Meet the bunnies



Tästä alkaa matka pupujen maailmaan...
Toivottavasti viihdytte!


            

* * *     * * *     * * *     * * *     * * *


LEIDI s.17.4.2006




Leidi, originaalilta nimeltään Princess Leidi, on perheemme vanhus. Neiti porskuttaa menemään jo yhdeksättä vuotta ja kierroksessa on jo toinen poikaystävä. Leidin ensimmäinen kaveri, Laku Skywalker, siirtyi ajasta ikuisuuteen muutama vuosi sitten ja Leidi vaipui masennukseen. Tyttö ei enää syönyt ja kyyhötti vain nurkassa ikävöiden kaveriaan. Olimme olleet aikeissa saattaa uuden vaavimme, Dexterin, yhteen Emilyn kanssa mutta sattumalta laitoin Dexterin Leidin kupeeseen nähdäkseni hauskan kokoeron kaverusten välillä. Dexter oli kahdeksan viikon ikäisenä ”hieman” pienempi kuin tämä lupakorvan lällerö, joten pieni pupunen ei tainnut edes tajuta, että vieressä oli toinen kani. Dexter kiipesi Leidin selkään kököttämään ja löysi siitä oman paikkansa maailmassa. Pari on erottamaton ja Leidi pirteämpi kuin koskaan. Valitettavasti tyttönen on jo puolisokea ja dementoitunut, joten usein hänet tapaa tuijottamasta seinään tai vaihtoehtoisesti hyppäämästä seinää päin. Pienenä Leidi oli varsinainen kauhukakara ja piti meidät hereillä öisin kaivamalla vessan sisukset pihalle, kerta toisensa jälkeen. Nyt neidin luonne on tasaantunut ja timantin särmät hioutuneet niin, että voin sanoa Leidin olevan hyväntahtoisin pupu ikinä. Näin 10 vuoden kokemuksella voin sanoa, että kanit ovat melkoisen itsekeskeisiä olentoja tyyliin ”kaikki-mulle-heti-nyt”, mutta Leidi on toista maata. Ruokakuppikin jää kakkoseksi jos joku vain viitsii Leidiä rapsuttaa.


DEXTER s.31.1.2013




Dexter Morgan ”sarjahurmaaja”! Tästä kaverista ei voi oikein muuta sanoa. Dexter tuli meille eläinkaupasta pienenä pulloharjaa muistuttavana myttynä. Olimme menneet eläinkauppaan ostamaan heinää ja kävimme katsastamassa paikan pupuset, kuten aina. Siellä olikin yhdessä häkissä maailman pienin ja surkein kani! Tämän otuksen hännästäkin oli lähtenyt meilkein kaikki karva ja meille sanottiin, että tältä pienirex-rotuiselta pupulta saattaa lähteä kaikki karvat pois. ”Yhyy, ei tätä tänne voi jättää”, ajattelin. Pyysin saada pupun syliini... enkä voinut enää luovuttaa pienokaista läheltäni. Muuttaessamme uuteen asuntoomme, muuttomiehet hämmästelivät kanihuoneessa yhteen ääneen, että mikä kumman ressukka tuo on. Se oli meidän ”ruma ankanpoikanen”, Dexter, joka oli yhtenä päivänä alleviivaustussin kokoinen ja seuraavana (vannon, että muutos tapahtui yön aikana) päivänä uljas uros, jolla on voimaa kuin pienessä pitäjässä. Kynsienleikkaus on Dexterin kanssa aina parasta puuhaa, kun se joko raapii minut verille tai iskee otsallaan nenääni niin, että nenä vain rusahtaa. Perheväkivaltaa sanon minä :). Rex-kanien tapaan Dexter on aivan käsittämättömän kova kinuamaan rapsua joko Leidiltä tai meiltä orjiltaan.





