Friday, July 22, 2016

Sateinen päivä Vantaalla


Heinäkuu on ollut säiden puolesta aivan parasta aikaa. Sadetta, ukkosta ja viileää! Ei, en ole sarkastinen vaan ihan oikeasti inhoan kuumuutta. Ei sillä, inhoan kyllä kylmääkin ihan yhtä aktiivisesti mutta kylmältä on jotenkin helpompi suojautua vetämällä lisää vällyjä ylle ja kääriytymällä kuuman kaakaokupposen kanssa sohvan nurkkaan. Kuumuus ja sisätilat saavat mielenrauhani järkkymään todella helposti. Varsinkin jos yöllä ei saa nukuttua kuumuuden takia. Ihan sama kuinka alasti sitä hilluu, niin hiki valuu silti. Siinä missä kylmyyteen auttaa lisäeristys, kuumuutta vastaan ei voi suojautua repimällä nahkaan taskua.




En ole ulkoilmaihminen, koska kärsin idioottimaisesta nuhasta (tunnetaan myös nimellä idiopaattinen nuha) ja nenä vuotaa kuin koski suurimmassa osassa ulko-olosuhteita. Pieninkin tuulenvire saa aikaa kamalan räkimiskohtauksen. Kaikki allergialääkkeet on testattu mutta eiväthän ne auta, kun kyse ei ole allergiasta vaan autonomisen hermoston ylireagoimisesta. Yksi nenäsumute jeesii jonkin verran, mutta sitä ei saisi käyttää jatkuvasti voimakkaan limakalvojen kuivumisen vuoksi. Olen ollut määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä muutaman vuoden ja onnistunut melko tyylikkäästi rajoittamaan elämäni neljän seinän sisään. Hengittäminen on kuitenkin vielä sen verran elämää ylläpitävä ehto (niin kauan kunnes japanilaiset keksivät jotain kivaa), etten jaksa kakoa ulkoilun vuoksi keuhkoja pihalle.





Niin, että mitenkö tämä jaarittelu liittyy kynsitaiteiluun? Ei oikeastaan mitenkään, mutta toisaalta monellakin tapaa. Tykkään kotoilusta eikä se ahdista millään tasolla, ellei järjetön helleaalto sulata aivoja ja revi hermoja riekaleiksi. Paras kotoilusää on sateinen ja pimeä, viileänraikas ilma. Kynsilakka kuivuu, telkkarin tuijottaminen on kivaa ylimääräisten auringonsäteiden ollessa tiessään ja sohvalle voi kesälläkin kääriytyä fleecen alle. Sateinen päivä Vantaalla on huomattavan paljon mukavampi kuin, sanotaanko vaikka sateinen päivä Barcelonassa. Mikään ei ole niin kismittävää kuin sadepäivä keskellä kaupunkilomailua. Nyt aletaan jo päästä asian ytimeen!




FUN Lacquerin kesäkokoelma ei tällä kertaa aiheuttanut suuria sydämenmuljahteluja mutta kyllä siellä ainakin yksi helmi oli joukossa. Rainy Day in Barcelona vaikutti ensivilkaisulla melko tavalliselta lilalta lineaarihololta, joka muistutti lähinnä Color Clubin Eternal Beautyä. Muutamissa kuvissa alkoi kuitenkin näkyä lakassa tuikkiva viettelevä vihertävän metallinen kiilto, joka vaati ehdottomasti lisäselvittelyjä ja lopulta päädyin napsauttamaan tilauksen menemään Cesarsille. Lakka näyttää todellisuudessa siltä kuin Color Clubin kaksi kaunokaista Eternal Beauty sekä Snakeskin olisivat saaneet rakkauslapsen. Yritin vertailla lakkaa muihin omistamiini (tikkukuva instassa) mutta unohdin joukosta Eternal Beautyn jälkeen ilmeisimmän vaihtoehdon, nimittäin FUNin Siberian Squillin. Sävyltään nämä kaksi ovat samoja, mutta SS:n joukossa on paljon mikrohologlitteriä (joka tekee lakasta enemmän scattered tyylisen) ja siitä puuttuu vihreä metallisuus (minkä vuoksi lakka vaikuttaa lämpimämmältä).




