun siitä aika jättää? Lopetanko bloggaamisen kokonaan? :D :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mua alkoi kanssa pelottamaan, että mitä mä sitten teen jos mun MYL:n leimasin sanoo sopparin irti eikä niitä saakaan mistään. Pitäiskö tilata varakappale? Jotenkin sitä on niin mukavuudenhaluinen, että leimasimen on toimittava takuulla ja varmasti. Mut tää on kyllä ihan huima lisäys pienien koristeiden teossa. En oikein vielä edes käsitä mitä kaikkea ihanaa tällä saa tehtyä :). Kiitos Belegwen <3.

      Delete
  6. Mulle tuli eilen postissa myös tämä aito CJS ja sain kuviot toimimaan!! Ihme on tapahtunut. :D Tai no okei, testasin vain luottolaattaani (MoYoun) ja Colour Aliken mustaa leimauslakkaa. Mutta hei tuo kyseinen musta ei toimi mulla sitten taas tavallisen löllöleimasimen kanssa ollenkaan että pieni voitto että toimii nyt CJS:n kanssa! :D Toivon että toimis sitten myös eri laattojen kanssa nuo vehkeet. :3
    Ääääh, tekis niin itsekin mieli tilata tuo löllöversio CJS:stä mutta samperin rahatilanne kun ei anna periksi! Tilasin nimittäin lähes koko KBShimmerin Birthstone -kokoelman....... paipai mai mani.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Omg! Mulla jäi tästä vaan mieleen Birthstonekokoelma :D. Mä en uskaltnut kuin vähän vilkuilla niitä. Munkin pitää vielä testailla eri leimauslakkoja, mutta toi CA nyt ainakin onneksi toimii ja mundot. Jännittää ihan se löllöversio, että miten se toimii!

      Delete
    2. Mä luulen, että mun on pakko tilaa se löllöversio heti kun vähänkin rahatilanne antaa myöden. :D Ja Messy Mansionin tai DRK:n matto!

      Harlowilta tuli tiistaina ilmoitus että paketti on laitettu matkaan, oiskohan ne perillä jo... about... nyt?! EIJAKSAOOTTAAENÄÄ. ♥

      Delete
    3. Toivottavasti saadaan ihastella (=kuolata) uutukaisia sitten blogin puolella. Sä aina kuvaat glitterit niin herkullisesti <3.

      Delete
    4. Todellakin! Blogosfääriin tulossa kyllä kuvat heti kun paketti vain on hyppysissäni. ;) (Ja kiitos! ♥)

      Delete
  7. Testituloksia odotellessa! Mä en vain raaski tilata tätä aitoa vaikka mieli tekisikin. Mä varmasti menisin putsaamaan sitä ajatuksissani asetonilla tai jotain muuta typerää. Eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka piraattikopio toimiskin yhtä hyvin! Sellaisin voisin minäkin tilata :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä tilasin yhden Hypnoticilta, yhden Ebaystä ja yhden BPS:ltä. Ne maksoi yhteensä kaikki about 10€. On tää aina niin ihmeellistä, kun tulee joku täysin uusi tuote, miten sitä aletaan heti matkia ja tehdä muuallakin :). Ei siitä ole edes kauan kun Creative Shpin stampperi oli se THE uusi juttu! Mulla oikein sormet syyhyää päästä testaamaan näitä kaikkia.

      Delete
    2. Pakko tulla spämmäämään tähänkin, että koskahan tulee feikki-matto?! :D Mulle kyllä kelpais halvempikin versio :D

      Delete
    3. Hypnoticilla on feikkimatto 7,50€. Se on kiva, kun siinä ei lue mitään. Melkein tekis mieli tilata sellaiseksi pöytäsuojaksi tähän valkoiselle pöydälle :). Olisi kivan huomaamaton.

      Delete
    4. Ai sellainen on jo! :D Hihi. No toisaalta se on kyllä sitte posteineen melkeen jo saman verran kun jos suomesta ostais. Taidan ens viikolla hilpasta käymään Mi Nailsilla ja haen Messy Mansionin maton. :D (Jos siellä on, en nyt just muista. Kai siellä on!)