KATNISS s.22.9.2012




Leidin jälkeen päätimme vakaasti, ettei meille enää tule kääpiöluppia, mutta toisin kävi. Kääpiölupat ovat aivan käsittämättömän suloisia lölleröitä, JOTKA KAIVAVAT VESSOJAAN KOKO AJAN!!! Sitten nämä korvavammaiset vielä esittävät kuuroa, kun niille huutaa naama punaisena ja käskee lopettamaan. Minkäs hän sille mahtaa, että jonkin tuntemattoman geenivirheen seurauksena korvien tehtävänä ei enää olekaan kuunteleminen vaan lattioiden lakaisu. En ole vielä päättänyt ovatko nämä luojan luomat keskimääräistä kania tyhmempiä vai viisaampia. Jos itse olisin luppakorvakani ja olisin löytänyt jotain mukavaa vapaa-ajan puuhaa, niin tuskin lotkauttaisin maahan osoittavaa korvaani orjani tullessa kieltämään minua. Asenteesta kymmenen pistettä: ”kyllä minä saan, ei minun tartte!!!”. Geenimutaatio on aiheuttanut näille ötököille paitsi korvavamman, myös yltiösöpöt tassut. Luppakani on vain pakko ottaa syliin ja rapsuttaa sen suuria käpäliä. Poskirapsutus on astetta haasteellisempaa puuhaa, korvien läpsyttäessä tiellä. Sitten korvia alkaa kutittamaan ja niitä pitää raapia takatassulla ennen kuin päästään taas jatkamaan rapsutusta. Kyllä kanin elämä on hankalaa! Katniss Everdeen on kaikkea mitä kani vain voi olla: suloinen, hölmö, hassu, idiootti, itsepäinen, itsekäs ja hellyyttävä pieni karvapallo, jolle ei voi edes olla vihainen.


STORM s.9.6.2012




Galaktisen Imperiumin sotilas, Storm Trooper, on puhdasta pippuria hellyyttävästä ulkomuodostaan huolimatta. Tässä meillä on taas tapaus ”oltiin heinänostoreissulla”. Joulun alla kävimme useasti eläinkaupassa ja ihailimme suloista pienirex-kania häkissään. Olin päättänyt, että kanikiintiömme oli täynnä (yeah right!), joten kävin vain kiltisti aina tarkastamassa joko pieni valkoinen poika on päässyt uuteen kotiin. Mutta ei, siellä se rakkauspakkaus kökötti viikko toisen jälkeen. Viimein pyysin saada pojan syliini ja pupun tunkiessa päänsä turvaan leukani alle olin myyty. Heinän mukana kotiimme matkasi siis taas uusi kani. Ja mikä luonne tällä kanilla olikaan. Pikkumies oli perässäni jatkuvasti. Kun yritin aamulla mennä kylpyhuoneeseen meikkaamaan, kuuluin kanihuoneesta kamala pamaus ja Strom juoksi muutaman sekunnin jälkeen vessaan  perääni. Kaniaitaus vääntyi valehtelematta soikeaksi, kun herra karkasi kerta toisensa jälkeen. Jossain vaiheessa huomasimme, että pupun hampaat kasvavat väärin, ja lopulta Stromin etuhampaat jouduttiin poistamaan kirurgisesti purentavian takia. Ensin olin kauhuissani ja pelkäsin, ettei rakas saa enää syötyä mutta mitä vielä. Hyvin se tuolla porskuttaa, kun saa ruokansa pureskeltavan kokoisina paloina lautasella suoraan nenun eteen. Keksimme myös Stormin kanssa miten banaania on helpoin syödä. Stilettokynsiä voi käyttää lusikkana, jolla banaaninpalasen saa tungettua Stromin suuhun takahampaiden ulottuville. Ette voi kuvitella miten höpsön ja suloisen näköinen on kani, jolla ei ole etuhampaita, kun sen kieli roikkuu aina pikkuisen suusta ulkona. Tämä olento ei ole alistunut vammaansa vaan sen asenne on entistä pippurisempi. Ruokakupilla se yrittää epätoivoisesti murista ja jyrsiä Katnissta, joka ei edes huomaa ison päänsä tukkivan koko kupin. Onneksi ongelma ratkesi toisen ruokakupin hankkimisella :). Nyt Storm murisee ainoastaan minulle ja suorittaa epämääräisiä hyökkäyksiä päälleni milloin mistäkin suunnasta. Luonteensa vuoksi ollemme uudelleenristineet Stormin Bull-SHIT terrieriksi, sillä tälle (maailman suloisimmalle) kaverille ei kannata alkaa ryppyilemään!