Otin riskin tämän lakan kanssa, mutta se kannatti. Olen aivan rakastunut. Jos Let the Sea Set You Freen sinisessä pohjassa olisi samanlainen metallinen shimmer, tilaisin ehdottomasti senkin. Kuvissa en tällaista ole erottanut, vaikka lakan kuvaillaankin taittavan pinkkiin. Rakastan A Englandin Whispering Waves lakan pinkkiä flashiä, mutta FUNin lakasta en löydä tuota väitettyä shimmeriä yhdestäkään julkaistusta kuvasta. Pitäisi ehkä päästä hipelöimään lakkaa livenä. Barcelona on joka tapauksessa unelmien täyttymys enkä voi lakata ihastelemasta sen uniikkia kauneutta.




Lakka ei ole samaan tapaan peittävä kuin esim. CC:n Halo Huesit mutta sen holoisuus ja shimmer ovat niin voimakkaat, että itse selvisin helposti kahdella kerroksella. Tässä lakassa annan läpinäkyvän koostumuksen anteeksi, koska se tekee itse asiassa lakasta entistä kauniimman eteerisyydellään. Voisin verrata koostumusta Glisten & Glown Cocktails Anyone? –holoihin, jotka saavat lisää ulottuvuuksia voimakkaaseen lineaariholoonsa juurikin läpinäkyvyydestään. Koristeluja tämä lakka ei oikeastaan kaipaa mutta pöydällä pyöri Bundle Monsterin Festival-sarjan laattoja, joita halusin päästä testaamaan. BM-S301 ja BM-S308 laatoilla oli mukavan oloisia höyhenleimoja, joita leimasin kynsille tuplana. FUNin lakan shimmer muistutti täsmälleen Viva la Divan metallisen vihreää lakkaa 132, jota käytän leimauksiin. Päälle leimasin samat kuviot mustalla. Kerrankin osasin olla peittämättä koko lakkaa leimoilla! 


Kotiutuiko teille yhtään FUNin kesälakkaa?




Saturday, July 16, 2016

Nautical part III


Viikonlopun riesaksi päräytän teille vielä yhdet meriaiheiset kynnet. Ensin seuraa pieni tunnustus. Hei, nimeni on Malle ja olen Google-addikti. Jos on olemassa kysymys, on olemassa myös mahdollisuus, että googeli tietää vastauksen. Pari päivää sitten päädyin lukemaan semilaajasti geostrofisesta tuulesta ja suihkuvirtauksista sekä haikalojen monimutkaisesta lisääntymisestä. Vielä kun saisin jostain valokuvamuistin, etten joutuisi tarkastamaan samoja asioita sataan kertaan uudelleen. Tämä pää nimittäin vuotaa kuin seula! Onneksi on googeli.




Seilorikynsiä tehdessäni huomasin leimauslaatoilla kahdenlaisia miekkakalan oloisia otuksia. Muistin, että jossain leffassa urheilukalastettiin myös hieman pienemmällä soipottimella varustettuja ötököitä, marliineja, mutta siihen päättyikin oman tietopankkini sisältö ja kysymysten tulva kasvoi googelointihetken kokoiseksi. Wikipedia sanoo näin: Sekä marliinit että miekkakalat ovat purjekaloja, jotka kuuluvat ahvenkalojen lahkoon. No niin, kannatti elää tämäkin päivä! Wikipedia osasi myös kertoa, ettei miekkakalan miekan funktiosta ole tarkkaa selvyyttä. Sen arvellaan käyttävän miekkaa ravinnonhankkimiseen uiden kalaparven keskelle, saaden kilarit ja syöden nauruun/lävistykseen/sydäriin kuolleet kalat (asiaa ei oltu esitetty WP:ssä aivan noilla sanoilla).




Miettikää hei nyt oikeesti, että me Homo Sapiensit kuvitellaan olevamme luomakunnan huipulla eikä meillä silti ole edes aavistusta mihin miekkakala tai vaikkapa sarvivalas käyttää tuota hulppeata sojotintaan. Helppohan se on heittää oppineita arvauksia kehiin, mutta faktaa ne eivät ole sen enempää kuin sarven käyttö näppäränä vessapaperitelineenä. Mua niin kiehtoo kaikki tällaiset maailman eriskummallisuudet ja se miten vähän tiedämme upeasta planeetastamme saati sitten maailmankaikkeudesta. Olisiko muuten hieman hienoa, jos joku Homo Sapiens Superior pohtisi satojentuhansien vuosien kuluttua, jotta mihin kummaan tämä muija tarvitsi näitä pitkiä ja teräviä muovinpalasia sormiensa jatkona. Muinaista irlanninhirveä ja sen jättimäisiä sarvia koskevaa evolutiivista kiistaa lainatakseni, en ole olemassa kynsieni vuoksi vaan niistä huolimatta.