      Delete
  8. Ihanan söpöt kynnet ja nuo kuviot! :)) Olipas laaja ja hyvä esittely leimasimesta. Tuli heti semmoinen olo että tarvitsen tuon ehdottomasti! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :). Mulla on ollut jo pitkään sellainen "pakkosaadaolo" mutta pelkäsin kamalasti, etten osaa leimata tällä kovalla. Nyt odotan innolla sitä pehmeämpää tyynyä, koska tämä kovakin toimi ihan järjettömän hyvin. Vielä jos sillä pehmeämmällä saa vähän isompia kuvioita leimattua niin mä leimaan aamusta iltaan hymy suin :D.

      Delete
  9. On kyllä nätit kynnet ^.^
    Mie en ymmärrä, miten sitä on pystytty ennen leimaamaan, kun ei ole ollut CJS:ää :DD Vähän niinkuin siinä vanhassa mainoksessa, "mitä me syötiin ennen Floraa" :DD

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Nanne :). Toi Floora-vertaus on kyllä aika osuva :D. Mä en todellakaan saa mitään suoraan kynsille ilman peräreiästä tuijottelua! Vitsi kun tällä saisi leimattua koko kynnen, kun kuvio ei mene yhtään vänkkyrään niin kuin löllöllä menee. Isot odotukset pehmämmälle tyynylle.

      Delete
  10. Tosi nätit kynnet ♥ Mä olen miettinyt tuon CJS:n ostamista, mutta loppujen lopuksi leimaan niin vähän, että käyttömäärään nähden se on hiukan turhan hintava. Jäisi kuitenkin tuonne lipastoon pölyttymään kuten muutkin leimaustarvikkeet :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Ria :). Onhan tää kallis jos ei tule ihan jatkuvaan käyttöön. Mutta toisaalta edullinen sellaiselle, joka tätä tarvitsee leimausavustajakseen. Mua vähän harmittaa Creative Shopin stampperin osto, kun sen jälkeen tuli kuitenkin nopeasti uusia ja parempia vastaavia edullisemmin.

      Delete
  11. Se CJS:n uus tyyny kiinnostaa kyllä ihan hulluna! Mut toisaalta yllättävän helppokäyttöinen tää kovempikin on ollut, vaikka oonkin löllöleimaajia henkeen ja vereen :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä olin kanssa ihmeissäni miten hyvin tää toimi. Olin ihan varma, ettei laatalta nouse mitään ja mulla on itku kurkussa. Tais olla jotkut varpaat oikeassa asennossa, kun homma onnistui noin iisisti. Mä en jaksaisi enää odottaa sitä uutta tyynyä :).

      Delete
  12. Kiitos tuhannesti perusteellisesta leimasinanalyysista, tää oli tosi hyödyllistä settiä! Kivaa että tähän peräaukolliseen leimasimeen on tulossa pehmeämpi tyyny, ehkä mäkin saatan innostua tästä vielä. Mutta tällä hetkellä luotan tohon MYL:n suorakulmalöllöön, se on vaan niin luotettava kaveri!

    Ihanat leimatut pantonekynnet! Onpa kiva kuulla että Bundle Monsterin asiakaspalvelu toimii noin huikean nopeasti. Ja siis kyllähän pupuleimauskuvion on syytä toimia :)!

    Oi että ne vauvapupun loikkavideot instassa oli aivan ihania! Katseltiin niitä tyttären kanssa moneen kertaan ja huokailtiin kuinka söpöjä liikkeitä söpö pupu tekikään. Tosi hienon kiertoliikkeenkin pikku pimpulaa teki hypyn aikana :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuule olepa hyvä vaan :). Lisää syväanalyysiä seuraa kunhan saan muutaman vertailukohteen itselleni. Kiitos kauhiasti kehuista ja Cindy kiittää videon ihastelusta. Pakko myöntää, että tuijotellaan sitä itsekin monta kertaa päivässä... siis videioita kanin lisäksi :D. Noi pupujen riemuloikat ja kierrot hypyn aikana on ihan mielettömiä. Välillä pelkään, että selkä katkeaa!

      Delete

Please, feel free to leave comments in Finnish or in English. I'd love to hear from you. Thank you lovelies :)