SANTI s.15.3.2013




Eniten jännittää... KAIKKI! Tämä on varmastikin hermeliinien salainen slogan. Aivan sama mitä tapahtuu tai ei tapahdu niin Santi Cazorlan silmät seisovat suurina päässä, valmiina pullahtamaan ulos tiukan paikan tullen. Tämä pieni urhea mies sulatti sydämeni ensikatseellaan, joka sisälsi kieltämättä paljon jännitystä silloinkin. Pakkohan se oli pelastaa sieltä kovaäänisestä eläinkaupasta perheemme rauhaan. Santi, kuten muutkin tuntemani kääpiöhermeliinit, on luonteeltaan äkkipikainen tiukkapipo ja samanaikaisesti suojelua kaipaava jännittäjä. Onneksi Santilla on suojelijanaan Emily Thorne, joka kostaa kaikille, jotka yrittävät edes lähestyä Santia väärällä asenteella. Suloisinta maailmassa on se kun nostaa tämän pienen palleron olkapäälle, kuiskailee höpöjä sen pieneen korvaan ja tuntee olkapäällään miten Santin pieni karhea kieli alkaa nuolla ihoa. Kaneissa on ehdottomasti upeinta se, että ne ovat kaikki niin omia persooniaan, jotka pitää opetella tuntemaan ja joiden kanssa voi aidosti kommunikoida (jos he siis sattuvat olemaan kommunikointituulella). Kanit eivät halua miellyttää, ne vain haluavat mitä haluavat ja mieluiten aikaslailla heti. Santi sukeltaa aina tiukan paikan tullen (siis esim. jos ulkona haukahtaa koira) turvaan Emilyn mahan alle mutta ruokakupilla tämä kaveri murisee ja ajaa Emilyn pois omilta eväiltään. Tiukkis mikä tiukkis!


EMILY s.25.4.2013




Emily Thorne, tuttujen kesken Emppu, on puoliksi pienirex ja puoliksi leijonanharjaskani, enkä vähättele yhtään jos sanon sen luonteen olevan yhtä sekarotuinen. Emily on ehkä uteliain tuntemani kani mutta samaan aikaan se on myös pelokkain jänishousu kenet tiedän. Viime jouluna päätimme ilahduttaa pupuja pajukoreilla, jotka oli täytetty kaniherkuilla. Asensin innoissani pajukorin Emilyn ja Santin pesään, poistuin paikalta seuraamaan sivusta, kun kiitolliset kanitukset ryhtyisivät evästämään herkkujaan. Eikä mitä, tämä kaverihan sai aivan käsittämättömän pa**ahalvauksen pajukorin takia. Emily juoksi paniikissa pesää ympäri ja tamppasi takajaloillaan yrittäen varoittaa kavereitaankin tästä paikoillaan seisovasta ja erityisen hyvänmakuisesta vaarasta. En kyennyt tekemään muuta kuin nauramaan kippurassa tuolle säälittävälle otukselle. Yhtäkkiä Emily pysähtyi ja pystyin melkein näkemään, kun rattaat sen päässä kääntyivät hitaasti mutta varmasti. Pajukori ei ollut vielä hyökännyt Emilyn kimppuun, joten ehkä se ei hyppäisikään! Itseasiassa pajukori alkoi vaikuttaa kovin mielenkiintoiselta ja hyvän tuoksuiselta. Koko tämän ajan Santi, joka jännittää kaikkea, oli mutustellut kaikessa rauhassa pajukorin herkkuja eikä kukaan muukaan huoneessa olevista kaneista ollut lotkauttanut korvaansa Emilyn paniikille. Paljon melua tyhjästä, ajatteli Emppu ja kävi pajukorin herkkuihin kiinni. Ota näistä nyt sitten selvää?!




PAPU s.9.3.2014




Papu the Poskirapsu. Perheemme toiseksi nuorin huligaani. Tämä murmeli noudettiin keväällä Liedosta kasvattajalta akuuttiin pienirex-kaipuuseen. Olemme täysin rakastuneita näiden samettiturkkien pippuriseen ja leikkisään luonteeseen. Jos Santia jännittää kaikki, niin pienirexiä ei mikään... ja jos jännittää niin ensin kannattaa tarkastaa voisiko siltä kuitenkin saada rapsua. Tämä kaveri sulatti sydämemme ensimmäisenä päivänä reippaalla asenteellaan. Kanit ovat usein uudessa kodissa hurjan pelokkaita muutaman päivän ajan mutta ei tämä murunen. Papu hyppeli syliimme ja kösähteli sängyllämme heti ensimmäisenä iltana. Se haki turvaa sylistä ja kerjäsi rapsua kuin vanha tekijä ja kyllähän meiltä rapsua aina sai. Papun lempiharrastus on lössähtäminen eli se kun joku laittaa kätensä Papun päälle ja Papu lössähtää maahan kuin tyhjenevä ilmapallo ottamaan rapsua. Ajattelimme tämän piirteen tasoittuvan, kun Papu saa tyttökaverin mutta mitä vielä. Samanlainen lössähtelijä se on edelleen, hedonisti parhaasta päästä. Paitsi, että nyt sillä on on henkilökohtainen rapsuttaja 24/7 Madden muodossa. Kyllä on pienellä (okei, ei se nyt enää niin pieni ole) pullat hyvin uunissa!