Palataanpa muovinpalasiin ja tälle planeetalle. Torstain postauksessa nähtiin kaksi Essien kesäkokoelman lakkaa ja tänään niitä nähdään vielä yksi, se kaikkein kaunein. Pelkäsin Viva Antigua!:n (onko näihin lakkanimiin pakko lisätä välimerkkejä, kysyy hän?) olevan liian turkoosi ja samankaltainen China Glazen What I Like about Bluen kanssa. Turha pelko, sillä lakka on todellakin enemmän vihreä (niinku aqua, you know) kuin turkoosi ja sen pohjaväri on valoa vasten tikulta tirkisteltynä melko lailla identtinen Essien Melody Makerin kanssa. Viva Antigua!:an on lisätty Essien upeaa glass fleck –tyylistä hitulaa, jonka kultainen sävy saa lakan vaikuttamaan entistäkin lämpimämmältä. Tämä lienee kesän 2016 kaunein lakka.




Valitsin turkoosinvihreälle pariksi IsaDoran tekstuurilakan Emerald Crush, sillä lakan seassa pyörii juurikin sopivan sävyisiä turkoosinvihreitä mikroglittereitä. Tarkoituksenani oli jättää pinta tekstuuriseksi mutta meriteema vaati saada maksimaaliset kimallustehot irti tästä lakasta, joten päällystin tekstuurin leimauksen jälkeen kahdella pikakuivattajakerroksella. Mundon tilauksessa sattui sopivasti olemaan mukana Viva Antigua!:n sävyinen Aqua-leimauslakka, jonka otin tietysti mukaan lakkaukseen. Kultainen leimauslakka on myöskin MdU:n ja mustan virkaa toimitti tällä kertaa MoYou Londonin leimauslakka. Leimat löytyvät MYL:n laatoilta 01 sekä 17. Väittäisin että kynsillä on sekä miekkakaloja että marliineja, mutta väärinymmärrysten välttämiseksi sanotaan näitä nyt sitten vaikka purjekaloiksi niin kaikki ovat tyytyväisiä.




Tykkään kynsistä, vaikka purjekalat eivät erityisesti aiheutakaan sydämentykytyksiä soipottimiensa evolutiivisen taustan ulkopuolella. Carpe diem vaan kaikille ja niin poispäin!  



Thursday, July 14, 2016

Nautical part II


Torstai on toivoa täynnä, joten uskaltauduin syville vesille seilorikynsien kanssa. Tämän lähempänä merihenkisyyttä en usko koskaan olleeni ja voin melkein kuulla merilokkien kirkunan korvissani. Onneksi Essien kesäkokoelmasta löytyi täydellinen sininen lakka, jonka turvin uskaltauduin altaan syvään päähän.




Loot the Booty näyttää rehellisesti sanottuna paljon paremmalta pullossa, jossa sen glass fleck –hituloissa on erotettavissa selkeää duochromemaisuutta (instan puolella pullokuvassa tämä näkyy hyvin). Lakan koostumus on kuitenkin niin crememäisen paksu, etteivät glass fleckit pääse oikeuksiinsa täydessä kapasiteetissaan. En yritä tässä millään tavalla haukkua ko. lakkaa, sillä tämä on todella kaunis ja hyvin omanlaisensa myös kynsillä. Halusin vain ilmaista, että pullossa lakka näyttää erilaiselta kuin kynnellä, nih.




Olen aika ihastunut Essien lakkapohjan valintaan. Yleensä tällaiset shimmeriset siniset tavataan tehdä enemmän crellyiseen tai jellyiseen pohjaan, minkä vuoksi lakat muistuttavat suuresti toisiaan. Sisävalaistuksessa tämä lakka näyttää oikeastaan tavalliselta tummansiniseltä cremeltä, mutta auringonvalossa ja hyvin valaistuissa kuvissa puhtaansiniseltä upealla kevyellä tuikkeella. Ei lakkojen aina tarvitsekaan räjähtää silmille. Tässä on sellaista hillittyä tyylikkyyttä, joka tuo mieleen tyynen vedenpinnan auringonpaisteella.