MADDE s.4.8.2014





Papun jälkeen olimme a) vakuuttuneita siitä, ettemme ota enempää kaneja ja b) vakuuttuneita siitä, että mikäli poikkeamme kohdasta a, niin kani tulee olemaan pienirex. Mutta koska elämä vie meitä minne se tahtoo, löysimme itsemme Hyvinkäältä rapsuttelemasta pientä kääpiöpalleroa. Hermeliinin nimellä tämä tytteli kulki, mutta tästä on kuulkaa hermeliinit kaukana. Jos Papu oli reippain kani kenet olin koskaan tavannut, niin tarvitsee uuden superlatiivin Maddea varten. Hermeliinien jännityskäyrä tuntuu menevän kääntäen verrannollisesti suhteessa korvien kokoon. Mitä snadimmat korvat, sitä pelokkaampi yksilö. No, Madden korvat ovat jättimäiset, joten tarvitseeko minun kertoa kuinka paljon Maddea jännittää mikään (paitsi imuri kahdella ensimmäisellä kerralla, mutta tästä meidän ei tarvitse kertoa kenellekään). Madde muutti meille asenteella ”tulin, näin, voitin”! Olimme kohdanneet pieniä vastoinkäymisiä muutamien kanien yhteentutustuttamisessa, joten pelkäsimme jo ennalta mitä tästä pariskunnasta Madde&Papu oikein tulisi. Madde meni eräänä kauniina päivänä käymään Papun luona ja heti kun oltiin selvitetty, että kaneja ollaan molemmat ja tältä planeetalta, niin pariskunta oli erottamaton. Valitettavasti Madde ei voinut heti jäädä Papun luokse vaan molemmat piti ensi leikata. Joka päivä ne saivat kuitenkin leikkiä keskenään ja voi kuulkaa sitä jälleennäkemisen riemua aina uudestaan. Onneksi leikkaukset ovat nyt onnellisesti ohi ja pariskunta saa viettää laatuaikaa toistensa kupeessa aamusta iltaan.




KURT s.7.4.2012




Kurt Wagnerin nimi juontaa sarjakuvahahmoon, teleportaatioon kykenevään supersankariin eikä nimi ole tälle nassikalle yhtään hullumpi. Pienenä (ikään kuin Kurt nyt olisi jotenkin iso) Kurt oli villi ja vikkelä ja olen melko varma, että se itse asiassa kykeni olemaan kahdessa paikassa yhtäaikaa. Tämä pieni musta hurjapää majaili silloin olohuoneessamme ja veti käsittämätöntä rundia pesästä sohvalle ja toisinpäin. Kulkiessani olohuoneen läpi olin aivan varma, että Kurt oli pesässään mutta jo ottaessani seuraavan askeleen se pentele olikin jalkani päällä (onneksi ei alla) ja sai lahjaksi mukavan pienen ilmalennon. Ensin olin kauhuissani, kukapa ei olisi potkaistuaan pientä kania, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että tämä kaveri tuli tahallaan jalan eteen saadakseen kivan ilmalennon. Joko näin, tai sitten meille vain oli siunaantunut aivan käsittämättömän tyhmä luontokappale, joska ei ymmärtänyt omaa parastaan. Haluan uskoa ensimmäiseen vaihtoehtoon. Keksittyään oman sukupuolensa ja ymmärrettyään, että minä edustan vastakkaista sukupuolta (rodusta ja lajista viis) tämä pieni herneaivo tuli aina kesken elokuvan seisomaan naamani eteen pitämään minulle serenadia (kumea kupliva kurkkuääni, jota kani tekee, kun se vonkaa tyttöä). Kaiken huipuksi se pyöri ympyrää paikoillaan ja pissasi päälleni. Kai siinä nyt heikompikin tyttö olisi pöksyt märkinä, kun toinen kerta PISSAA syliin. Onneksi Kurtin vonkaus saatiin suunnattua saman lajin edustajaan, Sara Sieppiin, joka pienten kisailujen jälkeen ymmärsi leikin nimen ja muutti yksiin Kurtin kanssa. Kurt on edelleen tämän pariskunnan pomo, joka kertoo koska Sara-neidin sopii tulla syömään jne. Pomo tai ei, niin ainakin Kurt tekee todella tehokasta työtä Saran silmien putsaajana. Välillä Saralta lähtee karvat kokonaan silmän ympäriltä, niin perusteellista työtä tämä sankari tekee.


SARA s.20.5.2012




Sara Sieppi sai nimensä hepuleista, joita se sai pienenä. Jotenkin sen etu- ja takapää tuntuivat elämän omaa elämäänsä ja olivat vakaasti päättäneet mennä eri suuntiin. Oli erityisen jännittävää yrittää analysoida mistä nämä hervottomat hepulit saivat aina alkunsa. Tyttö saattoi olla nukkumassa pesässään ja saada järjettömän riekkukohtauksen kesken REM-unien (näkeekö kanit REM-unia???). Nimivalinta oli siis suhteellisen helppo ja tapahtui oikeastaan itsestään. Sara on erityisen ylpeä omasta turkistaan, joka on liukuvärjätty. Sara on sitä mieltä, että hän on oikeastaan luonut koko ombre-buumin ja katsoo halventavasti kaikkia (minä mukaan lukien), joiden pitää tarttua väriputeliin efektin aikaansaamiseksi. Sara on siitä erikoinen yksilö, että siihen ei saa juurikaan koskaan koskea. Meillä oli ennen toinenkin vastaava tapaus, Pimpula, joka päätti täysin itsenäisesti kuinka läheisessä kanssakäymisessä se tahtoi olla ihmisen kanssa. Toinen Saralle ominainen piirre on käsittämättömän huono itsesuojeluvaisto. Kun Sara steriloitiin, sen oli heti herättyään pakko, siis PAKKO, repiä kaikki tikkinsä auki ja lähes suolistaa itsensä. Kiidätimme pupun paniikissa lääkäriin, jossa se nukutettiin ja tikattiin uudestaan. Sara sai palkinnoksi kahden viikon kinkkurullakuurin ja kaulurin, mutta ei jostain syystä ymmärtänyt itse palkintonsa arvoa. Kanithan ovat koprofageja, eli ne syövät omaa kakkaansa, ns. umpparipapanoita, joissa on niiden tarvitsemia vitamiineja. Voitteko kuvitella, kun tämä neiti yritti kauluri kaulassaan taivuttaa päätää pyllyynsä saadakseen päivittäisen vitamiiniannoksensa? Koko pesä oli täynnä vitamiineja, koko kani oli täynnä vitamiineja ja voitte uskoa, että koko kauluri oli täynnä vitamiineja. ”Elämä on”, sanoin minä, nappasin vitamiineja käteeni ja syötin ne Saralle suoraan suuhun. Tällä viisiin selvisimme kaulurin ja kikkurullan kanssa. Mutta kummastakaan ei saa enää tässä huushollissa mainita sanallakaan, joten HYS!




* * *     * * *     * * *     * * * 

SATEENKAARISILLALLE SIIRTYNEET PUPUSEMME...


LAKU


Laku Skywalker oli elämämme ensimmäinen heinänostoreissulla mukaan tarttunut pupu. Olimme juuri läpikäymässä elämämme vaikeinta aikaa ja kuinka ollakaan, eläinkaupan pikkuinen pupu piristi päiväämme köpsähtämällä häkkiään vasten neniemme edessä. Ei siinä sitten muu auttanut, kuin napata hölmöläinen mukaan. Laku oli myös ensimmäinen kani, joka ihastui minuun ja yritti liehitellä minua keinolla millä hyvänsä. Olimme tuolloin vielä hieman kokemattomampia kanien suhteen, joten pojan ääntelyt ja pörräilyt eivät heti menneet jakeluun. Onneksi Laku sai nopeasti itselleen Leidin kaveriksi ja lähentely-yritykset saatiin kohdistettua omaan lajikumppaniin. Laku ja Leidi olivat lempinimiltään Majakka ja Perävaunu, eikä vessaankaan voitu mennä ilman kaveria. Lakulla todettiin epilepsia jo nuorena ja valitettavasti tämä hurmuripoika ei saanut olla luonamme kuin kuutisen vuotta.