Valitsin lakkaukseen myös toisen lakan Essien kesäkokoelmasta. Tribal Text-styles on huomattavasti jellymäisempi kuin Loot the Booty, minkä vuoksi sen sisältämät hopeiset hitulat pääsevät esiin niin pullossa kuin kynnelläkin. Lakka peittää omasta mielestäni melko huonosti ja on koostumukseltaan oudon paksua ollakseen Essien glass fleck, mutta kahdella kerroksella saa kuitenkin aikaiseksi tasaisen mustan kerroksen. Jotain tästä jää kuitenkin uupumaan, eikä sävy itsessään sopinut seilorilakkaukseen, joten päällystin lakan Essencen Headphones On! microglitterillä. Johan muuten päästiin asian ytimeen, kun sain pastellisena sateenkaaren väreissä hehkuvan glitterkerroksen Essien päälle.




Ihastuin MoYou Londonin Sailor 17 –laatan köysisilmukoihin, jotka paritin MYL:n Sailor 01 –laatan ankkureihin, ruoriin ja kompassiin. Koko kynnen kuviot on leimattu Colour Aliken kultaisella duochromella Supernova (MYL:n suorakulmalöllön kanssa) ja pienemmät kultaiset kuviot MdU:n kultaisella lakalla kirkkaan leimasimen avustuksella. CA:n lakat eivät omissa käsissäni toimi kirkkaan leimasimen kanssa, mutta Mundo toimii kuin häkä. Tuplaleimauksien pohjalla toisena sävynä on Mundon Holland Blue.





Pakko myöntää, että jossain syvällä sisimmässäni saattaa ehkä sittenkin asua pieni seilorityttö, koska nämä kynnethän on ihan kivat. Vielä kun uskaltaisin joskus tehdä kunnon raitakynnet sinivalkoisena, mutta on se alku tämäkin.

Lauantaina olisi sitten luvassa vielä yhdet meriaiheiset kynnet, joihin tykästyin ihan marliinina. Mutta siitä lisää sitten lauantaina!



Tuesday, July 12, 2016

Nautical part I


Teemaviikko starttaa! Tällä viikolla nähdään peräti kolmet meriaiheiset lakkaukset putkeen. Olen ihastellut Sissin moninaisia seilorikynsiä, mutta itse en ole saanut vielä yksiäkään aikaiseksi. En edes omistanut aiheeseen sopivia leimauslaattoja ennen kuin tilasin toisen MYL:n mani boxin, jonka mukana luokseni saapui pari seilorilaattaa. Nyt olikin sitten sopiva aika pohtia mikä tässä teemassa enimmäkseen tökkii. Ihastelen muiden toteuttamia seiloreita, mutta omille nakeille nämä ankkurit ja simpukat eivät koskaan päädy. Yksi ongelma on varmaankin värimaailma. Perinteisesti seiloriin tulee yhdistettyä ainakin ajatustasolla puna-sini-valkoinen väriskaala ja jonkinlainen raitahässäkkä kultaisilla koristeilla. Kissan Kynnet -blogin Yue teki kuun alussa aivan mielettömän tyylikkäät seilorit raidoilla ja ankkureilla.




Mutta kuka käskee jämähtää laatikon sisään, mikäli se ei tunnu omalta paikalta? Eihän Sissinkään kynsillä todellakaan aina nähdä niitä kaikista perinteisimpiä merivärejä. Jossain välissä leikittelin jopa ajatuksella seiloreista neonväreillä toteutettuna. Lähdin seikkailulle laatikon ulkopuolelle, enkä edes päätynyt kovin kauaksi ennen oman mukavuusalueen löytymistä. Aloitetaan tänään kevyesti meriteemalla ennen varsinaisiin seiloreihin uppoutumista. Hiljaa hyvää tulee!




Nämä kynnet syntyivät oikeastaan sattumalta, kun Charming Nails muistutti kauniin Picture Polishin Galan olemassaolosta. Jossain vaiheessa saatoin hamstrata PP:n lakkoja niin, että ne päätyivät kokeilemattomina laatikkoon ja unohtuivat sinne. Painan pääni häpeästä! Galan seuralaiseksi valitsin Musen, joka sekin oli jäänyt laatikkoon itkemään yksinäisyyttään. Kuka hullu unohtaa tällaiset lakkakaunottaret laatikkoon, häh?




Liukuvärin töpsötteleminen kävi helposti kahdella näin hyvin käyttäytyvällä ja samankaltaisella hololakalla. Tein töpöttelyt kuivalla sienellä, koska olen antanut itseni ymmärtää, että holopartikkelit ja glitterit jäävät jumiin kosteaan sieneen mutta kuivasta ne päätyvät kynnelle, minne ne kuuluvatkin. Cremelakkojen kanssa käytän sitten kosteaa sientä lakkahävikin minimoimiseksi (mikäli suinkin muistan kastella sienen ennen liukuvärjäilyyn ryhtymistä).