JUSTUS




Justus on kanien osalta kaiken hyvän alku ja juuri. Lueskelin jostain syystä netissä ilmoituksia, joissa oltiin luopumassa lemmikistä. Yksi viesti kiinnitti huomioni, koska sen kirjoittajana oli itse uutta kotia etsivä kanipoika. En ollut edes harkinut kania lemmikiksi, joten en tiedä mikä voima maailmassa sai minut lukemaan kyseisen viestin. Viesti oli niin hauskasti kirjoitettu, että soitin siltä seisomalta tytölle, joka oli antamassa pupua adoptoitavaksi allergian takia. Edelleenkään en tiennyt mitään kaneista tai niiden sielunelämästä. Menimme katsomaan Justusta ja keskustelimme allergisoituneen tytön kanssa tilanteesta. Päädyimme siihen, että Justus tulisi meille ”koeajalle” kahdeksi viikoksi ja katsoisimme sitten mitä tehdään. Koeajan käsite oli melko teoreettinen, sillä heti meille tultuaan Justus juoksi sohvalle ja köpsähti selälleen. Siihen se sitten jäi majailemaan seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi. Voitte kuvitella kuinka suuren vaikutuksen tämä kaniherra on meihin tehnyt, kun kanitusten määrä perheessä vain jatkaa kasvuaan. Justus oli elänyt kaksi ensimmäistä vuottaan ihmisen ja koiran kanssa, joten toisista lajikumppaneista sillä ei ollut mitään käsitystä. Justuksesta kyllä huomasikin aina, ettei se erotellut ihmistä ja kania, vaan molemmat olivat sille lajikumppaneita. Justus söi samaan aikaan kuin me, köpsi pesässään, kun katsoimme vieressä elokuvaa ja juoksi aina sohvalle viereemme, kun tulimme töistä kotiin. Silti en voi sanoin kuvailla sitä suloisuuden astetta, kun Justus näki ensimmäisen kerran tulevan tyttöystävänsä, Pimpulan. Kyllä kani on kuitenkin toiselle kanille aina se tärkein kumppani! Olen Justus sinulle velkaa maailmankaikkeuden! Annoit minulle tukea, turvaa ja posken, jota vasten itkeä, kun sitä eniten kaipasin. En olisi selvinnyt ilman sinua <3. Onneksi jaksoit kanssamme kymmenvuotiaaksi asti, sillä en oikein vieläkään osaa elää ilman tuhinaasi!


PIMPULA





Pieni punatukkainen tyttö, jolle suljettu ovikin oli vain haaste eikä suinkaan este. Jos kekseliäisyydestä maksettaisiin palkkaa, olisit ollut miljonääri rakkaani. Kerran seisoimme kanihuoneen ulkopuolella oven ollessa kiinni. Yhtäkkiä oven kahva alkoi kääntyä, kuin kauhuleffoissa konsanaan. Kani on kuitenkin keskimäärin melko pieni, eikä se oikein hyppäämälläkään pääse roikkumaan ovenkahvaan, joten voitte kuvitella hämmästyksemme. Yritimme avata ovea, mutta sen esteenä todellakin oli jotain. Saimme työntämällä  oven auki ja sen takaa paljastui pahvilaatikko, jota Justus oli komennettu työntämään ja jonka päällä istui kapteeni Pimpula ohjaamassa laatikkoa ovelle. Kyllähän neiti laatikon päältä toki yletti kahvaan. Harmi vain, että ovi aukesi sisäänpäin. Kyllä mahtoi pikkukania ottaa päähän! Pimpulan yksi monista lempinimistä oli myös pyykkipipukki, koska se söi reikiä kaikkiin eteisessä kuivuviin petivaatteisiimme. Joku kumman viehätys tällä tyttösellä oli lakanoita kohtaan, koska sukukypsäksi tullessaan se alkoi raahata kaikki asunnosta löytyvät liinavaatteet oman häkkinsä vessaan. Löytyi sieltä muutamat aamutossutkin tosin. Justus oli poikkeuksellisen ymmärtäväinen pesänrakennuspuuhia kohtaan ja hetken sivusta seurattuaan se päätti auttaa nuorikkoaan raahaamalla tavaroita sen kanssa häkkiin. Kirjallisuus viehätti Pimpulaa eriyisen paljon ja sen tapana olikin piiloutua kirjahyllyyn syömään pokkareita! Pimpula ja Justus olivat niin kiinteä pariskunta, ettei toinen pärjännyt ilman toista. Pimpulan menehdyttyä sydänvikaan seitsenvuotiaana, Justus seurasi pian perässä. Toivottavasti saatte nauttia toistenne seurasta sateenkaarisillan tuolla puolen. Ihania olentoja olitte murut :).