Leimailuun käytin MoYou Londonin Sailor 01 ja 06 –laattoja, jotka molempaiset tulivat mani boxin mukana kolmen leimauslakan kanssa. Kultainen leimauslakka on China Glazen Passion ja turkoosi Konadin Secret Blue. Leimat tein kirkkaalla pienellä leimasimella (ebay) sekä MYL:n suorakulmalöllöllä (pikkurilli). Jostain kumman syystä (osasta) näistä simpukoista tulee mieleen Shellin mainos, joten Helmisimpukoilla mennään tämä päivä. Liukkari on ainakin omaan mieleen ja uiskenteleva kilppari (meinasin kirjoittaa koppakuoriainen) on suorastaan söpöläinen.

Mitäs te tykkäätte meriaiheesta kynsillä? Iskevätkö seilorit omilla tai muiden kynsillä?




Saturday, July 9, 2016

Hurahdus Glam Polishiin


Arvatkaa mikä on parasta kynsilakkahulluudessa? No te siellä! Vaikka olen bloggaillut vasta pari vuotta ja Suomi on aika pieni maa näin rajoittuneelle ”alakulttuurille”, niin silti monesta kanssahöpsöstä on tullut jo kavereita. Ja te ihanat vielä muistatte mistä mä tykkään ja mitä lakkoja etsin. Ja kerrotte vaikka en tietäisikään :).




Eräänäkin päivänä kynsikirpalla mun puolesta tehtiin varaus pariin mahtavaan lakkaan (köhöm, Glamia nekin), etten vain missaa niitä. Te olette ihan parhaita! Jostain syystä mun Facebook tiputtaa jatkuvasti muutamien ryhmien kohdalla ilmoitukset pois päältä, enkä saa uusimpia viestejä esim. kynsikirpalta. Argh! Mutta onneksi on olemassa kanssahörhöjä, jotka jaksaa huomioida toistenkin ”tarpeet” ja pitää huolen tyrehtymättömästä rahanmenosta.




Tämän päivän lakat saapuivat luokseni myöskin yhdeltä ihanalta lakkamuruselta (tiedät kyllä kuka olet), joka katsoi, että nyt olisi pikaisesti aiheellista tutustua Glam Polishin indiemerkkiin hieman tarkemmin. Itselläni on jostain syystä ollut vain kolme Glamin lakkaa entuudestaan. Niistäkin kaksi on vanhempia crellypohjaisia glitterlakkoja, joten Glamin hologlitterien osuus laajassa lakkavalikoimassa olikin jo hälyttävän pieni. En ole oikeastaan edes kiinnittänyt kummemmin huomiota Glamin kokoelmiin, enkä ole tiennyt mistä kohtaa tätä kyseistä härkää kannattaisi tarttua niistä kuvainnollisista sarvista.





Uusin Forever After –kokoelma onnistui nousemaan omaan havaintokenttääni upeilla neonholoillaan, joita insta tuntuu pullistelevan näinä päivinä. Osaako joku kertoa mistä näitä herkkuja saisi tulevaisuudessa tilata, sillä Hypnoticin sivuilla lukee merkin kohdalla epäilyttävästi ”discontinued”. Pitääkö taas lähteä merta edemmäs kalaan? Onneksi voin ihastella kirppistelemiäni lakkoja, joita on kertynyt kuukauden aikana jo yhdeksän. En ole vielä edes ehtinyt katsoa mikä lakka kuuluu mihinkin kokoelmaan, mutta huomasin että ainakin viisi lakoista on koostumukseltaan juuri niitä ihania Glamille tyypillisiä hologlittereitä. Pakkohan ne oli kaikki saada samaan lakkaukseen ja kerralla kynsille ihasteltaviksi.




Näistä toinen ehdoton lempparini on Pop!. Murrettu oranssinen persikka kaiken maailman hololla varustettuna. Juuri täydellinen sävy ja lakan levittäminen (kuten neljän muunkin) oli yhtä juhlaa. Vaikka Glamin lakat ovat täynnä erilaisia glittereitä, niiden koostumus on osattu pitää aivan täydellisenä eikä lakka klimppiinny kynnelle vaan levittyy helposti ja tasaisesti peittäen kahdella kerroksella. Toinen rakkauslakkani näistä viidestä on Below Zero, joka on omaan silmääni se täydellinen vaalean-/taivaansininen sävy. Tilasin muuten juuri PP:n Betten (valmistus lopetettu, joten pakko saada) ja sepäs näyttää olevan ihan saman sävyinen. Tietty koostumus on aivan erilainen (sanoo hän itselleen kirkkain silmin ja tyhjin kukkaroin)!





Nyt kun tässä googeloin kirjoittaessani huomaan, että Below Zeron kanssa samasta kokoelmasta (Mid-winter’s Dream) ovat myös vaaleanvihreä Polar Lights sekä laventelinen Whirlwind, kauniita molemmaiset. Sinivihreän smaragdinen Zonk! kuuluu puolestaan Pop!:n kanssa samaan Knockout part 2 –kokoelmaan ja on pohjasävyltään melko lailla identtinen Cadillacquerin This Is My Designin kanssa. Rakkautta!




Kynsillä nähdään siis nämä viisi hologlitterpommia kahdella kerroksella levitettynä. Yritin valita leimaksi vähemmän peittävän kuvion, mutta eipäs muuten ihan mennyt putkeen. Leimojen viivat olivatkin yllättävän leveät ja lakka jäi himppasen suojaan kuvion alle. Vaikka kyllä se Glamin holo jaksaa tuoltakin alta pilkistää. Olen täysin avuton visualisoimaan leimaa kynnelle ennen leimausta, joten näin tässä välillä käy. En sentään taas leimannut vanhalla kunnon mustalla vaan nappasin valkoisen lakan leimaukseen ja lopputuloksesta tuli edes himppasen kesäinen. Colour Aliken leimauslakat yhdessä Pet’lan laattojen ja MoYou Londonin suorakulmalöllön kanssa ovat voittamaton yhdistelmä. Jos leimat pitää saada kynsille alle viidessä minuutissa, niin näillä mennään. Kertaakaan en ole joutunut säätämään vaan jokainen leima nousee ja laskee kuin oppikirjassa ikään. Tämä leima on laatalta Three Times.

Oletteko te ihanat siellä jo hurahtaneet Glam Polishiin?




Thursday, July 7, 2016

MoYou London Mani Box


Huomasin instasta ja uutiskirjeestä, että MoYou London on alkanut julkaista joka perjantai mani boxia. MYL päättää laatikon sisällön ja kertoo sen perjantaisin, minkä jälkeen näitä lootia saa tilata jopa 50% alennuksella normaalihintaan verrattuna, niin kauan kuin niitä on varastossa. Mukana on yleensä vaihteleva määrä laattoja ja leimauslakkoja sekä mahdollisesti esim. tatuointeja.




Ensin en lämmennyt ajatukselle yhtään, koska tykkään mieluummin itse päättää mitä tilaan enkä ole tällaisten valmiiden laatikoiden ylin ystävä. Olin sitä paitsi aivan varma, että laatikoissa on aina joku jo omistamani laatta, koska niitä on siunaantunut ihan kunnioitettava määrä. Eräänä perjantaina päädyin kuitenkin vilkaisemaan mitä laattoja kyseisen viikon mani boxissa oli mukana ja huomasin, että jokainen laatta oli sellainen jonka haluaisin mutta jota en silti omista. Leimauslakoissa oli lisäksi mukana musta MYL:n lakka, jota olen halunnut päästä testaamaan.




Tilasin mani boxin siltä istumalta ja sain sen muistaakseni puoleen hintaan eli noin 20 punnalla. Boxin saa tilata joko normaali- tai XL-kokoisena ja valitsin itselleni tietysti XL-laatat, joiden kuvat ovat juuri ja juuri tarpeeksi isoja kynsilleni. Pakettiin kuului Illusion 08, Mother Nature 08 sekä Enchanted 15 –laatat, kolme leimauslakkaa (musta Black Knight, hopeinen Mercury ja pistaasinvihreä Olive Tree) sekä tatuointeja.




En ole koskaan edes kiinnittänyt huomiota MYL:n leimauslakkoihin, koska olen alitajuisesti ajatellut, ettei niitä lähetetä Suomeen Briteistä. Esim. Makeup Revolutionin verkkokaupasta ei voi tilata Suomeen kynsilakkoja, koska lainsäädäntö kieltää lakkojen lähettämisen ulkomaille. Sama juttu kuin Suomessakin (käsittääkseni). MYL lähettää lakat kuitenkin asianmukaisesti DHL:n ”vaarallisten aineiden” kuljetuksena, minkä luulisi maksavan heille maltaita. Tästä huolimatta paketin sai tilattua ilman toimituskuluja ja kaiken huipuksi se toimitettiin muutamassa päivässä kotiovelle. Ei paha!