                                         (\ /)
                                          ( . .)          Sometimes only my bunnies
                                         c(’’)(’’)      have ears big enough to hear me


* * *     * * *    * * *     * * *     * * *

21 comments:

  1. Olipas ihana hyvän tuulen postaus! Ihania karvapalleroita ♡ puput on niin suloisia ja varmaan ottaisin jos ei olisi kissoja. Ihania kerrassaan, tuli pupuvauvakuume :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pupuvauvakuume on vaarallinen tauti! Itse aina salaa haaveilen kissoista, mutta ehkä sitten joskus :).

      Delete
  2. Et uskokaan kuinka monta "aww" ja "oooooih" ääntä mun suusta pääsi tekstiä luettaessa. Jokaisen töpöhännän kohdalla ainakin sata ja näitä pitkäkorvaisia otuksia on...paljon :)
    Kyllä tässä tuli ikävä omaa pupuvanhusta. Sait myös aikaan suuren kanikuumeen, valitettavasti emme voi ottaa eläimiä tämän hetken vuokra-asuntoon (vaikkakin hamsu meillä salaa asusteleekin).
    Tänne voi tulla onneksi aina muistelemaan kuinka ihania nämä pikku palleroiset on <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meilläkin oli salaa hamsteri yhdessä vuokra-asunnossa :). Ihan tylsiä tuollaiset säännöt, kun ihmislapset saavat aikaan paljon suurempaa tuhoa. Justus tosin yritti aina syödä betoniseinää (?) mutta siinäpä ne tuhot olivatkin :).

      Et usko, miten ikävä mulle tuli poismenneitä pupuja tätä kirjoittaessani. Kyllä siinä muutama kyynel vierähti poskelle. Kyllä ne karvapallot vain antavat niin paljon omalla pyyteettömällä olemassaolollaan, etten voisi enää kuvitella elämää ilman, vaikka luopuminen aina sattuukin.

      Delete
  3. Tää on nyt varmaan todella tyhmä kysymys ja ihmiset ajattelee oonko mä pöljä, mutta voin todella myöntää että olen! Mitä eroa on siis pupulla ja kanilla? :D <3 Teillä on kyllä todella paljon noita söpöläisiä hurmaamassa päiviä <3 Mä voisin ottaa yhtä monta mäyräkoiraa, kun teillä on pupuja. <3 Mutta sitten tarvittaisiin jo omakotitalo! :D

    ReplyDelete
  4. Ihana Fani :). Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, ainoastaan ihmisiä, jotka ei uskalla kysyä asioita. Pupulla ja kanilla on eroa noin suurinpiirtein 0%:n verran <3. Jänikset ovat sitten asia erikseen.

    Tässä pieni infopaketti näistä ristihuulista (piti itsenikin katsoa googelista tarkennuksia):
    Kesykani on kesytetty muoto eurooppalaisesta villikaniinista. Kaniini kuuluu jäniseläinten lahkoon (jänis/kani ei siis ole jyrsijä vaan läheisempää sukua esim. märehtijöille). Jänisten ja kaniinien heimot muistuttavat toisiaan ulkoisesti varsin paljon. Varsinaiset jänikset ovat isompia kuin kaniinit. Elintavoiltaan ne kuitenkin eroavat, esim. jänikset ovat yksineläjiä ja kaniinit yhdyskunnittain eläviä laumaeläimiä. Pupu vastaa englannin kielen samaa bunny ja on jonkin sortin lempinimi kesykanille. Kani on englanniksi siis rabbit ja jänis puolestaan hare.