Laattojen kanssa kävi pieni fiba ja sain vahingossa Illusion 06 –laatan eli pienikuvioisen laatan tilaamani XL-laatan asemesta. Lyhyen viestittelyn jälkeen oikea laatta lähetettiin minulle ja sain senkin jo postista. Näitähän sattuu ja pääasia on, että kommunikaatio toimii ja virhe saadaan korjattua. Tilasin samaan syssyyn myös pienen silikonimaton, yhden laatan ja MYL:n pyöreän stickylöllöstämtterin irtopään. Olen aivan riippuvainen MYL:n suorakulmalöllöstä, joka onkin luottoleimasimeni. Se on kuitenkin välillä vähän liian pieni kotkankynsilleni, joten halusin testata tätä isompaa päätä, jonka tökkäsin Creative Shopin leimasinvarteen. Aivan. Mielettömän. Upea. Leimasin!!! Tämä nostaa vaikka mummon haudasta, jos tarvis vaatii, on nimittäin sen verran sticky kaveri. Rakkautta!




Rakastuin myös uuteen pieneen silikonimattoon, jonka saa kätevästi sujautettua kauniiseen pahviputkeen suojaan ja joka on juuri oikean kokoinen leimaus- ja maalailuhommia varten. Ison maton kanssa tulee välillä kiukku vastaan, koska laatat eivät liiku maton pinnalla ja maton reuna kääntyy kikkaralle aina kädensyrjän osuessa siihen (pahimmillaan tämä aiheuttaa lakkapullon kaatumisen matolle). Pieniä juttuja, mutta kiukku se on pienikin kiukku. Tämä matto on ihan täydellisen kokoinen ja itselleni paljon käytännöllisempi kuin iso versio, mutta jokaisella on tietty omat kuviot ja rutiinit. Parasta on se, että kaikille löytyy juuri se itselle sopiva versio. Olisin tietty voinut ottaa sakset käteen ja katkaista ison maton puoliksi, mutta toisaalta onhan sekin mahdollista, että teen joskus vaikka sata leimadecalia kerralla ja tarvitsen sitä varten ison maton. Kaikki on mahdollista, oikeesti!




Halusin tehdä esittelypostauksen mani boxista ja tehdä kynnet MYL-tyyliin eli mattapintaisena ja tuplaleimattuna. Käytettävissäni olivat Mother Nature 08 sekä Enchanted 15 –laatat (koska oikea Illusion-laatta oli vasta matkalla luokseni). Valitsin Mother Nature –laatalta lehväkuvioita, jotka leimasin Olive Tree lakalla kynsille pohjaksi uudella pyöreällä löllöleimasimella. Päälle leimasin mustalla Black Knight –lakalla kissapedon pärstän. Kirkas leimasin ei suostunut taaskaan yhteistyöhön (saan ne toimimaan ainoastaan MdU:n ja Konadin lakkojen kanssa, go figure!?) mutta MYL:n suorakulmaleimasin ei pettänyt edelleenkään. Kohdistaminen on helvetistä ja kuviot vääntyvät mikäli leimasinta painaa yhtään liikaa kynnelle mutta ainakin se pirun kuva nousee leimasimeen ja siirtyy kynnelle!




Kynsillä on pohjalla Essencen The Porcelains –kokoelman smokylakkoja. Ostin koko kokoelman K4L:ltä kun se sinne ilmestyi ja onneksi ostin, koska näitä ei tullut lainkaan Suomeen myyntiin. Rakastan lakkoja, joissa on kevyt savuinen utu (eli mustaa mattaista mikroglitteriä/-shimmeriä), joten tämä kokoelma oli aivan pakkohankinta. Kokoelmaan kuuluu seitsemän lakkaa, joista kynsillä nähdään viisi söpöä murretun pastellista namipalaa. Ja katsokaa tuota kiiltoa! Kuvissa on kaksi kerrosta kutakin lakkaa ilman päällyslakkaa. Ei voi kuin ihmetellä Essencen hinta-laatusuhdetta. Tuplaleimojen päällä on kerros pikakuivattajaa. Onnistuin levittämään ainoastaan pikkurillin kuviota hieman Seche Vitellä, mikä oli yllättävää koska musta leima suttaantuu yleensä aina ja pahasti (siksi levitän tavallisesti leiman päälle Konadin top coatin ennen Secheä). Musta leimauslakka oli myös helppo poistaa kynsinauhoilta teipillä, joten pisteet siitä(kin). Pikakuivattajan päällä on vielä mattalakka muuntamassa kynnet MYL-asuun sopiviksi.


Haluuksä tän laatan?


Höpsähdin himppasen näihin mani boxeihin ja tilasin jo toisenkin laatikon itselleni. Kyseisessä Anchor-nimisessä laatikossa oli mukana neljä leimauslakkaa ja kaksi laattaa (ovh 36£, nyt 20£). Josko sitä saisi vihdoin tehtyä seilorit kynsille, kun on asianmukaiset laatatkin hallussa. Paketti tuli jälleen nopeasti kotiovelle ja sisältö oli tällä kertaa virheetön. MYL:n fiba olkoon jonkun onni. Eli seuraa miniarvonta: kuka kommentoi tähän postaukseen ekana haluavansa omistaa laatan Illusion 06, saa sen omakseen. Heittäköön hän mua myös sähköpostilla osoitetietojen kera niin saan laatan postiin. Laatta on siis täysin käyttämätön ja edelleen suojamuovissaan.

Innostuitteko te Mani Boxista?



Tuesday, July 5, 2016

Akryyliterapiaa


Ostin erilaisia akryylimaaleja vuosi sitten tarkoituksenani opetella ihan aikuisten oikeesti kynsien käsinmaalausta. Maalit ovat jääneet kohtalaisen vähälle käytölle päätellen esim. siitä, että neonpurnukoissa oli vielä suojatulpat paikoillaan. No, olivatpahan ainakin säilyneet tuoreina!




Tilasin hetki sitten Cosmeryalta arganöljyä sekä konjac-sieniä ihonhoitoon ja samalla ostoskoriin napsahti alennuksessa ollut Cuccion lakka. Lakan nimi on Quick as a Bunny, joten voitte kuvitella kuinka monta kertaa olen aikonut ostaa lakan itselleni. Jotenkin yli kympin hinta cremelakasta kuitenkin kauhistutti ja lisäksi kuvissa lakka vaikutti ihan perusvaaleanharmaalta, joten dupeosuman mahdollisuus oli melko suuri.




Onneksi nappasin lakan tällä kertaa itselleni, koska se ei todellakaan ole dupe yhdellekään harmaalle lakalleni. Lakan sävy on todellisuudessa täydellinen kitti eikä harmaa lainkaan. Kitti osuu juuri nuden ja harmaan välimaastoon, tehden sävystä aivan uskomattoman kauniin ja omaan ihonsävyyni sopivan. Ei liian harmaa (kylmä) eikä liian nude (lämmin). Lakkasin kynnet siltä istumalta ja ihastelin sävyä päivän ajan pelkiltään. Mikäli elämässänne on tyhjä kolo kitin sävyisen lakan kohdalla, niin tässä on siihen lokeroon erittäin varteenotettava ehdokas.




Lopulta kitti alkoi huutamaan neonkoristeita kimppuunsa ja olin aikeissa tarttua siirtokuviin tai niitteihin. Onneksi muistin neonakryylivärit, jotka sain viimein korkattua. Päässäni ei ollut oikein mitään ajatusta koristeluista, joten aloin sutia eri värejä kynsille kapealla siveltimellä täysin fiilispohjalta. Tässä hommassa akryylit ovat parhaimmillaan. Töräytät pari väripalleroa alustalle ja annat virran viedä mukanaan. Kynsilakkojen kanssa saa olla melko selvät kuviot, koska lakat kuivuvat nopeasti alustalle möykyiksi, eikä flow-tilaa ehdi koskaan kunnolla saavuttaa. Akryylimaali antaa aikaa niin ajatuksille kuin tyhjäpäisyydellekin ja terapiaistunto on valmis toteutettavaksi.




Neonakryylimaalit olen tilannut kirjakaupasta (suomalainen tai akateeminen) ja siveltimenä käytin Picture Polishin kapeimpia veitikoita #9 sekä #10. Josko sitä taas seuraavaksi uskaltautuisi kokeilemaan jotain esittävää taiteilua tämän psykedeelisen neonabstraktion jälkeen. Tai vaihtoehtoisesti unohdan akryylimaalit taas vuodeksi laatikkoon. Aika näyttää vaan ei kerro!

Tykkäättekö te töhertää mieluummin akryylimaaleilla vai kynsilakoilla?