    Mä tykkään myös mäyriksistä. Haluaisin sellaisen kaniinimäyräkoiran, mutta se saattaisi pistää meidän puppelit poskeensa :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon vastauksesta. :) Nyt olen taas hieman viisaampi. Puput on kyllä myös lähellä sydäntä ja jos meillä ei olisi koiria, niin ehdottomasti voisin huolia tuollaisen rakkauden<3

      Delete
  5. Minen kestä ku niin söpöjä nuo kaikki... <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne on tuollaisia lölleröitä :). Yksi kaivaa juuri tietään Kiinaan äänestä päätellen!

      Delete
  6. Voi ei ku söpöjä<3 Mä niin rakastan kaikkia pikku pupusia. Meillä oli kääpiöluppis, mut pari vuotta sitte jouduttiin viemään se päivystykseen lopetettavaks, koska pikkusen takajalat halvaantu ): Se meni iha paris päiväs tosi huonoon kuntoon ja viimisenä päivänä vaan makas kyljellään, eikä pystynyt tekee mitään vaikka se yrittikin kauheesti. Tulipa kauhee ikävä<3 Mut mul on haaveissa hommata hermeliini jossain vaiheessa. Olisin halunnut jo aikoja sitten hakea sellasen, mut mies ei anna periks (ainakaan vielä) :D.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo on niin kauheaa, kun joutuu katsomaan vierestä, kun pieni ressu kärsii. Kummallinen mies sulla :). Meillä mies olisi koko ajan hakemassa lisää pupuja <3.

      Delete
  7. Siis aivan ihania, en ole edes tiennyt että pupujakin voi olla noin monta eri rotua. Ihanasti olet osannut kuvata jokaisen persoonaa ja kunnioituksen eläimiä kohtaan voi tuntea todella hyvin. Arvostan <3 Itse olen eläinrakas mutta allerginen, muuten mullakin saattais olla joku kisu tai pupu aremija kotona. Ihanat kuvat ja niin kivasti kirjoitettu!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos naiOxtail :). Pupuja on kyllä todella monen luontoisia. Kaikki yhtä pölkkypäitä ja kaikki yhtä ihania <3. Onneksi meillä ei ole allergiaa, en voisi elää ilman näitä söpöliinejä.

      Delete
  8. Olipas kivaa luettavaa! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee, sä löysit tänne :). Mä en voi lukea noita juttuja, kun alkaa itkettää ja tulee kamala ikävä edesmenneitä pupuja <3.

      Delete
  9. Voi miten ihunia pupusia! :33 Teillä on melkonen armeija kotona, ei varmaan koskaan oo tylsiä hetkiä. :D Mää halusin yhesä vaiheesa pupua, mut eipä sitä tullu hankittua. Oon tyytyväinen meijän kahteen kisumirriin. :) Ne on ihan sika tärkeitä mulle, koska niitten emo kuoli ku ne oli semmosia pikku rääpäleitä niin meijän piti olla varaemona ja syöttää tuttipullolla niitä. :D Joten kisut on ihan kiintyneitä meihin. :3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, meillä on armeija jossa on aika monta kapiaista ja me ollaan vaan jotain iniseviä alokkaita :). Mun mies on allerginen kisuille, joten ei voitu hankkia kissoja mutta onneksi kanit ei ole allergisoinut meistä kumpaakaan. Tuo on kyllä niin ihanaa, kun on erityinen side eläimeen esim. varaemouden (sana?) takia. Voin vaan kuvitella miten ne pitää teitä kisuina kisujen joukossa <3.

      Delete
  10. Eksyin tänne, kun etsin minirexien kasvattajia. Kivasti kirjoitat hyväntuulista tekstiä ☀️�� Kanit on ihania.

    Mulla on ikävä Toffiamme (pienirex), joka lähti aivan liian aikaisin, kolme vuotiaana.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mahtavaa, että eksyit tänne lukemaan pupumaisia juttuja :). Niin se Googlekin joskus ohjaa hauskoihin paikkoihin. Meidän Dexter täyttää just ensi viikolla 3v, enkä voisi edes kuvitella tuon rex-pojan menettämistä näin nuorena. Kanit on ihan parhaita sydänkäpysiä <3.

      Delete

Please, feel free to leave comments in Finnish or in English. I'd love to hear from you. Thank you lovelies :)